Jutut ajassa

10 joulukuuta 2021

YKSI TOISTA VERSIOIMASSA #6 - Pate Mustajärvi: Musta

Popedan Pate vetämässä Johnny Cashia tuntuisi oudolta, soolo-Pate samoissa puuhissa ei lainkaan. Mustajärvi on alusta asti pitänyt nämä roolit erillään toisistaan.

Soolona hän on vuodesta 1984 lähtien levyttänyt mm. Juice Leskinen & Coitus Intin, Kinksin, Rolling Stonesin, Eaglesin, Elton Johnin, Dr. Feelgoodin, Doorsin, Beatlesin, Bruce Springsteenin, Van Morrisonin, Sladen, Bob Dylanin, Hassisen Koneen ynnä muitten kappaleita. Täydellinen lista olisi tuhottoman pitkä.

90-luvun puolivälin jälkeen tyyli muuttui. Albumit alkoivat pääosin koostua varta vasten Patelle tehdyistä biiseistä. Poikkeuksena Ollaan Ihmisiksi (2009) on kahta Ari Kankaanpään sävellystä vaille pelkkää Juicea.

Heti kohta sen perään ilmestyi Musta (2010), jolla Mustajärvi vetää sitä Cashia.


Minisarjassa on tähän mennessä käsitelty vain kotimaisia tuotantoja, joilla sekä versioijat että versioitavat ovat Suomesta. Peitsamo Wigwamin parissa on tietty sikäli rajatapaus, että sillä käytetty kieli on enimmäkseen englanti ja Pembroke oli britti.

Nyt astutaan toisella jalalla ulkomaille, kun Suomi-poika tulkitsee amerikkalaista legendaa. Mari Rantasilan Hector-levyn yhteydessä mainitsin vaikeuksista, joita voi syntyä naisen esittäessä miehen itselleen sanoittamia lauluja. Mustajärven Cash-tapauksessa en usko ongelmaa olleen, vaikka kahden maan kulttuurit kovasti toisistaan poikkeavatkin.

Mahdollisia hankaluuksia on pystytty taklaamaan käännösprosessin aikana. Esimerkiksi jenkkiläisestä junasta kertonut Orange Blossom Special muuttui suomentamis- ja suomettamismyllyssä muotoon Ukko-Pekka.

Käännöksiä tehtailivat lähinnä Bea Vala (6) ja Risto Klemola (5). Ensin mainitusta ei löydy sitten niin mitään tietoa verkosta, mikä saa minut epäilemään jonkun tunnetun sanasepon ehkä piiloutuneen salanimen taakse. Olisi minulla arvauskin, vaan en kerro.

Tekstit per henkilö löytyy Tapio Rautavaaralta, Jukka Virtaselta, Esa Hämäläiseltä ja A. Tervasmäeltä. On merkillepantavaa, ettei kaikkien tuntema Yölinjalla tullut valituksi Tapsalta. Cashin I walk the line on kyllä mukana, mutta Bea Valan uusin sanoin nimellä Kaita tie.

Sen sijaan Rautavaaran sanat komistavat Rauli Somerjoenkin aikoinaan esittämää kappaletta Kun ei niin ei (The ways of woman in love). Baddingin versio on niin ikään olemassa rallista Yksi vain ei tuu (I still miss someone).

Mainittakoon vielä se yksi raita, josta tiedän muitakin kotimaisia yrityksiä. Jukka Virtanen käänsi aikoinaan Boy named Suen muotoon Balladi pojasta nimeltä Vee ja luikautti sen singlelle vuonna 1971. (Poika) Ville Virtasen näkemys samasta ilmestyi 2008 ja on minulle tutumpi.

Alkuperäisistä voi todeta kaikkien viidentoista tulleen tallennetuksi vinyylille Johnny Cashin tulkintoina 1950- tai 60-luvulla. Yhdessätoista tapauksessa Man in Black oli biisin ensilevyttäjä, seitsemän hän kirjoitti itse.

Musta asettuu sellaisten teosten joukkoon, jotka kokonaisuutena jättävät säväyttämättä isosti, mutta jaksavat toimia omalla tavallaan riittävän hyvinä. Valtaosa sovituksista on iskelmältä kalskahtavaa kantria, kantriskelmää. 15 sellaista olisi minulle ehkä liian raskas savotta. Onneksi sinne tänne ripoteltiin osin hyvinkin mielenkiintoisia sivujuonteita.

Iso joki (Big river) on kummallinen melurokki, joka numerolla kuusi katkaisee alun perusmeiningin. Ukko-Pekka viuluineen on seiskana piristävästi suorastaan vinhaa kantria.

Apulaissheriffin makuun paremmin käyvän rockabillyn suuntaan kallistuvat selvimmin Lilja (Delia's gone) ja vinkeästi vino Rakkauden juna (Train of love). Näitä olisin jaksanut kuunnella muutaman enemmänkin.

Mustan sovitukset menevät Klemolan ja studiotekniikan hoitaneen Jani Viitasen kontolle. Ykköketjuna toimii vitja Paavola-Rauhala-Klemola. Muussa soittajistossa havaitaan enemmän ja vähemmän tuttuja tyyppejä.


Yksinäisyys syö (I'm so lonesome I could cry) saa kunnian tulla nimetyksi nipun varsinaiseksi outolinnuksi. Tajunnanvirtani tuotti sille määritelmän industrial alternative spaghetti western ballad. Sielun Veljet käy vahvasti mielessä. Dave Lindholm laulaa Paten kaverina. Huima tunnelma ja siitä papukaijamerkki.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti