23 syyskuuta 2019

WANHA SUOMI-PROGE #1 - Kaamos: Deeds And Talks

Voiko suuria saavutuksia progressiivisen musiikin saralla odottaa orkesterilta, joka levyttää Matin ja Tepon yhtiölle? Tuntuuko uskottavalta progejätkältä, jos sittemmin tekee yhteistyötä Joel Hallikaisen tai Anna Hanskin kanssa? Tahi liittyy rumpaliksi niinkin jämäkkään ryhmään kuin Bogart Co.?

No minkäpä tähden ei voisi odottaa ja miksei tuntuisi. Kaikki tämä on tapahtunutta.

Turkulainen Kaamos perustettiin vuonna 1973 ja pääsi levytystudioon vasta neljä vuotta myöhemmin täysin alkuperäisestä vaihtuneella kokoonpanolla. Yhtään perustajajäsentä ei enää mukana roikkunut. Ensimmäisen ja samalla viimeiseksi jääneen albumin Deeds And Talks (1977) julkaisi M&T Production ja sillä musisoivat:

  • Johnny Gustafsson, rummut ja perkussiot + laulu
  • Kyösti Laihi, koskettimet ja syntetisaattori + taustalaulu
  • Jakke Leivo, basso
  • Ilpo Murtojärvi, kitara + taustalaulu

Sävellykset ovat kauttaaltaan peräisin Murtojärven kynästä, tekstit Jocke Sumeliukselta ja sovitukset on merkitty koko bändin nimiin. LP:n avattavan kannen maalauksen pensselöi taiteilija Tapio Kinnunen.


Levyn tyyliä ei sieltä progeasteikon häröimmästä päästä kannata etsiä. Itse asiassa voisi puhua mieluummin progressiivisesta popista kuin rockista.


Ajoittain Kaamos kuulostaa deep pop -kauden Wigwamilta, jolla tarkoitetaan aikaa jälkeen vuoden 1974 ja jonka tunnetuin aikaansaannos lienee seuraavan kesän Nuclear Nightclub.

Etenkin avausparivaljakolla Strife ja Are you turning sekä toiseksi viimeisellä When shall we know:lla yhtäläisyys korostuu. Gustafssonin ääni muistuttaa Jim Pembroken laulua niin paljon kuin on mahdollista olematta itse Pembroke. Yhtyeen keikkasetissä tiedetään Wigwam-lainojakin esitetyn.

Instrumentaali Barokki hakee nimensäkin mukaan vaikutteita 1600-1700-luvuilta. Alkuun pääosassa on Laihin kosketinsoitanta. Syntikallaan hän luo hyvinkin vanhanaikaisen tunnelman tuoden mieleen Antonio Vivaldin. Teoksen puoleen väliin saavuttaessa vastuu on siirtynyt enemmän Murtojärvelle, jonka kitara on ihan 1970-lukua ja soi sopusoinnussa alun klassisen kanssa.

Ehkä biisi yrittää kertoa, että lähtökohtaisesti kovinkin erilaiset musiikkityylit kuitenkin suuressa kuvassa ovat "samaa" musiikkia ja yhteen naitettavissa. Asianhan on suurelle yleisölle todistanut muiden muassa Ritchie Blackmore.

Klasarimielleyhtymät eivät ole kaukana myöskään Isabelle Dandelionissa. Hidastempoista laulua säestetään pianon ja akustisen kitaran voimin. Taustakuoron roolin hoitaa joukko minulle tunnistamattomia vesilintuja sekä juoksevan veden solina.

Linkin päähän tuon saataville päätöskappaleen Suit-case, joka rullaa kepeästi varsinkin sähköurkujen viedessä sävellystä eteen päin. Tässä, samoin kuin levyllä ylipäätään on tuotanto ja miksaus nasakasti kohdillaan. Soittimet erottuvat toisistaan eikä kokonaisuus puuroudu mitään sanomattomaksi mössöksi. Tämä koskee nyt ainakin CD-versiota.

Matkalaukku vaikuttaa kuuden minuutin liepeillä jo sulkeutuvan, mutta biisi jatkuukin vielä entistä ehompana. Parin minuutin maalilaukka muistuttaa hyvässä hollantilaisen Focus-orkesterin tekosia.

Kaiken kaikkiaan Deeds And Talks on hyvin helposti lähestyttävä tapaus. Jos jo mainittu Nuclear Nightclub on ollut ensimmäinen etappi tutustumisessa kotimaiseen progeen ja se on uponnut, voi huoletta jatkaa tällä Kaamoksen ainokaisella. Mikäli polku on vielä avaamatta, Apulaissheriffi suosittelee varauksetta Kaamosta ensikosketukseksi.

Yhteenvedoksi riittänee, että Deeds And Talks on aivan mahtava levy!

Mitäpä muut kirjoittaa?


Tässä on hyvä paikka tuoda julki pari laadukasta pitkän linjan musiikkiblogia, joitten seuraaminen on Apulaissheriffillä alkutekijöissään. Laadun todisteena en tässä kohtaa pidä sitä, että toisistamme riippumatta on näköjään eri aikoina päädytty samanlaisiin havaintoihin (vertailun kohteina Focus, Wigwam, Pembroke).

Retrokkiblog käsittelee aihetta useammassakin kirjoituksessa.

Musasto haastatteli Ilpo Murtojärveä levyarvostelun ohessa vuonna 2010.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti