"Zeppelin, Hendrix, Tolonen, Black Crowes, Kingston Wall. Aika kovia nimiä tulee Blues Bizarren ykköslevyä kuunnellessa mieleen. Lisäksi vielä joitain, joista ei saa kiinni mikä se oli."
Lainasin itseäni viikon takaa Facebookista. En ole vieläkään saanut päähäni mitä ne jotkut muut ovat.
Lisäksi ottaa hieman päähän, kun en saa kiinni siitä langasta, joka kertoisi ketä laulajaa Sylvi Saarekas on muistuttavinaan. Ehkä solistia jostain 70-luvun kotimaisesta progepumpusta, jonka levy minulla oli, vaan ei ole enää. No tuo ei ole niin tärkeää, että alkaisin hakuammunnalla tietoa kaivaa. Tärkeää on se, että Saarekkaan laulaminen miellyttää minua kovasti.
Olen sivukorvalla seurannut epäsäännöllisesti Voice of Finlandia. Parikin kertaa olen tällä kaudella törmännyt valmentajien kommentteihin, joissa harmitellaan, kun laulu ei lähtenyt ns. nextille levelille, vaikkapa kertsissä. Minkä takia kaikkien pitäisi tavoitella ilmaisussaan freddiemercuriutta tai arethafranklinisyyttä?
Saarekkaan pidätelty, paikoin hieman lakoninen tyyli istuu minusta Blues Bizarren pirtaan kuin ananas pizzaan, eli loistavasti. Ymmärrän joittenkin karsastavan kyseistä hedelmää kyseisen ruokalajin kanssa.
Saarekas soittaa myös kitaraa. Samoin tekee hänen kanssaan yhdessä (osin kumpikin erikseen) biiseistä vastaava Marko Karppi. Nikolas Rissanen bassottaa ja Leevi Heikkilä rumpaloi.
Bändin ensimmäinen albumi on Blues Bizarre (2024).
Yhtyeen sivujen mukaan johtokaksikko tapasi toisensa opiskellessaan Pop & Jazz Konservatoriolla. Blues-ihmisiä kun olivat, ottivat ja perustivat bändin kahden samassa opinahjossa puurtavan kaverin kanssa.
Kyynikko saattaisi ajatella noista lähtökohdista syntyvän taidokasta, mutta kasvotonta tiluttelua, vanhan kunnon Klaus Järvisen hengessä työstettyä ammattimuusikkomusaa. Vaan kun ei. Syntyi taidokasta, samalla moni-ilmeistä ja tajuisaa tavaraa. Syntyi mielestäni yksi viime vuoden parhaista äänitteistä, monena päivänä jopa paras.
Lainaan vielä itseäni mainitsemastani lähteestä: "Periaatteessa blues-bändi, mutta käytännössä paljon enemmän." Enemmyyden voi päätellä alussa antamistani verrokkiesimerkeistä.
Välillä mennään hidasta bluesia, välillä shufflea, välillä rockaavasti. Näitten juttu on varsin progressiivista ja aika ajoin peräti psykedeelistä. Eikä koko matkaa edes ajeta blues-vaihteella.
Peruslähtökohdat - osaaminen ja näkemys - ovat kunnossa. Uskon tuohon päälle tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana toimineen Leevi Leppäsen panoksen olleen lopputuloksen kannalta varsin merkittävän. Soundit toimivat kympillä ja jälki on briljanttia. Hän myös heittää perkussiota biisiin The dawn.
Samaa tekee parilla muulla raidalla Santeri Saari. Yksi eittämättömiä huippukohtia levyllä on toinen näistä, Poor boy. Meikäläisen aivot vääntävät kuunnellessa tuon joka kerta muotoon 'awful boy'. Heh.
Kolmas kvartetin ulkopuolinen albumilla esiintyvä on Pope Puolitaival, jonka huilusta hyötyy Good memories.
Nauhoituksia tehtiin syksystä -22 alkaen ja valmista tuli lopputalvesta -24. Koko tuota aikaa ei sentään aktiivisesti kilkuteltu pitkäsoittoa kasaan, mutta ajanjakso oli toki pitkä. Kuuluuko se lopputuotteessa, en tiedä.
Seuraaja on jo työn alla ja veikkaan, tai vähintäänkin toivon sen putkahtavan kauppoihin ripeämmin. Tätä nimittäin janoaa lisää.
Toisena näytteenä suosittelen raitaa The dawn, joka on pääasiallinen, vaan ei ainut Kingston Wallin mieleeni tuova mäjäys kiekolla. Kokekaa erityisesti se vimma, johon orkesteri itsensä piiskaa Saarekkaan kitarasoolon myötä ajassa 3:41. Älkää hypätkö suoraan sinne. Antakaa homman kehkeytyä. On huimaa.
Blues Bizarre puhaltaa siinä määrin yhteen hiileen ryhmänä, ettei tee mieli nostaa ketään yli toisten. Nyt on kuitenkin sillä lailla, jotta hyvistä bassolooloista pääsee nauttimaan kovin harvakseltaan. En siis malta olla kehumatta Rissasen suoritusta päätöskappaleella Small steps, kun tämä paahtaa tovin kaksin Heikkilän kanssa.
Loppukaneettina vielä, että näin mahtavaa jälkeä voi saada aikaan vain, kun kuosissa on teknisen taidon ohella kohta muut asiat. Uskon porukan tuntevan juuret, joista heidän puunsa on kasvanut ja myös arvostavan niitä.
Viisi tähteä.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #5 - Lazy Moose: When Trouble Was Born
- LEVYT - Dr. Helander & Third Ward: Meat Grindin' Business
- UUTUUSLEVYT - Rick Estrin And The Nightcats: The Hits Keep Coming
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti