Ennen ne usein leipoivat erilaisia LP-versioita US- ja UK-markkinoille, joskus muihinkin maihin. Miten lie tämän päivän mainstream-nimet, tehdäänkö noin?
Haluan uskoa tavan takana olleen jotain muuta kuin ahneutta kaapia keräiljöitten rahat levy-yhtiöitten taskuihin. Kenties tuonlaatuinen, kaiken julkaistun haaliminen tuli muotiin vasta myöhemmin. Ehkä kuitenkin toimittiin taiteen ehdoilla. Ehkä ajateltiin aidosti erilaisten biisikoostumusten toimivan eri lailla eri yleisöille.
Siis kuitenkin raha mielessä?
Miten vaan, niin yksi esimerkki kyseisestä toimintamallista on Rollarien alkupään tuotanto. Omistan sen pääosin US-painoksina, poikkeuksena Aftermath (1966), jonka voisin yhtenäisyyden vuoksi vaihtaa Amerikan varianttiin. UK-version siltä puuttuvat palaset kun voin kuunnella parilta kokoelmalta.
Käydäänpä asiaa läpi hieman tarkemmin kera ensiluokkaisen, vain Jenkkilän markkinoille tuodun albumin The Rolling Stones, Now! (1965).
Kemut käynnistää Everybody needs somebody to love, jonka opin tuntemaan elokuvasta The Blues Brothers. Sen lisäksi myös Wilson Pickettin näkemys on hallussa, mutta Solomon Burken alkuperäistä ei levyiltäni löydy. Pitempi editointi kappaleesta avaa Briteissä kuukautta aiemmin ilmestyneen LP:n The Rollings Stones No. 2 (1965).
Niukka valtaosa Now'sta eli 7/12 onkin yhteneväinen sen kanssa. Mainitsen tästedes vain poikkeukset pääsääntöön.
Jos ei avaus mielestäni aivan täyden kympin tavaraa olekaan, voi jatkosta sanoa, että se on menoa eikä nokitusta. Alvin Robinsonin originaali Down home girl taipuu Rollarimyllyssä hienosti svengaavaksi numeroksi. Marjo Leinonen Ja Viranomaiset on purkittanut mainion suomennoksen Jää kaupunkiin.
You can't catch me on alkuaikain Stonesille tavanomaisesti Chuck Berryä. Paljon he hänen sävellyksiään vetivät. Juuri nyt minua ilahduttaa Bill Wymanin mojova bassottelu. Hyllyssä ovat myös ainakin Sleepy LaBeefin ja George Thorogood & The Destroyersin tulkinnat.
Eräs kaikkien aikojen suosikeistani yhtyeeltä, Heart of stone on kaksikon Jagger & Richards tekosia. Valtameren tällä puolen sielukas herkistely tyrkättiin seitsemän kuukautta myöhemmin LP:lle Out Of Our Heads (1965), jonka US-painoksella sitä ei tietenkään saa, kun on jo Now'lla. Mutkikasta.
What a shame (Jagger/Richards) kuuluu bändin vähemmän tunnettuun osastoon, mikä ei tee siitä tippaakaan vähäpätöisempää. Erinomaista aikansa Stonesia. Rhythm & bluesia, joka pistää jalkaa vippasemaan ihan eri tapaan kuin vaikkapa orkesterin viime vuosikymmenien tuotanto.
Bo Diddleyn Mona (I need you baby) kuultiin Briteissä jo albumilla The Rolling Stones (1964) ja osoittautuu setin toiseksi, tosin lieväksi tason laskuksi. Se taltioitiin Lontoossa, kun sisältö muilta osin napattiin nauhalle Chicagossa ja Hollywoodissa.
Puolivälin kevennyksenä tunnustan aikoinaan kasanneeni Rollariälppärien biisilistat Excel-taulukkoon havainnollistaakseni US/UK-eroja. Se oli tarpeen Between The Buttonsiin (1967) saakka. Heh.
Tarkastelun ulottamista sinkku- ja EP-raitoihin tai poikkeaviin kappaleversioihin en sentään ole kokenut tähdelliseksi. Jotain rajaa. Niin pedantti keräilijä en ole.
Vinyylin B-puolen ykkönen, minulla CD:n siivu #7 on Down the road apiece, jonka levytti ensimmäisenä Will Bradley Trio piano-boogiena jo vuonna 1940. Rollarit toteutti rallin etenkin kitaroiltaan varsin berrymäisenä. Ja kyllähän Chuck oli myös tämän ennättänyt ennen bändiä nauhoittaa ja julkaista.
Laadukas ja tarttuva kuljailu jatkuu Off the hookin (Jagger/Richards) muodossa. Ei pahaa sanottavaa tästäkään.
Pain in my heart on Otis Reddingin tunnetuksi tekemä balladi, mutta jo ennen sitä se ilmestyi Irma Thomasin esittämänä nimellä Ruler of my heart. Rolling Stonesin sinänsä hyvä veto tuntuu aavistuksen rutiininomaiselta noihin kahteen verrattuna. Mick ei ole mikään Otis tai Irma.
Isossa kuvassa kappale edustaa yhtyeen laajaa soul-tietämystä sekä kykyä ja halua omiin tulkintoihin genren helmistä, mitä varsinkin 60-luvulla tapahtui paljon. Soul, blues ja varhainen rock and roll. Siinä ainekset, joista orkesteri ammensi, omaa kädenjälkeään unohtamatta.
Oh baby (we got a good thing going) kulkee liki ränttätänttäisenä. Kumpiko lie, Keith vai Brian Jones on vaikutelmasta vastuussa? Joka tapauksessa kitaristeista toinen maalailee päälle toisenlaista kuvaa ja lopputulos on jälleen kerran kovaa kamaa. Originaalin lauloi Barbara Lynn edellisvuonna. Briteissä tämäkin tuli ulos vasta Out Of Our Headsin myötä.
Kiekon päätöskaksikkoa ei julkaistu UK:ssa pitkäsoitoilla, paitsi kokoelmilla.
Little red rooster on tietysti uudelleenluenta Howlin Wolfin klassikosta The red rooster. Tämä jos mikä todistaa jätkien sisäistäneen myös bluesin, ainakin noin musiikkina. Kaikki toimii, mutta kun en vielä ole nostanut Charlie Wattsia esiin, niin kehutaan nyt hänen hillittyä, kaiken tarpeellisen sisältävää rumpalointiaan.
Biisistä on jo niin paljon julkaistuja versioita, että alkaa hengästyttää. Listaa netistä tutkaillen en pysty silti varmoja osumia omaan kokoelmaani luettelemaan mainittujen lisäksi muita kuin Sam Cooken ja Etta Jamesin.
Surprise, surprise (Jagger/Richards) toimii rivakkana lopetuksena esitellen taas yhdenlaisen puolen tuolloin monipuolisen yhtyeen repertuaarista.
Bändi siis levytti enemmän covereita kuin omaa, ja vieläpä lauluista, joita on coveroitu aika tavalla. Omista taas löytyy julkaistuja uusversioita suht' niukasti. Heart of stone poikkeuksena löysin niistä keskimäärin vain 10 per pläjäys, ja nekin lähinnä nimettömiltä esittäjiltä.
On kyllä maittava kokonaisuus tämä poikien kolmas Amerikan albumi. Vastinpari Briteissä oli siis toinen siellä ja on sisälmyksiensä perusteella samaa luokkaa. Sen viisi Now'n sisällöstä poikkeavaa raitaa eivät jätä toivomisen varaa. Meikän hyllyssä niistä neljä paikallistuu toiselle jenkkipitkälle 12x5 (1964) ja yksi tuplakokoelmalle More Hot Rocks (Big Hits & Fazed Cookies) (1972).
Tämän päivän korvin The Rolling Stones, Now! on paras Brian Jonesin aikainen levy.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - The Rolling Stones: Sticky Fingers
- LEVYT - The Beatles: Rubber Soul
- SINGLEKOKOELMIA #7 - Howlin' Wolf: Howlin' Wolf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti