Tänä päivänä katsoen jo melko tovi sitten eli vuonna 1987 Honey B. & T-Bones suoritti ensimmäisen levy-yhtiövaihdoksensa. EMIn Parlophone-merkille oli purkitettu kolme isoa lättyä ja pikkumustat päälle. Myöhemmin muuttoja uusiin ympyröihin tuli tapahtumaan enemmänkin.
Mutta tuolloin, liki 40 auringonkiertoa takaperin yhtye suuntasi hetkiseksi Polarvoxille. He olisivat halunneet edellisen LP:n tuottajan Riku Mattilan samoihin hommiin seuraavalle, mutta tämä ei yhtiöpoliittisista syistä käynyt päinsä. Pestin sai T.T. Oksala, mikä jälkikäteen pähkäillen on minulle yllätys, vaikka olen ilman muuta faktan aikoinaan rekisteröinytkin.
Syntyi Ninety-Nine (1988).
Muisteluteoksessa Go-go shoes - Honey B. & T-Bonesin tarina (Like, 2002) Aija Puurtinen toteaa mm. seuraavaa:
Meillä oli tuohon aikaan ehkä jotain syvällisiä ajatuksia, mutta biisit eivät syntyneet luontevasti. Väänsimme väkisin ralleja keikkojen välipäivinä. EMI-kauden aikana olimme jo kehittäneet melkoisen suosion ja tehneet ihan hirveästi keikkoja, joten olimme aika tyhjiä.
Esa Kuloniemi jatkaa:
Tuo aika oli enemmän sellaista bändisoiton opetteluvaihetta.
...
Dilemma olikin, että se ammattitaito ei riittänyt välittämään noita asioita ja hienoa asennetta levylle.
Voi voi sentään, kun joudun olemaan eri mieltä artistien kanssa. Apulaissheriffin toimistolla Ninety-Nine arvotetaan bändin pitkän taipaleen kohokohtiin.
Toisaalta enpä minä varmaankaan musiikkia hyväksi tai huonoksi luokitellessani kiinnitäkään huomiota samoihin asioihin kuin asianosaiset tuppaavat keskimäärin tekemään. En yleensä osaa edes sanoa mikä tekee jostain hyvän. Kiinnostavaa olisi kyllä tietää mitä parivaljakko tänään 99:stä ajattelee.
80-luvun lopuilla elettiin murrosta, jolloin CD teki tallennusformaattina tuloaan vinyylin rinnalle musiikkimaailmassa. T-Bonesin historiassa Ninety-Nine on ensimmäinen tuossa muodossa julkaistu äänite. Toki LP:kin prässättiin, mutta kahta biisiä kevyempänä.
CD-bonukset Monkey ja Mallards on ice olivat nähneet päivänvalonsa jo edellisvuonna ilmestyneellä EP:llä. Sen kahta muuta raitaa ei ymmärtääkseni ole saatavilla muutoin kuin tuolla harvinaisella Make Törrösen ja Uuge Kojolan tuottamalla 12-tuumaisella. Ehkä nekin pukataan tulevaisuudessa jollekin kokoelmalle.
Paitsi hieno balladi, Mallards on ice on sikäli kiintoisa tapaus, että se nostattaa takaraivoon parikin mielleyhtymää. Yleisellä tasolla se tuo mieleen Fleetwood Macin siirtymän perinteisemmästä bluesista pop-ilmaisun pariin, minkä totean FM:ää toistaiseksi vain hyvin pintapuolisesti tuntevana.
Toinen, kenties yllättäväkin mieleenmuljahdus liittyy brittiläiseen pop- ja soul-siloposkeen Paul Youngiin. Tämän kakkoslevyltä The Secret Of Association (1985) löytyy Tom Waitsin Soldier's Things, jonka tietyissä melodiakuluissa kuulen jotain samaa. Tarkoittamatta tekstiä olen havainnoivani esitysten tunnelmissakin yhteneväisyyttä.
Mainitun lisäksi erottuu 2024 tammikuun korvin ja päin edukseen kaksi muuta kappaletta.
I can't make you love me rullaa vauhdikkaasti kuin urheiluauto. Epäilemättä mojovasti livenä toimiva rypistys on periaatteessa simppeli kuin metrin pätkä kakkosnelosta, mutta Kuloniemen kitaratyöskentely kohottaa sen juuri tänään itseäni miellyttäväksi.
Päivän kunnolla albumin terävimmäksi kärjeksi nostan nopeaa funkahtavaa rhythm and bluesia tarjoilevan palan The train I ride. Bändi soi kokonaisuutena mainiosti, mutta etenkin Puurtisen basismi hehkuu tulta.
Kaiken kaikkiaan vain Hank Mizell -laina Jungle rock tökkii aavistuksen. Tuo sanottuna saan saman tien pehmentää lausumaani mainitsemalla, että hieman puuduttavalta tuntuva sovitus imee sittenkin pitempään kestäessään mukaansa.
Toinen coveroinnin kohteeksi pääsevä on Elmore James, jolta orkesteri tempaisee instrumentaalin Hawaiian groupie. Maukkaan saksofonin annostelee Tapani Rinne.
Kahta edellistä ja Esa Kaartamon ilmeisesti varta vasten levylle kirjoittamaa laulua Diamond ring vaille materiaali on omaa. Aijalta syntyi kaksi, Esalta kolme ja yhdessä viisi kappaletta. Esa hoitaa vielä tässä vaiheessa enemmän päävokaaleja. Sittemmin solistivastuu on siirtynyt enemmän ja enemmän Aijalle.
Kuten kävi selväksi, YsiYsi ei ole tekijöidensä suosikki. Se ei välttämättä keräisi mahdottomia määriä mainintoja myöskään, jos yleisöltä tiedusteltaisiin Honey B. & T-Bonesin taipaleen merkkipaaluja. Minulle se sitä on. Piste.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Honey B & T-Bones: Buzzing! Vol. 2
- LEVYT - Honey B & The T-Bones: Terrifying Stories From T-Bone Town
- MERTA EDEMPÄNÄ STUDIOSSA #6 - Honey B And The T-Bones: On The Loose
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti