25 syyskuuta 2019

WANHA SUOMI-PROGE #2 - Scapa Flow: Uuteen Aikaan

Highland Park on kaikista kymmenistä skottiviskitislaamoista pohjoisin. Vain vajaan kilometrin etelämpänä sijaitsee Scapa, joka on rakennettu suojaisen Scapa Flown rannalle. Arvattavasti nyt tarkasteltava yhtye ei silti ole nimeään tätä kautta keksinyt. Todennäköisemmin tuo vesialue oli reilut 40 vuotta sitten Suomessa tunnetumpi entisenä brittien laivastotukikohdan sijoituspaikkana.

Apulaissheriffin kotimaista progea läpikäyvän sarjan kakkososassa on syynissä tekijänsä ainoa tuotos Uuteen Aikaan (1980).



Juha Rantala kuvailee CD-painoksen kansivihkosessa Scapa Flown kulkeneen "folkin ja progressiivisen rockin polkuja", mikä tulkintana ei yskähtele. Verrattuna sarjan avauksessa esiteltyyn Kaamokseen, ei vieläkään sukelleta kovin syvälle tyylilajin syövereihin. Meininki on - jos mahdollista - sitäkin kevyempää. Eli ei siinä siivet käryä, jos tämän pariin uskaltautuu.

Uuteen Aikaan tehtiin kokoonpanossa:

  • Ismo Järvinen, laulu + huilu + saksofoni
  • Pia-Maria Noponen, laulu + huilu + polymoog + flyygeli
  • Eero-Pekka Kolehmainen, kaiken maailman koskettimet
  • Timo Seppänen, kitarat
  • Asko Ahonen, bassot
  • Leevi Leppänen, rummut ja muut lyömäsoittimet

Siis huomatkaa: kaksi laulavaa huilistia. Tykkään siitä miten soitin istuu kokonaisuuteen ja värittää biisejä. Järvinen ja Noponen selvästikin tuntuvat hallitsevan instrumenttinsa. Poikittaisen pillin tunnetuimmalla edustajalla rock-piireissä, Jethro Tullin Ian Andersonilla huiluaminen vaikuttaa joskus hieman itsetarkoitukselliselta. Kaikki kunnia hänelle siitä huolimatta.

Piipareitten lisäksi voi kyllä huoletta kehua koko orkesteria. Hunajana teessä koko lätty on erinomaisesti sovitettu ja tuotettu.

Pitää vielä aivan erityisesti nostaa esille Timo Seppäsen kitarointi. Mies todistaa taitavansa monenlaista soittotyyliä ja voi pitää vääryytenä, että hän on jäänyt aika täydellisesti pimentoon suuremman yleisön keskuudessa. Myöhempien aikojen ansioluettelosta löytyy jazzia Antti Sarpila Swing Bandin riveissä sekä studiotyötä ainakin Mari Rantasilan ja Kojon taustalla. 

Valmiina heräämään käynnistyy Noposen verkkaisella laululla. Melko pian koko ryhmä alkaa rumpujen johdolla kerkeämmän kuljetuksen. Kitarasoolo loistaa sävykkään huilun säestyksellä. Kuoro kajauttaa ja urut raikaa. Kuten usein kunnianhimoisemman musiikin kohdalla, saattaa kappaleen avautuminen vaatia useita kuuntelukertoja. Tämä pätee koko levyyn.

Ukkosen jyrähdyksistä huolimatta Salaisuuksien satiiniverhot on maltillisempaa menoa, jossa vokalistina toimii vuorostaan Järvinen. Kitarasta irtoaa ensin helkkyvä lyhyt ja sittemmin nautittava pitempi soolo (vai tuleeko toinen koskettimista?), välissä yksi huilulla liruteltu.

Ehkäpä parhaalla raidalla Mikä aamu koetaan yllättävä déjà vu. Ajassa 2:21 tunnelma muuttuu parin minuutin ajaksi, jolloin kuulostetaan 15 vuotta jälkeenpäin täysin suvereenisti musisoineelta Kingston Wallilta. Väkisinkin ajattelee Petri Wallin omiaan tehdessään olleen Scapa Flowsta perillä. Soolotilaa saa jakson kuluessa myös saksofoni.

Yllä kuvailtu kolmikko mahtui LP:n ykköspuolelle ja kestää vertailun mihin vaan. Kääntöpuolen alkuun Apulaissheriffi joutuu myöntämään tason laskevan. Uuteen aikaan pysyy pinnalla urkujen avulla, Tuuleen kaiverretut portaat on selkeästi välipala, mutta vain muuhun materiaaliin nähden.

Onneksi Koi nousee taas liitoon. Kyseessä on vetävällä ja erikoisella rytmiikalla varustettu kansanlaulumainen hölköttely, jos nyt näin voi lauluttomasta instrumentaalikappaleesta sanoa. Leppäsen rummut ovat tässä parhaimmillaan. Sen verran osaavasta rumpalista muuten on kyse, että jopa Pekka Pohjola kelpuutti hänet ryhmäänsä hiukan myöhemmin.

Askel ylöspäin loppukaneettina on huippua ja oiva päätös levylle.

Viikko sitten en vielä ymmärtänyt, mutta tätä juttua kirjoittaessa paljastui lopulta, että Uuteen Aikaan on aivan mahtava levy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti