Jutut ajassa

24 syyskuuta 2020

KIRJAT - Tommi Liimatta: Rollo

Tämmöisiä juttuja varten saatan jo lukemaan alkaessani tekaista blogiluonnoksen, johon viskelen irtoajatuksia kirjasta. Paljastan nyt muutaman sellaisen Rollosta.

"Jos alkuun lusta ktsymylsiä joihin riittävästi kyllä-vadtauksia -> kandeelukee"

Jääköön idea käyttämättä.

"Irwin badding kuolinpäivä tommin synnuin"

Todellakin, 14. tammikuuta tapahtuneita asioita ovat nämä kolme. Ei kai siinä. Vuodessa kun ei määräänsä enempää päiviä ole, osuu syntymän juhlinnan oheen joskus merkittäviäkin ikävyyksiä. Itsehän synnyin syyskuun yhdentenätoista.

"Enemmän totta ku jeppikset, koska lähempönä muidtettavaksi ja koska TL esipuheessa sanoo etteioo romaani kuten jepikset"

Vihdoin asiaan. Kaksiosainen Jeppis-saaga oli väkisin mukaansatempaava ja otteessaan pitävä, romaanin muotoon puserrettu lapsuusmuistelo. Odotukset olivat katossa siitä lähtien, kun sain jostain tietooni Tommi Liimatan sopineen jatko-osasta kustantajansa kanssa. Nimeksi tuli tietenkin Rollo (Like, 2020).


Tyylilajin muuttaminen fiktiomaisesta asiallisempaan aiheutti Apulaissheriffin lukusopessa lieviä vieroitusoireita. Vasta sivun 200 kieppeillä havahduin siihen, että Rollo vei miestä eikä toisin päin. Nähtävästi tämä joko oli tottumiskysymys tai johtui siitä että tässä vaiheessa oltiin asiassa; Absoluuttinen Nollapiste oli perustettu.

Orkesteri oli niitä harvoja 90-luvulla aloittaneita, joiden tuotannon olen hyllyyni kelpuuttanut. Kunhan jostain vielä saisi taiottua CD-version Nollapisteen toistaiseksi viimeisimmästä levystä Pisara Ja Lammas 2 (2014).

Kertojan elämässä Rollo kattaa ajan seiska- ja kasiluokkien välisestä kesästä kuusi vuotta eteen päin, jolloin hän oli 20-vuotias. Teoksen arvo on bändikuvion alkuvaiheitten kuvaamisen lisäksi kasvutarinassa pojasta mieheksi, tai ainakin lähelle. Onhan sellaisia toki maailma pullollaan, mutta liekö yhtä kiistattoman mielenkiintoisesta persoonasta yhtä seikkaperäisesti ja todennäköisen vilpittömästi kerrottuna.

Yksityiskohtaisuuden mahdollisti Liimatan jo nuoresta klopista saakka ilmeisen tarkoin kirjoittamat päiväkirjat. Niitten pohjalta Pietarsaaren ajan muistelmien ensiversioita oli olemassa jo yläasteelaisen pöytälaatikossa. Ja siellä oli silmittömästi muutakin kuten osoittaa pätkä luvussa Lokakuu 1991:

Inventoin 80-luvun alusta alkaneen tuotantoni: 540 sivua sarjakuvia, 45 strippiä, 150 pilakuvaa, 147 sivua "kirjoitelmia", 64 sävellettyä ja sanoitettua laulua ja parikymmentä lyhytelokuvaa ja viisisataa Nollapistettä edeltävää "hetken biisiä".

Kaveri oli tuolloin 15 vuoden iässä, joten kyseessä on melko lailla käsittämätön tuotteliaisuus yhdistettynä (liki?) kaiken säilyttävään arkistointivimmaan. Tarve itseilmaisulle on ollut valtava, joskin Kesäkuu 1992 tietää kertoa:

Mutta taiteellisia motiiveja ei pidä ylikorostaa: tärkeitä syitä runsaalle VHS- ja C-kasetti-ilmaisulle olivat myös pelkkä tarmonpurku, yhdessäolo ja ajantappo, kun elämästämme puuttuivat kesätyön, krapulan ja tyttöjen kaltaiset aikasyöpöt.

Jossain kohtaa myöhemmin kaltaisensa aikasyöpötkin tulivat kuvioihin. Kertoja puhuu AAA:sta eli alkoholista, autokorteista ja akoista. Silti ja aina vaan, luomisvietti pysyi. Maaliskuussa 1994 päiväkirjaan - Rollossa on kosolti suoria lainauksia sieltä - tallentui seuraava merkintä:

Pyrin kirjoittamaan Avainlastua koko elämäni - tuhansia sivuja. Minulla on jatkuva inspiraatio kaikilla taiteen aloilla, en vain jaksa kaikkea toteuttaa. Aloitan Avainlastun kun keksin miten se alkaa.

Oliko tai onko Liimatta nero? Minulla ei ole paukkuja sen arvioimiseen, mutten tohdi mahdollisuutta poiskaan sulkea. Subjektiivisesti arvostellen hänen suorasanaiset kirjalliset työnsä sekä musiikkinsa ovat korkeaa tasoa. Vaan kun objektiivisesti hyvää taidetta ei ole olemassakaan. Toisen kulta on toisen rapa. Mikä minä olisin kieltämään, jos joku sanoisi Mozartin tai Michelangelon olevan rapaa?

Nero tai ei, oli ainakin huomattavan erilainen nuori. Pienikin aukea riittäisi, jos määräisi riviin jokaisen kevätjuhlassa luokanvalvojalleen 60-wattisen hehkulampun lahjoittaneen koulukkaan. Kovin moni 18-kesäinen ei myöskään ole koko Skootterin keikkaa seisonut lavan edessä, kädet puuskassa jalat harallaan niin, että Kari Peitsamo kuuluttaa: "He's the toughest guy in the building."

Viittauksia tunnetumpiin sivuhenkilöihin vilahtelee enemmänkin, kun Absoluuttinen Nollapiste alkaa ujuttautua alan piireihin. On tosin syytä huomata, etteivät he nimenomaan noihin piireihin halunneet tai pyrkineet. Lauluntekijä-solistiakin enemmän mitä tahansa sellaista vaikuttaa vastustaneen rumpali Tomi Krutsin.

Henkilökohtaisesti Rollossa lämmitti Reisjärven mainitseminen, taas. Jollain Jeppis-aikojen kavereista oli ollut sukua siellä ja paikannimi oli syystä tai toisesta jäänyt Tommin mieleen.

Oulussa vuodesta 1987 armeijoineena, opiskelleena ja asuneena väitän, että on virhe väittää, että Otto Karhin puisto olisi oululaisille Ottokari. Alueen vanha nimi oli Palokunnan puisto, josta juontuu tähän päivään asti säilynyt lempinimi Letkun puisto. Otokari yhdellä t:llä oli muinoin kuppila opiskelija-asuntola Otokylän yhteydessä. Siellä ruukasi olla saatavilla meheviä, sipulirikkaita hampurilaisia.

Alussa ihmeteltiin mikä on Galbi. Apulaissheriffillä oli joskus israelilaisen Ofra Hazan LP Shaday (1988), jolla oli Galbi-niminen kappale. Se ei tuolla levyllä ollut täyttä hepreaa vaan sen ja englannin sekoitus.

Mukava viittaus Jari Tervon Esikoiseen saatiin tarinan mukaan kukkapenkistä löytyneestä lääkärin ruumiista.

Palatakseni alussa hylkäämääni ideaan lukemiskannattavuuden perusteista sanoisin, että se kannattaa joka tapauksessa. Itselleni se toimi muun ohessa kimmokkeena käydä läpi pitkän aikaa päässä muhinutta Absoluuttisen Nollapisteen tuotantoa aikajärjestyksessä.

Liimatta on jossain radio-ohjelmassaan todennut jotakuinkin, että jokaisella on vastuu olla latelematta itsestäänselvyyksiä ja pitkästyttää keskustelukumppaniaan. Mieluummin yllättää jotenkin.

Tämä mielessä olisin olettanut hänen soveltavan periaatetta myös tulevan, Rollon jälkeisistä Tampereen ajoista kertovan teoksen nimeämisessä. Tämän taiteilijan tapauksessa olisi mielestäni yllättävin veto laittaa otsikoksi se kaikkein ilmeisin eli Manse. Nyt etukäteistiedot kertovat jostain muusta.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti