UUTUUSLEVYT - Aija Puurtinen & Brooklynin Satu: Lännen Maata

No nyt on käsillä kuka ties vuoden levy Apulaissheriffin puntarilla punnittuna. Ja heti kehun perään kevyt painallus jarrulle, nimittäin potentiaalinen kesken vuotta ennakoitu valinta pohjautuu (vain) 9 ehdokkaaseen. Ilman muuta yhdeksikkö on jo rankan esikarsinnan läpikäynyt ja toistaiseksi ainoina päässeet jatkoon, eli löytyvät kotoa CD:nä.

Vuonna 2015 saatiin makusteltavaksi Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstarsin Brooklynin Satu. Tällä kertaa Brooklynin Satu näyttäytyy yhtyeen nimenä ja levytyksen otsikko on Lännen Maata (2019).

Konsepti levyillä on yhteneväinen: rehevää amerikansuomalaista juurimeininkiä Perttu Hemmingin teksteillä. Vielä neljä vuotta sitten osa sanoituksista oli englanniksi. Nyt painetaan läpi albumin suomeksi. Jos tarkkoja ollaan, lauletaan finglishiä, jossa kotikielemme seassa on puolienglantilaisia sanoja tyyliin faierpleissi, suutkeissi tai rekortpleijeri.

Kauan sitten erästä Antti Tuurin Pohjois-Amerikan siirtolaisuutta käsittelevää romaania lukiessani otti yllättävän kauan aikaa tajuta mikä on sanomapitsi. Vaikea sanoa mikä teemassa viehättää. Kuitenkin jo Tuurin tapauksessa aihe tuntui kiehtovalta.

Siinä missä Brooklynin Satu oli kokoelma samaa maailmaa kuvaavia lauluja, sisältää tämä uutuus jatkokertomuksen.

"Alahärmän Voltista me lähdettihin" (Maantie) ymmärtääkseni satakunta vuotta sitten, "Turun kaupunkiin saavuttiin" (Amerikantytön paluu) kännykkäaikana. Välissä vilahtaa vuosikymmeniä ja sukupolvia. Henki vaihtelee toiveikkaasta rempseän kautta murheelliseen ja haikeaan. Tarinoissa on jotain kovin mukaansa tempaavaa.

Nauhalle tahi kovalevylle on taltioitu aivan verrattomia lauluja, joukossaan hyvällä tavalla kummallisen progahtavan intron käynnistämä, valloittavan persoonallinen instrumentaali Sudbury tango. Neljän vuoden takaiseen nähden onnistumisprosentti biiseissä on kovempi, väittäisin jotta 100.

Suositaan kappalenäytteessä tällä kertaa kaikkein iloisinta tunnelmaa. Ruotsalainen majatalo on tyyliltään selkeimmin niin sanotusti lännen meininkiä. Olisiko tuo nyt bluegrassiä? Näin arvelen.

Erinomaisen äänitteen tekijöistä Aija itse lauloi ja bassotteli, elämänkumppani Esa soitti slideä sekä banjoa ja heidän poikansa Mooses rumpuja. Selina Sillanpää veti viulut ja näppäili mandoliinia, Eero Grundström polki ja sormeili matkaharmonia sekä puhalteli huuliharppuun. Käytetty soitinvalikoima lienee kotimaisessa nykymusiikissa yhtä yleinen kuin vompatti Vimpelissä. Mutta jopas toimii, etenkin tässä kontekstissa.

Jänskästi muuten napsuu ilmeisesti juuri Grundströmin harmoni. Pariinkin otteeseen on joutunut suoratoistokuuntelun avulla varmistamaan, ettei CD:ni ole vioittunut.

Niin, se sanomapitsi on tietenkin son of the bitch.

EDIT 26.8.2023: Tällä päivämäärällä suoritetun ylennyksen myötä Lännen Maata siirretään Apulaissheriffin parhaiksi laskemien levyjen joukkoon.

Aivan mahtava!