Jutut ajassa

10 huhtikuuta 2024

UUTUUSLEVYT - Aija Puurtinen & Brooklynin Satu: Sudbury Tango!

Pitkäksi on venähtänyt Aijan ja Brooklynin Sadun levytystauko. Erinomainen Lännen Maata (2019) on pian viiden vuoden päässä, eikä uutta studioalbumia ole kuulunut.

Odotusaikaa lievittämään tupsahti melko lailla puskista konserttitaltiointi toissa keväältä. Äänityslaitteisto oli paikalla Espoon Sellosalissa huhtikuussa 2022. Nyt, vajaat kaksi vuotta tapahtumasta tuli ulos Sudbury Tango! (2024).

Onneksi tuli, sanon minä. Se on nimittäin ihastuttava levy.


CD:llä on seitsemän laulua mainitulta sekä viisi nimellä Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstars julkaistulta kiekolta Brooklynin Satu (2015). Kannen mukaan jako on 7/3, mikä täsmää kahta raitaa lyhempään vinyyliversioon.

Lännen Maata on korvamuistissani sen verran kätevästi saatavilla, että uskallan väittää sen osalta sovitusten mukailevan studiotulkintoja varsin vähin muutoksin. Tuolta vanhemmalta joutuisin ottamaan muistin virkistystä. Ei sillä, että se vastenmielistä olisi, mutta jääköön. Tätä kannattanee arvioida omana itsenään.

Musiikissa kuuluu, tuoksuu ja tuntuu kaukainen, mennyt maailma. Kuten tiedetään, biisit kuvailevat amerikansuomalaisten eloa aikana, jolloin heitä meni meren taakse suurissa määrin ja siitä eteen päin aina 2000-luvulle. Kuulija saa käydä läpi tunnelmia liikkumaan yllyttävästä riemusta liikutukseen. Jälkimmäinen pätee ainakin allekirjoittaneeseen, jolle on iän myötä ilmaantunut kasvava alttius kyseiseen tunteeseen kaiken eri tavalla hienon äärellä.

Näitten taiteen hienous on minulle sekä Perttu Hemmingin (yhden tekstin verran Heikki Hemmingin) sanoituksista että Puurtisen sävellyksistä juontuvaa. Ennen kaikkea se on kestävän pohjan päälle rakennetun ansiota, millä tarkoitan sävellysten orkestrointia ja tapaa, jolla ne esitetään.

Toteutuksesta vastaavat livellä:

  • Aija Puurtinen, laulu + basso
  • Selina Sillanpää, viulu + taustalaulu
  • Helmi Antila, viulu + taustalaulu
  • Eero Grundström, urkuharmoni + huuliharppu
  • Esa Kuloniemi, kitara + banjo + laulu
  • Mooses Kuloniemi, rummut

On siinä taitoa ja näkemystä vaikka muille jakaa.

Kruununa koko kakulle soi Aijan ääni, joka saisi huippupisteitä niin teknisestä osaamisesta kuin taiteellisesta vaikutelmastakin. Alan kallistua kannalle, että hän on tällä hetkellä taidokkain vokalisti maassamme. Tarkastelu rajoittuu tietenkin tuntemaani osaan solisteja.

Ääriesimerkkeinä levyn tunnelmista käyvät Esan laulama Kaksipa poikaa Ohiosta, joka lietsoo pelimannit riehakkaaseen soittoiloitteluun sekä utuisen kaunis päätösnumero Joka yö me unessa ajetaan.

Muun soittamisen ohessa olen kuunnellut koko setin kahdesti rauhallisessa ympäristössä alusta loppuun. Tuo viimeinen kappale on molemmilla kerroilla saanut silmät vuotamaan. Elekääkä sitte kertoko kenellekkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti