LEVYT - The Cult: Electric

Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Outlaw. Maailman parasta rock and rollia. Yhä nousee karvat pystyyn jo alkuriffin aikana.

Jimi was a boogie man

took a shotgun in his hand

turned on dude candy-man

he walked into the wrong town

Onko Jimi Jimi ja haulikko kitara? Onko candy-man diileri ja väärä kaupunki riippuvuus? Tekstiä Ian Astburyn päästä.

Voidaan jatkaa tällä. Lil' devil. Maailman parasta rock and rollia. Kylmiä väreitä valuu iholle vielä vuonna 2022.

livin' in a shack

in a one-horse town

trying to get to heaven

'fore the sun going down

lizard in a bottle

yeah

Herkän rakkauslaulun alkupuhe siinä. Kenties kevyesti huurua Ianilla korvien välissä tässäkin tapauksessa? Tarina jatkuu.

she came out

with an alligator smile

dynamite lover

scorpion child

Oikein mainiota.

Tempaistaan vielä yksi esimerkki. Aphrodisiac jacket. Ei sitten niin mitään järkeä, miten parasta.

sittin' on a mountain

looking at the sun

plastic fantastic

lobster telephone

Tässä on se kaikkein kummallisin sanoitus koko levyllä. Saattaa olla hieman huumeista tykitystä. Tai sitten ei. Pakko ei ole ymmärtää, koska musiikki jyrää niin, jotta paukkuu.

Kolmen kappaleen voimin tuli todistettua (ainakin itselle), että Electric (1987) on maailman paras rock and roll -tujaus. Yhtä hyvin kavalkadiin olisivat voineet tulla valituiksi superloistavat Wild flower, Peace dog ja Electric ocean. Kaikkein kummallisinta on se miten The Cult hyppäsi AC/DC:n tontille ja otti kertarytkyllä sen hallintaan paremmin kuin AC/DC koskaan ennen tai jälkeen. Tämän väitteeni takana seison, vaikka miten tenttaisitte.

Myönnän sekaan tuupatun muutaman rallin, jotka eivät ole maailman parasta rock and rollia.

Esimerkiksi Bad fun on vain toiseksi parasta sortuessaan kertosäkeessä rajuun yliyrittämiseen. Sinällään napakka Born to be wild -versiointi on hiukan kökkö muuhun sisältöön verrattuna. Memphis hip shake taas on laiskuudessaan kuin eri maailmasta, mutta toimii sellaisenaan hienosti täydellisestä räimemeiningistä irrottavana lopetuksena.

Myös King contrary man on maailman parasta. Laulun kertoja tekee synkän sopimuksen, mutta nämäkin sanat voi tulkita huumeisiin liittyvinä.

Palataan ajassa taakse päin. Electricin edeltäjä Love (1985) on allekirjoittaneelle selkeä rajatapaus hyvän ja huonon musiikin välillä. Toisaalta vireää uuden aallon rokkia hard-vivahteineen, toisaalta kenkiin tuijottelevaa goottia ja uukakkosta.

Sen jälkeen jätkät ilmeisesti halusivat hieman muuttaa suuntaa. He nauhoittivat biisejä, joista piti tulla seuraava albumi. Toteutus on hevimpi kuin Love, mutta silti liian Love kaikessa tuhnuisuudessaan. Peace jäi julkaisematta silloin, mutta tuli tietysti ulos myöhemmin. Itse en ole jaksanut sitä kuunnella useammin kuin mitä on sormia huolimattoman sirkkelimiehen kädessä.

Toverit kääntyivät Rick Rubinin puoleen. Tämän talutusnuorassa äänitettiin uudestaan iso osa Peace-settiä sekä vähän uutta. Rubin rakensi raidoista hard rockia, joka on soundeiltaan mielestäni - kuten ehkä tarkkaavaisimmille lukijoille on jo käynyt selväksi - maailman parasta. Voi sanoa miksauspöydän ääressä vietettyjen tuntien kerrankin tuottaneen selkeää lisäarvoa.

Ymmärrän ja hyväksyn täysin vastakkaiset mielipiteet. Varmasti on paljon kuuntelijoita, joille Peace-versiot hakkaavat Electric-versiot mennen tullen. Nämähän pakattiin samalle 2CD:lle vuonna 2013.

Ostin Electricin 32 tai 33 vuotta sitten. Tein sen jo jotenkin tuntemani Sonic Templen (1989) innoittamana, yhdessä sen kanssa. Vaikutus oli valtava. Meno oli heti sellaista tynämenttiä, että oksat pois. Jos pitempien kuuntelutaukojen aikana ehtii tilalle jokunen uusi vesa kasvaa, karsiutuvat ne joka kerta tämän äärelle palatessa.

Kolmas tänäkin päivänä omistamani Cult-kiekko on Ceremony (1991). Muista olen luopunut. Taitaa olla pitkälti ainut artisti tai bändi, jonka tuotantoa olen jättänyt hyllyyn poistojen yhteydessä. Se kertoo jotain jostain.

Ai niin, löytyyhän tuolta vielä neljän, ilmeisesti normaalia painavamman vinyylin versio kokoelmaa Pure Cult (1993), mahdollisesti harvoja Suomessa majailevia kopioita tuosta 4LP-painoksesta. En ole vielä raaskinut, mutta voisin kyllä pistää kiertoon. Tämän voi tulkita mainokseksi...

Lainaan loppuun vielä pätkän Astburya, tuota 80-luvun Morrisonia. Ehkä katkelman ensimmäinen ja viimeinen rivi kuitenkin kertovat -87 Cultin sanomasta enemmän kuin ounailemani päihdejutut:

baby baby baby baby baby

I fell from the sky

yesterday

you blew my mind

oh yeah

Tuo on ote Love removal machineä, jonka nimen olen jo kauan mieltänyt liittyvän yhtyeen toteuttamaan tyylilajin vaihdokseen.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Guns N' Roses: Appetite For Destruction