Japanilainen Nikka Whisky on vuodesta 1985 pitänyt valikoimissaan sekoiteviskiä (blended) nimeltään From The Barrel. Viskit, kuten muutamat muutkin väkevät alkoholituotteet ja viinit ruukataan kypsyttää tynnyreissä (barrel), joista juomat imevät puun ja mahdollisen edellisen puussa muhineen nesteen aromeita itseensä.
Kokkolalainen Wentus Blues Band on toiminut vuodesta 1986 tähän päivään, eli sillä pukkaa puolikymppisynttäriä. Viisineljättä täyttyi.
35 kesää on tislatulle viskille jo varsin huomattava ikä. Tietysti on olemassa vaara, että lopputuotteen maku muuttuu noin pitkässä kypsytyksessä liian puisevaksi. Näin voi käydä etenkin, jos tuore tisle ei omaa riittävästi luonnetta.
Sama riski on olemassa musiikin parissa toimivalle ryhmälle, kun tahkoa pyöritetään noin kauan varsin pienin henkilömuutoksin. Wentuksen kohdalla uhka ei ole muuttunut todellisuudeksi. Luonnetta ilmeisesti piisaa. Palikat ovat alusta asti olleet suht' mukavasti paikoillaan ja ovat ajan saatossa vain liimautuneet tiukemmin yhteen.
Juhlajulkaisuksi pyöräytettiin From The Barrell (2021).
Tynnyristä pulpahti valikoima viimeksi kuluneen puolentoista vuosikymmenen aikaista, ennen julkaisematonta matskua. Vanhin raita No reason jäljittyy 00-luvun puoliväliin ollen ensimmäisiä studioäänityksiä laulaja Juho Kinaretin astuttua palvelukseen.
Agriculturen (2007) ajoilta mukaan päätyi kaksi kappaletta, Woodstockin (2011) jäljiltä niin ikään kaksi ja Lucky Strike Maman (2016) tiimoilta yksi. Kaikkiaan kahdestatoista biisistä kuusi on peräisin v.2018 Throwback-sessioista.
From The Barrellillä soittavat:
- Niko Riippa, kitara
- Robban Hagnäs, basso
- Pekka Gröhn, koskettimet
- Daniel Hjerppe, rummut
Lisäksi kuullaan vanhimmilla raidoilla kitaristi Kim Vikmania sekä Hjerppen edeltäjää, rumpali Mikael Axelqvistiä.
Että hatullinen paskaa, kuten eräs tunnettu orkesteri jämäkoosteensa nimesi. Ei sinne päinkään. Paljastan kenties oman asiantuntemattomuuteni tai epätarkan korvani kertoessani, etten välttämättä olisi arvannut levyn lähtökohtia pelkän kuuntelun perusteella. Onhan siellä soundivaihtelua, mutta ihan tämä käy normialbumista.
En vieläkään tunne Wentus Blues Bandin tuotantoa riittävästi, jotta voisin tehdä kunnon vertailua varsinaisiin studiokiekkoihin. Perehtymiseni on vasta lähtösuoralla. On mahdollista, että perusteellinen tutustuminen yhtyeen tallennettuun historiaan paljastaa tulevaisuudessa kokoelman paikan suhteessa muihin.
Tässä vaiheessa uskallan rohkaista ketä tahansa tyylilaji(e)n ystävää hankkimaan tämän vaikka ensimmäiseksi Wentus-levykseen.
Kattaus sisältää tasaisen varmaa ja salonkikelpoista rhythm and bluesia ja jump bluesia, blues rockia ja rock and rollia. Losing my faith ja You gonna make me cry toimivat tempon pudottavina suvantoina muutoin vikkelätahtisessa seurassa. Ammattitaito on kauttaaltaan jykevää ja laatumittarit näyttävät vihreää.
Ainut suoratoistoihin tuupattu näyte, reippaasti ponnahteleva Last chance to dance on Woodstockin reissun satoa vuodelta 2010.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- MERTA EDEMPÄNÄ STUDIOSSA #7 - Wentus Blues Band: Woodstock
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti