UUTUUSLEVYT - Rick Estrin And The Nightcats: The Hits Keep Coming

Apulaissheriffin toimistolla on tiettyjä periaatteita ja säännön tapaisia liittyen mm. blogin pitämiseen. Yksi sellainen on ollut, että kirjoitan levystä uutuuslevynä, jos olen sen saanut käsiini puolen vuoden sisällä julkaisusta.

Sääntöjen noudattamista ei onneksi valvo kukaan, joten voin halutessani venyttää tai rikkoa niitä tai olla muuten vaan moisista rasitteista välittämättä. Nyt pamahti paikka sellaiselle toiminnalle, sillä käsittelyn alla oleva tapaus on yksi kovimmista viime vuonna tulleista, mutta ilmestyi jo keväällä. Sovitaan, että vajaa yhdeksän kuukautta pyöristyy puoleen vuoteen.

Ei sillä, että olisi pakko, mutta puolustelen kuitenkin viivettä. Tilausprosessi nimittäin alkoi jo syksyllä. Matkaan vaan tuli erinäisiä mutkia, joitten vuoksi sain CD:n vasta muuan viikko tästä hetkestä taaksepäin.

Kitaravelho Charles Batyn luotsaama Little Charlie And The Nightcats vaikutti länsirannikon blues-ympyröissä aina 70-luvun puolivälistä alkaen. Vuonna 2008 Baty irrottautui yhtyeestä jäädäkseen ainakin osittain eläkkeelle soittohommista.

Laulusolisti ja huuliharpisti Rick Estrin jatkoi saagaa yhdessä muutaman muun Yökissan kanssa. Charlien paikan kitaristin tontilla peri Kid Andersen, tekijämiehiä hänkin.

Seuraavat 10 vuotta Rick Estrin And The Nightcats tiputteli albumeita parin kolmen vuoden välein, yksi niistä live. Neljännen studiolätyn Contemporary (2019) jälkeinen levytystauko venähti hieman totuttua pitemmäksi. Jatkoa saatiin siis vasta männä toukokuussa, jolloin Estrinin ja kumppanien verstaalta putkahti The Hits Keep Coming (2024).

Monesti on hyvä merkki, kun musiikkia ei osaa sijoittaa aukottoman selkeästi mihinkään laariin. Näin on laita tämän kanssa. Se taas on aina hyvä merkki, kun ei kategorisointi saati yksittäisten biisien puiminen tunnu mielekkäältä. Tämäkin pätee nyt.

The Hit Keeps Coming sisältää bluesia ja blues rockia monissa muodoissaan ja väliin höystettynä eksoottisemmilla rytmeillä kuten swingillä. Tuo riittäköön kuvailemaan pakettia, johon ihastuin välittömästi ja ehdoitta kuunneltuani sen kertaalleen läpi.

Nyt levy on jo hiukan tutumpi, eikä sen hehku ole himmennyt. Puhutaan totta vie eräästä mielestäni parhaista vuosimallin -24 pitkäsoitoista. Top3:ssa ollaan kevyesti.

Tässä kohtaa on hyvä antaa vähän perspektiiviä luokitukselle. En nimittäin tunne taaskaan kuin parisenkymmentä viime vuonna julkaistua albumia, kun pudotetaan kaiken maailman kokoelmat ynnä muut vanhaa tavaraa sisältävät pois. Määrä tuppaa lisääntymään ajan saatossa, mutta tämä on tilanne nyt.

Estrin on solistin roolissaan mitä persoonallisin ja mitä mainioimmalla tavalla sitä. Harputus sujuu myös tippaakaan rasittamatta soittimen ei-suurimpiin faneihin kuuluvaa meikäläistä. Itse asiassa pidän hänen soitostaan melko lailla.

Andersen jatkaa yhä kitarassa ja jo Little Charlien loppuaikoina bassotellut Lorenzo Farrell hoitaa urut. Rumpuja takoo tuorein jäsen, alle 10 vuotta remmissä ollut Derrick Martin. Bassovastuu on jaettu Andersenin, Farrellin ja yhden vierailevan niekan kesken.

Vieraslistan mielenkiintoisimmat nimet ovat äänillään mukana olevat Charlie Musselwhite ja Boopsy Callinz, joka ilmeisesti on Bootsy Collinsia imitoiva rumpali Martin. Heitä kuullaan funkylla päätösraidalla Whatever happened to Dobie Strange?. On muuten mehukasta mäiskettä ja mukavaa äänijonglörointia.

Jo Little Charlien aikoihin bändi oli ainakin kansitaiteen osalta visuaalisesti varsin silmää hivelevää tasoa. Sitä se on edelleen.

Otsikon hitit eivät tässä tapauksessa viittaa menestyskappaleisiin. Sen sijaan puhe on etenkin blues-miehille tyypillisestä elämää hankaloittavien tai ankeuttavien iskujen ottamisesta. Tuntuu tavallaan ajankohtaiselta, kun otin vastikään fyysistä hittiä otsaani kymmenen tikin ja aivotärskäyksen edestä.

Tekisi mieleni kirjoittaa lopuksi että aivan mahtava, mutta jääköön vielä. On tämä joka tapauksessa loistavaa korva- ja silmäkarkkia.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - The Fabulous Thunderbirds: Struck Down
• LEVYT - The Kokomo Kings: Too Good To Stay Away From