The Long Rydersin uusimpaan tutustuessani pompsahti mieleeni Tom Petty. Tulkoon ensin selväksi, että vaikka olen herran biisejä toki kuullut, en tunne hänen tekemisiään käytännössä lainkaan. Omituinen mielleyhtymä siis.
Syy miksi en tähän mennessä ole ryhtynyt Pettyn levyjä tarkemmin tonkimaan on se, ettei kohdalleni osunut musiikkinsa jostain syystä ole minua juurikaan hetkauttanut. Toisaalta kuitenkin miellän tyylinsä itseäni miellyttävän Long Rydersin kanssa samankaltaiseksi.
Sepä se onkin suuri mysteeri. Joku osuu, ja joku toinen hyvinkin samantapainen taas menee viuhuen ohi. Syitä en osaa analysoida, mutta onhan se tietyllä tapaa kiehtovaa. Tyyppikemiat. Henkilökohtaisesti pureva karisma. Altistumisajankohta. Paljon on varmaan osoitettavissa seikkoja, joilla on vaikutusta asiaan.
Long Ryders pakersi kasarilla EP:n ja kolme LP:tä. Joukon parasta (State Of Our Union, 1985) vaille olen saanut ne haalittua käsiini CD:inä. Bändi pisti pillit pussiin vuonna -87.
2000-luvulla Ryderit palasivat yhteen tehdäkseen ensin kiertueen ja sittemmin soittaakseen yhdessä silloin tällöin siellä täällä. Studiolevyä saatiin odottaa aika kauan, kunnes hieno Psychedelic Country Soul (2019) viimein katkaisi yli kolme vuosikymmentä kestäneen studiohiljaisuuden.
Uutuuden folkin ja countryn vaikutteista ammentava Amerikan rock/pop on ajatonta hyvän mielen musaa. Instrumentaatiosta löytyy mm. pystybassoa, mandoliinia, banjoa ja viulua. Näillä eväillä onnistumispotentiaali on ilmeisen korkealla tasolla. Americanaa.
Ydinryhmän muodostavat vanhat tutut, käytännössä alusta asti rätsästäneet Sid Griffin, Greg Sowders ja Stephen McCarthy. Myös Tom Stevens on ollut mukana jokaisella albumilla, mutta tulee nyt listatuksi vierailijaosastolla.
Minulle mieluisimmat biisit sijoittuvat kokonaisuudessa mielenkiintoisesti. Avaus September november sometime kuuluu näihin. Sen jälkeen seuraa pitkästi tasaisempaa (ei huonoa) materiaalia, joka ei ainakaan tässä vaiheessa aiheuta elämää suurempia elämyksiä.
That's what they say about love numerolla kahdeksan aloittaa loppuputken, joka ei jätä kylmäksi. Siitä hamaan päätökseen saakka saa nauttia korviin valuvasta, vaihtelevatunnelmaisesta ja -tyylisestä sävel- ja sanataiteesta. Jos alkupuoliskon vaikutus minuun olisi samaa tasoa lopun kanssa, puhuisin jo nyt merkkiteoksesta.
Saa nähdä mitä aika tälle tekee. Psychedelic Country Soulille se teki lujasti hyvää ja minulla on tuntuma, että sama toistuu.
Kuriositeettina haluan nostaa esiin vielä yhden kappaleen. Sen sanoma on instrumentaaliksi poikkeuksellisen koskettava. Pelkän otsikon ja upean, herkästi soitetun melodiansa voimin se tekee kyllä harvinaisen selväksi sen mitä yrittää kertoa.
Soitin biisin taannoin Roll FM:llä Apulaissheriffi-ohjelmassani ja soitatan sen nyt tässä. Song for Ukraine.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ MUUALTA #3 - The Long Ryders: 10-5-60
- LEVYT - The Rainmakers: The Good News And The Bad News
- LEVYT - John Cougar Mellencamp: The Lonesome Jubilee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti