Apulaissheriffi pöyhäisi vähän joka sarkaa.
Loiri
Vesa-Matti Loirin (Helsinki, 1945) tekemisiin mahtuu monenlaista. Omien lasien läpi katsottuna tärkeimpänä pidän hänen aikaansaannoksiaan musiikin parissa. Reilun kolmenkymmenen pitkäsoiton joukosta löytyy laulelmaa, iskelmää, poppia, huumorimusaa, taidemusaa, joululauluja, progea ja mitä lie.
Katsomieni elokuvien näyttelijätöistä minuun osuu parhaiten muutamat tällä vuosituhannella tehdyt roolit ja Pojat-Jake. Turhapuroja Loiri piti hengissä käytännössä yksin, ilman häntä snorkkeli olisi hörpännyt pahemman kerran.
TV-viihteen osalta en koskaan oppinut jaksamaan 1980-luvun sarjojen spedetystä, eli rasittavaa tapaa alleviivata vitsit moneen kertaan ja venyttää sketsit tuhottoman pitkiksi. Muutama mellevä hahmo sieltä sentään jäi, Kusela etunenässä.
Teatteri ei ole lajini, urheilu joskus oli. Loiri on hämmästyttänyt taiteilijuuden vastapainona urheilullisuudellaan. Miettikääpä tyyppiä, joka Jussi-, Telvis-, Venla-, Emma- ja ties minkä palkintojen lisäksi on voittanut yhteensä neljä suomenmestaruutta vesipallossa ja käsipallossa.
Katsomieni elokuvien näyttelijätöistä minuun osuu parhaiten muutamat tällä vuosituhannella tehdyt roolit ja Pojat-Jake. Turhapuroja Loiri piti hengissä käytännössä yksin, ilman häntä snorkkeli olisi hörpännyt pahemman kerran.
TV-viihteen osalta en koskaan oppinut jaksamaan 1980-luvun sarjojen spedetystä, eli rasittavaa tapaa alleviivata vitsit moneen kertaan ja venyttää sketsit tuhottoman pitkiksi. Muutama mellevä hahmo sieltä sentään jäi, Kusela etunenässä.
Teatteri ei ole lajini, urheilu joskus oli. Loiri on hämmästyttänyt taiteilijuuden vastapainona urheilullisuudellaan. Miettikääpä tyyppiä, joka Jussi-, Telvis-, Venla-, Emma- ja ties minkä palkintojen lisäksi on voittanut yhteensä neljä suomenmestaruutta vesipallossa ja käsipallossa.
Tervo
Runoja lukuun ottamatta, olen kai kahlannut läpi kaiken Tervolta julkaistun Pohjan hovista Aameneen ja kaikesta tuosta tyylivaihteluineen pitänyt kovasti. Ilman muuta oli tapaus, kun yhdeltä viime vuosikymmenten ja miksei kautta aikain kyvykkäimistä kirjoittajista julkaistiin elämäkertateos LOIRI. (Otava, 2019).
Tämmöiset tulee yleensä aloitettua lopun liitteistä. Päähenkilön moninaiset kulttuurituotannot ja tunnustukset listataan pitkästi, mutta kumma kyllä urheilusaavutuksia ei. Henkilöhakemisto sivuviittauksineen olisi helpottanut laiskimpia "lukijoita" mehevöittämään ulostulojaan somessa.
Kirjaa varten tehdyn taustatyön määrästä saa vihiä 12-sivuisesta lähdeluettelosta. Työ vaikuttaa olleen paitsi runsaslähteistä myös perusteellista. Olen ymmärtänyt saman päteneen Tervon fiktiotuotannossakin. Tämä lienee totta ainakin historiallissa romaaneissa Myyrä, Ohrana, Troikka ja Matriarkka sekä noin kymmenen vuotta takaperin silloista nykyisyyttä kuvanneessa Laylassa.
Tervo on kirjoittanut monitaiturin - tai Multilahjan, kuten Ville Virtanen tämän omassa kirjassaan naamioi - tarinan alkaen syntymästä, päättyen kuviteltuun kuolemaan. Itse tulkitsin kyllä viimeisen kappaleen kuvauksena väsyneen taiteilijan normipäivästä vuonna 2019. Eiköhän siihen ole tahallaan tuollainen lopun kuvauksen sävy luotu; saa kukin muodostaa mieleisensä käsityksen.
Omaa käsitystään kohteesta pääseekin myllyttämään tai vahvistamaan kirjan kohdalla ylipäätään. Harvalta tähän tiiliskiveen tosissaan tarttuvalta puuttuu mielipide Vesa-Matti Loirista. Tervo esittää asiat puolueettomasti, ilmeisen rehellisesti, häpeilemättä ja mahdollisesti osin tarkoitushakuisesti kaikkia kohteen elämänaloja valottaen. Tämä on lopulta oikean tuntuinen ratkaisu.
Erinomaisesti tehtyjen muusikkoelämäkertojen (esim. Antti Heikkisen Juicesta tai Lamppu Laamasen Davesta) laadukkuus on mielestäni aina syntynyt koko uran aikajärjestyksessä ja huolella läpikäyvästä esitystavasta. LOIRI.:ssa tämä ei toteudu kattavasti millään alalla. Ja hyvä niin. Joka ikisen levyn, elokuvan, teatterityön ym. käsittelyyn ei olisi 700 sivua ollut sinne päinkään tarpeeksi.
Jostain syystä ajattelen, että tässä tapauksessa on ollut perusteltua ottaa höysteeksi mukaan tavallista hieman enemmän ulkourallisia asioita. Näin tulee siemaisseeksi infoa myös siitä miten sankari on välillä temmi, välillä nyrkki ojossa tullut vaikuttaneeksi ympäristöönsä toisinaan positiivisesti, toisinaan ei.
Jokaiselle liiasta muun kuin pellon kyntämisestä valittavalle joutuu toteamaan, ettei sitä osastoa oikeasti liikaa ole. Kertomisen tyyli vaan sattuu olemaan tervomaisen peittelemätöntä, mikä helposti saa kukat hatussa väräjämään.
Yksi mielenkiintoisimpia teoksen esille nostamia aihepiirejä on Loirin mukana aina kulkenut henkisyys ja viehtymys mystiikkaan, itämaiseen filosofiaan ja karman lakiin. Hän pitää jälleensyntymistä normaalina ja on kertomansa mukaan käynyt jo nuorena läpi rajakokemuksen. Bodhisattvan lupauksen hän antoi vuosien harkinnan jälkeen.
Tämmöiset tulee yleensä aloitettua lopun liitteistä. Päähenkilön moninaiset kulttuurituotannot ja tunnustukset listataan pitkästi, mutta kumma kyllä urheilusaavutuksia ei. Henkilöhakemisto sivuviittauksineen olisi helpottanut laiskimpia "lukijoita" mehevöittämään ulostulojaan somessa.
Kirjaa varten tehdyn taustatyön määrästä saa vihiä 12-sivuisesta lähdeluettelosta. Työ vaikuttaa olleen paitsi runsaslähteistä myös perusteellista. Olen ymmärtänyt saman päteneen Tervon fiktiotuotannossakin. Tämä lienee totta ainakin historiallissa romaaneissa Myyrä, Ohrana, Troikka ja Matriarkka sekä noin kymmenen vuotta takaperin silloista nykyisyyttä kuvanneessa Laylassa.
Tervo on kirjoittanut monitaiturin - tai Multilahjan, kuten Ville Virtanen tämän omassa kirjassaan naamioi - tarinan alkaen syntymästä, päättyen kuviteltuun kuolemaan. Itse tulkitsin kyllä viimeisen kappaleen kuvauksena väsyneen taiteilijan normipäivästä vuonna 2019. Eiköhän siihen ole tahallaan tuollainen lopun kuvauksen sävy luotu; saa kukin muodostaa mieleisensä käsityksen.
Omaa käsitystään kohteesta pääseekin myllyttämään tai vahvistamaan kirjan kohdalla ylipäätään. Harvalta tähän tiiliskiveen tosissaan tarttuvalta puuttuu mielipide Vesa-Matti Loirista. Tervo esittää asiat puolueettomasti, ilmeisen rehellisesti, häpeilemättä ja mahdollisesti osin tarkoitushakuisesti kaikkia kohteen elämänaloja valottaen. Tämä on lopulta oikean tuntuinen ratkaisu.
Erinomaisesti tehtyjen muusikkoelämäkertojen (esim. Antti Heikkisen Juicesta tai Lamppu Laamasen Davesta) laadukkuus on mielestäni aina syntynyt koko uran aikajärjestyksessä ja huolella läpikäyvästä esitystavasta. LOIRI.:ssa tämä ei toteudu kattavasti millään alalla. Ja hyvä niin. Joka ikisen levyn, elokuvan, teatterityön ym. käsittelyyn ei olisi 700 sivua ollut sinne päinkään tarpeeksi.
Jostain syystä ajattelen, että tässä tapauksessa on ollut perusteltua ottaa höysteeksi mukaan tavallista hieman enemmän ulkourallisia asioita. Näin tulee siemaisseeksi infoa myös siitä miten sankari on välillä temmi, välillä nyrkki ojossa tullut vaikuttaneeksi ympäristöönsä toisinaan positiivisesti, toisinaan ei.
Jokaiselle liiasta muun kuin pellon kyntämisestä valittavalle joutuu toteamaan, ettei sitä osastoa oikeasti liikaa ole. Kertomisen tyyli vaan sattuu olemaan tervomaisen peittelemätöntä, mikä helposti saa kukat hatussa väräjämään.
Yksi mielenkiintoisimpia teoksen esille nostamia aihepiirejä on Loirin mukana aina kulkenut henkisyys ja viehtymys mystiikkaan, itämaiseen filosofiaan ja karman lakiin. Hän pitää jälleensyntymistä normaalina ja on kertomansa mukaan käynyt jo nuorena läpi rajakokemuksen. Bodhisattvan lupauksen hän antoi vuosien harkinnan jälkeen.
Media
Ylen toimittaja Miia Gustafsson kirjoitti LOIRI.:sta ansiokkaan objektiivisen arvion sekä rinnalle aavistuksen provosoivasti omakohtaisen mielipiteensä. Jälkimmäisen väite "Joka ikinen naisseikkailu ja pano on kerrottu ja kirjoitettu" on luultavasti tahallisesti ampiaispesää sohiva, koska se ei tietenkään ole totta.
Höpömpien medioitten näkemyksiin puutun vain miettimällä itkeäkö vai nauraa, kun joku Apu liitti juttuunsa listan kirjassa esitellyistä naissuhteista.
Ylessä pysyäksemme Tuomas Karemo otsikoi asiallisen analyysinsä klikkijournalistien tapaan. Seurannut yleisön vuodatus ja yleinen kohina aiheen ympärillä saivat hänet vielä julkaisemaan fiktiivisen kuvauksen elämäkerran uusintayrityksestä.
Yleisö
No hohhoijakkaa.
Esimerkiksi, palataanpa vielä yllä linkitettyyn Karemon analyysiin ja etenkin sen kirvoittamaan kommenttiryöppyyn. On se kyllä jännää kuinka osa porukkaa näkee tarpeelliseksi viskellä mielipiteitään korvat savuten, vaikkeivät ole vaivautuneet edes itse analyysiä kokonaan lukemaan. Kirjasta nyt puhumattakaan.
Toisaalta siellä on mukana poikkeuksellisen asiallistakin keskustelua, varsinkin nimimerkki joukokämäräisen ja toimittajan välillä. Hyvää kommentointia löytyy luonnollisesti muualtakin, jonkin verran.
Karemo antoi fiktiossaan roiskaisijoille aika mojovasti takaisin. Epäilen vaan monen kohderyhmään kuuluneen missanneen sen, kun vastaus oli piilotettu sarkasmin tai ironian alle ja lukuaikaakin jutulle oli arvioitu peräti 3 minuuttia.
Lukijan mielipide
Hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti