Exceleitse suorittamani hyllyinventaarion mukaan huostassani on 15 yksittäisen CD:n tai CD-boksin mukana tullutta DVD:tä. Luku pitää sisällään lajinsa viimeisimmän tulokkaan, Fabulous Thunderbirdsin paketin Live In London 1985 (2026).
Osa noista ei sisällä varsinaista videomateriaalia. Lisäksi luvusta näköjään puuttuu ne pari omistamaani musiikki-DVD:tä, mutta siltikin se on pieni suhteutettuna mainitun Excel-taulukon rivimäärään, joka huitelee pitkästi kolmannella tuhannella. En siis ole musahommissa kuvallisen materiaalin kerääjä.
T-Birdsin uutuus pisti ajattelemaan, että kyseinen rajaus ei välttämättä ole millään tapaa järkevä. Live In London 1985 on nimittäin juuri videona aivan timanttista tavaraa. Siinä bändi esiintyy - yllätys, yllätys - Lontoossa vuonna -85, ehkä pitkän uransa piikkikohdassa.
Nelikko toimii lavalla ruutuna, tiiviissä 1-2-1-ryhmityksessä. Takalinjoja vahtii patteristonsa ja kakkosmikin kera Fran Christina. Keskikentän laidoilla veivaavat kielisoittajat Preston Hubbard ja Jimmie Vaughan. Edessä keskellä jyrää päämikrofonin ja huuliharppunsa kanssa Kim Wilson. Kova joukkue.
Christinalla on virvelikädessään bändin pirtaan sopiva, tukeva rock-isku, mutta komppiarsenaali ei jää siihen. Neliraajatyöskentely taipuu aika moneen ja taustalaulutkin hoituu.
Hubbard käyttää tarpeen mukaan joko pystybassoa tai sähköistä, kaulassa roikkuvaa. Tukkamalli suoraan kasarilta ja milloin ei huulien välissä käryä tupakka, jauhaa suu purkkaa. Pureeko Hubba Bubbaa vai Nicorettea, en käy arvaamaan.
Kärkimies Wilson pyörittää palettia johtajan elkein. Ulkonäöltään kuin Hill Street Bluesista, joko siviilipukuisen undercover-etsivän tai vaihtoehtoisesti lipevän sutenöörin roolissa. Pukeutuminen enempi Miami Vicea. Vetäytyy kitarasoolojen aikana taustalle antaakseen tilan sille, jolle se silloin kuuluu. Viileä kuin mikä.
Yhtä viileä on Vaughan hyökkäyssuuntaan katsoen oikealla. Introvertin oloinen pro, jonka katse on 95% ajasta naulittu Stratocasterin kaulalle. Seisoo aloillaan kääntyen biisien välissä kaapille vääntämään hanikoita oikeaan asentoon. Taisi tuo ketku sittenkin potkaista ilmaan yhden kappaleen viimeiselle nuotille. Ja ottipa tieten askeleen pari kohti maalia Full-time loverin pitkän soolon aikana.
Maailman parhaita kitaristeja, jos minulta kysytään.
Maalin osaa näyttelee Camden Palace Theatren katsomo ja siellä on, voi sanoa koko ajan verkot tötteröllä. Musiikillinen ilotulitus kestää keikan alusta loppuun.
Lavalla jokaisella on pieni tonttinsa joka tosiaan pidetään, rumpujen takana jo ihan olosuhteitten pakosta. Vain laulaja ja kitaristi liikkuvat, vaan ei paljon. Kun karisma puree ja pääasia on tikissä, vaikuttaa tällainen esiintyminen minuun sata kertaa tehokkaammin kuin laskelmoitu, tarkkaan koordinoitu show ja riikinkukon elkeet harjoiteltuine koreografioineen.
Kyseessä ei ole show-bändi vaan asiansa osaava musiikkiorkesteri. Työmiehet hommissa. Antaumuksellista instrumenttien käpistelyä, sisäistettyä soitantaa, tyylitajuista ja rytmisesti liikuttavaa toimintaa kaikilta osin. Aivan mahtavaa.
Jos FT olisi asfalttia tielle vetävä porukka, olisi tuloksena sileää baanaa, erityisen hyvä ja tasainen jälki. Pohjatyöt sitä luokkaa, ettei pinta ensimmäisten talvien jälkeen kärsisi routavaurioista.
Jos he pyörittäisivät ohjelmointifirmaa, syntyisi käyttäjäystävällistä ja suhteellisen bugitonta softaa. Toki sinne jotain aina jäisi, mutta ei mitään vakavaa. Tekoälyä ei käytettäisi.
Jos he olisivat jalkapallojoukkue, se olisi (olen muuten käyttänyt tätä vertausta aiemminkin, The Metersille) vuoden 2010 Espanja. Kontrolloitua, silti luovaa ja kaunista. Maailmanmestaritasoa.
Vaan kun he ovat muusikoita, oli tuloksena loistava konsertti, josta saamme viimein nauttia myös audiotallenteen muodossa, CD:nä tai LP:nä. Videona tapahtuma on ollut saatavilla jo parikymmentä vuotta. Ja pakko tunnustaa, minulle kuvallinen esitys nosti tämän arvoa entuudestaankin hyvästä vielä korkeammalle. Kuuntelin nimittäin CD:n muutamaan otteeseen ennen DVD:n katsomista.
14 kappaletta täyttä dynamiittiä. Parempi tämä kotona kuin vuoden 2006 yhtyeen Oulun Teatrialla näkemäni keikka, joka oli hyvä sekin.
P.S. DVD-ekstrojen kuvagalleriassa on todiste sille, että Jimmie soitti pätkän kitara niskan takana. Annamme tämän "elkeen" anteeksi.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - The Fabulous Thunderbirds: Struck Down
- LEVYT - Johnny Winter: Johnny Winter
- LEVYT - Albert Collins: Ice Pickin'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti