Myöhemmillä albumeillaan yhtye palasi musiikillisesti yksinkertaisemmille linjoille, mikä on lievä sääli. Sen verran pätevää oli soitanta heidän tapauksessaan. Toisaalta, eipä pysynyt tuon aikuisen peruskvartetin kokoonpanokaan samana kovin pitkään.
Nimikappale käynnistyy lempeällä kitaralla, johon basso pian yhtyy. Kuin puskista korviin paiskautuu Harri Saksalan mouruava laulusoundi. Tunnelmat vaihtelevat nousten huippuun vajaan kuuden minuutin paikkeilla starttaavalla Matti Kurkisen ja Lido Salosen kitara-/bassoduetolla. Siltä tuo tosiaan kuulostaa enemmän kuin kitarasoololta.
Kalevala oli Lidon bändi ja sen huomaa tällä levyllä hyvin pintaan miksattuna nelikielisenä. Kiva, että basistin soitto kuuluu kunnolla. Jatkossa Salonen siirtyi kitaraan ja basson häneltä peri Ari Vaahtera.
Where I'm from alkaa myös seesteisin sävyin, mistä huolehtii ilmeisesti melko lailla täysin vierailijakaarti: Olli Ahvenlahti pianolla, Ile Kallio akustisella ja Raimo Wallen huilulla. Sama ilmapiiri toistuu lopussa. Noiden väliin jäävässä osassa - siis väliosassako - mätetään hetki koko orkesterin voimin.
Waves on tahtilajiltaan kolmella jaollinen instrumentaali, jossa Lido toistaa lähes koko matkaltaan samaa hypnoottista kuviota. Ahvenlahti saa isoa roolia koskettimineen. Vinyylin A-puoli päättyy tähän, itsenäisenä CD:nä albumia ei tietääkseni ole koskaan julkaistukaan. Sen sijaan Warnerin 2 Alkuperäistä -sarjasta löytyy laserkiekko, jossa on mukana Kalevalan kakkos-LP Boogie Jungle (1975).
Matka jatkuu ripeätahtisella jytänumerolla In the net. Noin ylipäätään en tunnustaudu huuliharpun ystäväksi kuin ehkä jonkun J. Geils Bandin kohdalla. Tässä Saksala kuitenkin onnistuu käyttämään puhallinta erittäinkin siedettävästi.
Lyhyt, alle kolmeminuuttinen My friend saattaa taas ilmoille Ahvenlahden pianoa. Sävellyksessä aistii etäisesti joitain Pekka Pohjolan töitä mieleen tuovaa henkeä. Sanoja ei tarvittu tälläkään kertaa. Lady with the veil on tunnelmaltaan jännittävä, erikoinen ja yllätyksiä sisältävä, voisi sanoa, että monimutkainenkin.
Escape from the storm -viisun viipyilevä intro on hieman aikaa kuin Jimi Hendrixiä. Kun kaikki sylinterit on viimein saatu käyntiin, rupeavat Markku Luukkasen rummut basson kera kuljettamaan lumoavaa rytmiä. En pääse täyteen varmuuteen onko kompin tilulilulilu-pikkailu kielistä vai koskettimista. Loppua kohti mentäessä Kurkinen kepittää sooloaan taiten. Ellen tietäisi, olisin helposti voinut kuvitella biisin olevan peräisin Jukka Tolosen kynästä ja kitarasta. Miltei kuin seinään loppuvan sanattoman mestariteoksen korotan korkeimmalle pallille koko levyltä.
Tamed indians ei meiningin perusteella vaikuta kesytetyiltä inkkareilta, pikemminkin villiltä sadetanssilta polkan(ko?) tahtiin. Saksala revittelee nyt haitarilla lauluosuuksien jälleen puuttuessa.
Tämän klassikkolevyn sävellykset menivät kokonaan Matti Kurkisen piikkiin. Kalevalan lisäksi hän ennätti soittaa ainakin Pekka Pohjolan ja Eero Koivistoisen kanssa, kunnes kellot soivat ihan liian aikaisin. Kurkinen jäi ainoastaan 23 vuoden iässä kuorma-auton yliajamaksi ja menehtyi vammoihinsa.
Laulaja Harri Saksala tekstitti suomeksi sinne, minne tekstiä kaivattiin eli puolet biiseistä. Syystä tai toisesta päädyttiin lopulliseksi esityskieleksi vaihtamaan englanti. Ulkomaat taisivat siintää mielessä, ja tekihän Kalevala toki keikkaa Suomen ulkopuolellakin. Sanoitusten käännöstyö annettiin samoja hommia muillekin tehneen Mats Huldénin vastuulle.
Ei siitä mihinkään pääse, People No Names on aivan mahtava levy!
Wanha Suomi-proge oli siinä
Puoleen kuukauteen tehokuunneltiin siis viisi kotimaista "edistyksellisen" rockin teosta genren kaikkein tunnetuimpien ja ilmeisimpien edustajien takaa. Juuri nyt tuntuu sille, että nämä osaisi normaalista poiketen jopa laittaa paremmuusjärjestykseen, paitsi ykkösen osalta. Alla Apulaissheriffin subjektiivinen rankkaus, joka pätee tällä hetkellä, muttei välttämättä myöhemmin kysyttäessä:
1) Kalevala: People No Names / Kaamos: Deeds And Talks
3) Scapa Flow: Uuteen Aikaan
4) Vesku Loiri & Rag Paananen: Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus
5) Hamlet: Linnanherra
Käsittelyttä sarjassa jäivät ainakin Fantasia, Haikara ja Moonlight, jotka eivät automaattisesti olisi listalla sijoille 6-8 asettuneet. Esimerkiksi Pietarsaarelaisen Fantasian ainut pitkäsoitto ansaitsisi tässä sakissa kiistatta jonkin värisen mitalin.
Käsittelyttä sarjassa jäivät ainakin Fantasia, Haikara ja Moonlight, jotka eivät automaattisesti olisi listalla sijoille 6-8 asettuneet. Esimerkiksi Pietarsaarelaisen Fantasian ainut pitkäsoitto ansaitsisi tässä sakissa kiistatta jonkin värisen mitalin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti