Kari Peitsamo oli aloittanut levyttävän artistin uran 16 kuukautta ennen tätä. Siis vain reilu vuosi sitten, alle puolitoista. Nyt huhtikuussa julkaistiin hulppeasti nimetty, kuvakanneton, vihreävinyylinen EP Sian Raato Kääntää Hitaasti Kasvonsa Valoon Päin (1979).
Vaikka aikaa pelinavauksesta ei ollut tuota 16 kuukautta enempää, oli nimellä Kari Peitsamo Ja Ankkuli ennätetty jo tätä ennen pukata markkinoille 4 LP:tä (joista yksi tupla) ja 2 EP:tä. Päälle vielä EP ja single ykkösälppärin biiseistä.
Miettikää hetki. Noin 12 vinyylin sivun verran musiikkia ajassa, jossa moni tämän päivän artisti ei ehdi kissaa sanoa.
Ei kai siinä. Turha nykyporukkaa on tuo syynä käydä arvostelemaan. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, aika on muuttunut. Peitsamonkin tahti on ajassa hiipunut, mutta taso vähintäänkin pysynyt.
Kari Peitsamo Ja Ankkuli tarkoitti pitkin matkaa eri asioita. Perustriossa vaikutti johtajan lisäksi Harri Siirtola bassossa ja Yrjö Majamaa kannuissa. Kuitenkin suurin osa kiekoista oli todellisuudessa laulaja-lauluntekijän sooloja. Ensimmäisellä albumilla taustoja soitti Juicen bändiläisiä.
Sian Raadon muutamalla raidalla häärii mukana velipoika Heikki rummuissa ja taustalaulussa. Muuten se on Karin heiniä kitaroineen ja - siellä missä tarvittiin - bassoineen. Niitä rumpuja kuullaan kappaleissa Mustanaamio ja Kiina tai kuolema, taustalaulua tarjoaa ainakin Musiikkitäkkönen.
Kiina tai kuolema on merkitty yhdessä veljesten nimiin. Sekä säv. että san. että sov. Tekstissä on tyypillisen peitsamolaista tajunnanvirtaviivaisuutta.
sä sanoit: et tänne jää
on molarille tärkee oma pää
mut tieto tää sut yllättää
kun kerran lähtee aina jää
Mustanaamio on ainut näistä, johon muistan törmänneeni 2010-luvun live-esityksissä paikan päällä, TV:ssä tai CD:llä. Artisti tempaisi biisin YLE:n näyttämässä Kosketuksessa-ohjelmassa. Tämä muuten ei ole ainut sarjakuvateemainen teos herran tuotannossa.
Musiikkitäkkönen yksittäisenä sanana hykerrytti minua jo ensi kuulemaltaan, joka lienee tapahtunut joskus 00-luvun jälkimmäisellä puolivuosikymmenellä. Vasta kuukausi sitten pohjoisessa ajellessani tajusin autostereoiden soidessa, että täkkönen on täkki. Tuo on yksi osoitus siitä kuinka usein annan sanojen vain valua korvasta sisään ja toisesta ulos, sen kummemmin niitä rekisteröimättä.
tuo peitto suuri on
karmiininpunainen
sen alle mahtuu poika
tyttö jokainen
Ihmisääni ja simppeli akustinen kitara siivittävät kuudesta numerosta tämän hetken suosikiksi muikean laulun Ou nou nou (rahalla ja seksillä). Niin monen muun Peitsamo-rallin lailla tämäkin sisältää lyyristä leikittelyä.
lihakauppaan meen
naisia ihaileen
kinkun nään makeimman
rahalla ja seksillä sen hoidan
Pieni valkoinen helmi alussa ja Pieni punainen kitara lopussa ovat perushyvää takuuhuttua, joka myös toimii täydellisesti kesäisen Lapin teillä itsekseen autoillessa.
Laseraikaan tämä kuuden kappaleen ja yhdeksän minuutin pyrähdys on päässyt vain CD-bonuksena. Isäntälevynä sillä on Karin yksin tekemä ja ensimmäistä kertaa ilman Ankkulia myös otsikoitu Pölypilleri (1979).
Oheinen kuva nuoresta miehestä on painettu sen takakanteen.
Ehkä ja toivoakseni suhtaudut hilpeän huvittuneesti kompasteluuni perustermien kanssa. Koetinhan korottaa tämän Extended Play- julkaisun albumiksi, kun viittasin "Sianraatoon" toisaalla.
VastaaPoistaKappaleista "Mustanaamio" viehätti eniten aiheensa puolesta. Jatkaahan se Peitsamon kirjallisten viittausten sarjaa, joka saa sinultakin maininnan blogauksessasi. "Musiikkitäkkösen" suhteen minä kuuntelijalaatuni ansiosta olin vahvemmilla kuin (kaiken maailman) teknisen terminologian. Minulla vastaan tuleva uusi sana ei solju sisään ja ulos makustelematta: pikku täkkihän se! Toinen juttu sitten varmasti on, pitääkö peiton väriin juuttua. Viittaako tekstintekijä brittiprogebändiin?
Mihin brittiprogebändiin, yritin pähkiä, kunnes älysin käyttää sanakirjaa karmiininpunaiseen. On niin epätodennäköinen väri, että melko varmasti tuossa on arvelemasi viittaus.
Poista