Jutut ajassa

16 helmikuuta 2022

LEVYT - Stray Cats: Stray Cats

Tapahtui osapuilleen 1979 ja siitä pari vuotta eteenpäin.

Pikkupitäjän wannabe-diinareitten näkökulmasta ensin tulivat Crazy Cavan ja Matchbox. Näiden kahden ja harvojen muitten aikalaistensa vanavedessä meitä sävähdyttivät myös aidot alkuperäiset, pääasiassa Eddie, Gene ja Elvis. Vähäkään enemmän aiheeseen hurahtaneet äänittivät kaikista mahdollisista lähteistä kaiken 50-luvun rock and rolliin ja rockabillyyn vivahtavan. Lukeuduin sellaisiin.

Loppuvuodesta -80 ilmaantui seuraava isoksi noussut vanhaa tyyliä jäljittelevä tapaus. Marraskuussa ilmestyi Stray Catsin single Runaway boys. Suosikki jyrähteli jutuin ja julistein. Harvat rockia soittavat radio-ohjelmat tekivät biisiä tutuksi. Taisivat luukuttaa sitä oikein urakalla. Taas innostuttiin.

Suomen sinkkulistalla peräti ykköseksi kohonnutta debyyttiä seurasi tammikuussa -81 Rock this town. Sen rankkaan tänä päivänä yhdeksi kovimmista esityksistä lajissaan 80-luvulla. Oikeastaan, millä tahansa vuosikymmenellä. Loistava, tyylitajuinen, mutta sen ajan moderni tulkinta.

Hieman tuon jälkeen kauppoihin putkahti LP Stray Cats (1981).


Tämä on maailman parhaita rockabilly-levyjä. Tämähän ei muuten ole mikään rockabilly-levy. Tämä on osaksi rockabilly-levy, osaksi jotain muuta. Näitä voisi pallotella, vaan hyövääkö tuo enää mitään.

Muistan miten muutamat pikkupitäjän isot pojat kertoivat meille nööseille, ettei nyt varsinkaan Stray Cats mitään rockabillyä ole. Runaway boysin laskeva bassolinja ei heidän mielestään kuulunut ehtaan tyyliin, joka kuulemma perustui nouseville sävelkuluille

Kyllä oli kinkkinen paikka meille. Sen piti olla sitä ja Suosikkikin sanoi sen sitä olevan. Toisaalta isot pojat liikkuivat bändikuvioissa, joten täytyihän niitten jotain tietää. Uusi aalto ja heavy olivat kovassa kurssissa niissä ympyröissä, mikä pisti epäilyttämään, josko ne kuitenkin vain meitä ällyyttivät. Oli hankalaa, kun oltiin siinä iässä, että musiikki piti pystyä pistämään siististi johonkin karsinaan.

Jossain vaiheessa opittiin (vissiin Suosikista edelleen), ettei orkesteri paahdakaan viimeisen päälle puhdasoppisesti. Termiä punkabilly käyttivät. Mitä ihmettä? Hämmentävää.

Kun sitten kuultiin Rumble in Brighton, alkoivat isojen poikien väitteet tuntua tosilta. Nyttemmin huippuna pitämäni Storm the embassy se vasta kummallinen olikin. Stray cat strut kuulosti melko lällyltä balladilta, joita tosin hyväksyttiin vanhoilta suuruuksiltakin. Miksei siis näiltäkin.

Tähän mennessä mainitut kappaleet ovat kaikki yhtyeen alkuperäistuotantoa, päänikkarina laulajakitaristi Brian Setzer. Kuudes originaali on rajusti, mutta pirteästi rokkaava Fishnet stockings. Sen otsikon suomennosyrityksen muistan aiheuttaneen rutkasti harmaita hiuksia. Mitkä ihmeen kalaverkkosukat?

Toiset kuusi numeroa napattiin ohjelmistoon kierrätettyinä. Samoja tuttuja nimiä näitten cover-versioiden takaa tuppaa näissä piireissä paljastumaan. Oivan kohtelun LP:llä saavat niin Gene Vincentin Double talkin' baby kuin myös Ricky Nelsonin My one desire.

Warren Smith ei itselleni ole nimeä tunnetumpi muusikko. Hänen repertuaaristaan mukaan valikoitui Ubangi stomp, josta kotimainen The Slippers oli purkittanut oman näkemyksensä hieman aiemmin. Kissojen kynsissä biisi taittui huomattavasti molempia primitiivisemmäksi.

Eddie Cochranin erinomainen Jeanie, Jeanie, Jeanie muokkautui Stray Catsin soittamana ja Dave Edmunsin tuottamana originaalia kunnioittavaksi, yhtä erinomaiseksi riuhtaisuksi. Tällaisen rallin kohdalla ei tarvinut edes wannabe-diinarin miettiä tykätäkö vai ei.

Wild saxaphone on jänskä, etten sanoisi hauska.

Tämän päivän mielipitein ainut selkeämpi tason notkahdus löytyy numerolla 9. Takova junttakomppi muodostuu Crawl up and dien synniksi Apulaissheriffin korvissa.

Muutoin Slim Jim Phantomin äärimmilleen yksinkertaistetulla, seisaallaan taottavalla rumpusetillä, Lee Rockerin mojovalla läskibassolla ja Setzerin kitaralla sekä laulaen loihtimaa musiikkia voi luonnehtia timanttiseksi. Tätä mieltä olen nyt, 41 kesää julkaisun jälkeen.

Dave Edmundsin roolia levyn soundin luonnissa ruukataan pitää merkittävänä. En lähde väitettä kiistämään. Kuitenkin kun asiaa penkoo hieman, voi havaita hänen olleen hanikoissa vain seitsemällä kappaleella. Loput trio tuotti päineen. Suurimmat hitit tosin syntyivät Edmundsin kera.

Enemmän kuin tuottajaan kiinnittäisin huomiota siihen, että amerikkalainen bändi tuli valtameren tälle puolelle Englantiin levyttämään. Toistui sama kuvio kuin mm. Jimi Hendrixillä, joka ei myöskään ollut aluksi profeetta omalla maallaan. Lähdettiin rockin syntysijoilta Eurooppaan, otollisemman yleisön lähelle tekemään.


Kiekon hienous ei siis silloin joskus minulle ihan täysin avautunut. Syynä oli varmaan pitkälti tuo jo pureskeltu "epäpuhtaus" ja sitä kautta moninaisuus. Vuosikymmenten aikana genreuskollisuuden häviämisen ja yleisen musatietoisuuden kasvamisen myötä Stray Catsin ykkösen arvo on noussut kattoon ja läpi.

Eihän tuollaisia albumeita juurikaan enää tehdä. Jos miettii historiasta ylipäätään kovimpia esikoisälppäreitä väsänneitä, tulevat ensin mieleen jo mainittu Hendrix ja Lynyrd Skynyrd, kotimaisista Nurmio ja Kolmas Nainen. Stray Cats kuuluu samaan kastiin.

Stray Cats on aivan mahtava levy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti