Besame Mucho (1987) saisi varmaan Apulaissheriffiltä puollon, jos jossain kevyen musiikin historiaa kartoittavassa äänestyksessä haettaisiin voittajaa kategoriaan "Paras kotimainen tanssimusiikki-LP".
"Tummat ei ikinä tulleet sanomaan että tyä rianaatte. Topihan peri Olan vanhan romaniyleisön itsellensä välittömästi. Ne diggas heti, ne aisti heti perstuntumalta, että tässon hyvä meininki."
Noin kommentoi Esa Pulliainen vuoden 2007 uusintajulkaisu-CD:n kansissa tähtisolistin ja agenttien yhteisen taipaleen alkua. Kriitikkojen piirissä oli osaksi epäilty pilkan tai vähintään parodioinnin olleen toiminnan lähtökohtana. Tummat olivat oikeassa. Tanssilavojen yleisöön iskelmämaailmaa mullistanut kombo upposi myös varsin pian. Minun piti elää vielä melko kauan ennen valon näkemistä.
Kitkuteltiin tätä vuosituhatta, kun vihdoin tajusin. In Beat (1986) oli uinut haaviini divariostoksena jo aiemmin. Hurahdettuani rupesin onkimaan koko tuotantoa. Itse asiassa koko Sorsakosken tuotantoa, josta Agents-rupeama ja lyhyt myöhempi comeback ottivat kuitenkin vain pienet siivut.
Yhtye on sama kuin Baddingin Ikkunaprinsessalla eli Takanen, Etholén ja 2 x Pulliainen. Ja on täydellinen, ei siitä sen enempää.
Ulkopuolisia muusikoita ei käytetty lainkaan. Mikko Tegelman Kuopiossa sekä Risto Hemmi ja Make Törrönen Helsingissä äänittivät. Jälkimmäisissä sessioissa otettiin purkkiin valtaosa lauluosuuksista.
Levyn tuotti Pedro Hietanen, jolle kuuluu suuri ansio Sorsakosken menestyksen mahdollistajana. Pedro veti aikoinaan Topin ison yhtiön huomaan, hoiteli sittemmin juttuja ja katsoi päälle studiotyön aikana. Käsittääkseni hän ei tuottajana kovin hanakasti puuttunut soittopuoleen. No, siellä olikin näiltä osin sovittajanero Pulliainen puikoissa.
Arvajan & Mustikaisen erinomaisessa kirjassa Viimeiseen korttiin äänittäjä Tegelman muistelee aprikoineensa Pedron roolia albumin työstössä: "Siinä se pelasi tarkkaamossa pattereilla toimivaa shakkipeliä ja suti viiksiään." Onneksi suti, eikä se varmaan tosiasiassa ihan siihen jäänyt.
Kun kaikki muu oli reilassa, tarvittiin vain kykyjensä mukaisesti onnistuva laulaja. Tämä toteutui ilman moitteen sijaa. Pekka Tammilehto on yksi kaikkien aikojen äänistä tässä maassa. Besame Mucholla maneeritkin pysyvät hyvin aisoissa, tai ne eivät olleet vielä miehelle kehittyneet.
Laserkiekko koostuu 13 kappaleesta, yhdestä enemmän mitä vinyyli- ja kasettiversiot. Romanialainen kitara soi CD-bonuksena.
Omaa tuotantoa ei tällekään Agents-levylle päätynyt. En tunne orkesterin aikaansaannoksia ajalta jälkeen Sorsakosken, jotta voisin vannoa tämän olleen enemmän sääntö kuin poikkeus. Topin kanssa mentiin kuitenkin aina lainamateriaalilla. Jos nyt onkin olemassa joku yksittäinen single- tai kokoelmaraita, johon tuo ei päde, niin sillähän sääntö vahvistuu.
Versioitavat laulut valittiin oivasti. Saattaa olla, että tämä solisti ja tuo yhtye olisi siihen aikaan vääntänyt mistä tahansa priimaa, mutta mieluummin uskon siihen, että asialla on merkitystä.
Mukaan otettiin rohkeasti muiden muassa Beatlesiä (Olet rakkain eli And I love her) ja Somerjokea (Valot). Ei pelätty tarttua monien veivaamiin klassikoihin kuten Moody river tai Vihreät niityt. Kaikesta hioutui timanttia. 13 jalokiveä nipussa on aikamoinen saavutus. Mielestäni Sorsakoski ei ihan yhtä komeaan lopputulokseen päässyt koskaan muulloin.
Jos oli sisältö laadukasta, niin nostaisin kyllä kannenkin tyylikkyydessään erääksi hienoimmista mitä tiedän. Se oli niin aikaansa jäljessä 80-luvun lopun juppi-Suomessa, että ei voi kuin taputtaa.
Heitän näytteeksi biisin, joka ilman Topin panosta olisi varsin mellevästi kulkeva rautalankaralli: Kaksi kitaraa. Sanat Repe Helismaa, sävel trad.
Ehdottomasti ja kiistatta, Besame Mucho on aivan mahtava levy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti