Jutut ajassa

11 heinäkuuta 2022

UUTUUSLEVYT - Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: A Rockin' Legend

Kansilehdykän mukaan The Rhythm Rockersin soolokitaristi Lyndon Needs pitää hallussaan suurehkoa määrää bändin demoja sekä sekalaisia kotinauhoituksia. Solisti Cavan Groganin mentyä pois saattoi pitää odotettuna, että niitä ryhdytään julkaisemaan levyinä yleisölle.

Tällainen toiminta tuntuu aina hieman arveluttavalta, mikäli se aloitetaan saman tien kuoleman jälkeen. Tässä tapauksessa pidettiin säädyllinen, yli kahden vuoden hiljaisuus ennen starttia.

Juhlaboksi 50 Rockin' Years (2020) toki ilmestyi pian surullisen tapahtuman perään, mutta oli ymmärtääkseni ennalta suunniteltu. Lisäksi se piti pääosin sisällään aiemmin julkaistua tavaraa. 3CD:n kaksi kiekkoa oli itse asiassa yhtä kuin edellinen juhlakokoelma 40 Rockin' Years Of Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers - Who's Gonna Rock Ya? (2010).

Tarkasteluni ulottuu vain yhtyeen "virallisen" kanavan eli Crazy Rhythm -merkin toimintaan. Sitä kautta saatiin nyt mukava A Rockin' Legend (2022).

Se koostuu 16 ennenjulkaisemattomasta biisistä vuosimallia 1972-2021. Sokerina pohjalla lilluu vielä Cavanin radiohaastattelu BBC:n Jools Holland Show'ssa 26.10.2015.

Roll on silvery moonin kohdalla herää kysymys, miksi se saa kannessa vuosiluvun 2021, kun Cavan sentään kuoli jo edellisenä vuonna. Kappale oli bändin aivan viimeinen nauhoitus syyskuulta -19. Kokoelmalla siitä kuullaan vaihtoehtoinen otto. Arvuuttelen mielessäni, soittiko muu ryhmä osuutensa uusiksi pari vuotta myöhemmin vai onko kannessa virhe.

Muutoin levy koostuu alussa kerrotun mukaisesti demoista ja erinäisistä huvikseen tai tosissaan tehdyistä nauhoituksista. Myös studiosessioiden ylijäämiä tarjotaan. Laatu heittelee hyvän ja huonomman välillä niin teknisen tason kuin muusikkojen suoritustenkin osalta.

Osaan numeroista on jälkikäteen lisätty soitinosuuksia (overdub). Osa ilman koko yhtyettä tehdyistä on hyvin pelkistetyssä, äänitysaikaisessa muodossaan. Suosisin lähes poikkeuksetta jälkimmäistä lähestymistä.

Harvinaisesti Needsin pianoa sisältävä Leavin' on a down town train jäi kannen mukaan pois albumilta Rhythm Rockin' Blues (2001), mutta vuosiluvuksi on kuitenkin merkitty 2011. Vaikuttaa hiukan siltä, että toimitustyön huolellisuudessa on toivomisen varaa.

Riemastuttavin esitys on mielestäni Cavanin pojan Joen (11-vuotias, 1995) slide-kitaroitse säestämä Raining in my heart. Se on Elmore Jamesin nimellä Sun is shining levyttämä delta blues. Ilahduttavaa kuulla billy-ukkoa tällaisen parissa.


Mitä tästä nyt sitten sanoisi?

Musiikin osalta jäädään keskimäärin keskinkertaiselle tasolle, hurraa-huudot eivät kajahda. Mahdolliset epätarkkuudet kannen tiedoissa laskevat kokonaisuuden arvosanaa. Haastattelu levyiltä ja livenä soitettuine musiikkinäytteineen nostaa sitä rutkasti.

Sanotaan vaikka kolme tähteä miinuksen kera.

Puutteineenkin A Rockin' Legend oli minulle, kuten monille kaltaisilleni hörhöille pakkohankinta. Sarja tulee todennäköisesti jatkumaan. Toivotaan siis parempia jaksoja tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti