Ollaan tällainen puolisen tusinaa vuotta joskus muinaisuudessa vaikuttanut rokkiyhtye, joka on jotain yksittäiskeikkaa lukuunottamatta pysytellyt kolme vuosikymmentä pois kuvioista. Tehdäänpä huviksemme comeback.
Joku hörähtää. Jep jep, noinhan sitä ruukataan tehdä.
Niinpä niin, mutta kun se yhtye on Hearthill. Jäsenet ovat kuka enemmän, kuka vähemmän pyörineet musiikkiympyröissä välivuosinakin. Ja silloin joskus, ajanlaskun alun tietämillä he tekivät vakuuttavaa jälkeä omalla, persoonallisella tyylillään. Olivat omanlaisensa jalokivi, joka ei valtavirralle kelvannut, mutta innoitti pientä porukkaa senkin edestä.
Idea tulla takaisin oli minusta erinomainen. Toteutus studiokiekon muodossa on sitä rataa laadukas, jotta tekisi melkein mieleni lopettaa tämä juttu lyhyeen. Toteaisi vain, että eipä olisi hienommin voinut tehdä.
Talven paluu-uutisen kirvoittamiin reaktioihin palatakseni, olen valmis lyömään pienen veikan sen puolesta, ettei kukaan ryhmän tunteva kovin isosti ajatukselle hörähdellyt. Pikemminkin uskon ilmassa väreilleen kohtalaisia määriä sangen kiinnostunutta odotusta sen suhteen mitä tuleman pitää.
Oman mielipiteeni tuleman pitämisestä jo kerroin. Tähdennän vielä, että levyhän on loistava.
On turhan aikaista verrata uutuutta kovin painavin sanankääntein vanhaan tuotantoon. Olen kuitenkin melko varma voivani sijoittaa tämän ajatuksissani Hearthillin parhaimmistoon sittenkin, kun aika on hieman tasoittanut alkuinnostuksen hyökyä. Sinne Soul Foodin (1991) ja Graveyard Party Bluesin (1990) sekaan.
Soittajisto on sama kuin Soul Foodilla ja sen jälkeen. Heikki Tikka lyömäsoittimissa ja kilkuttimissa, Jukka Kiviniemi bassossa, Ufo Mustonen viulussa, Samuli Laiho kitaroissa ja koskettimissa sekä Jussi Sydänmäki laulussa ynnä muissa.
Erityisen merkillepantavana pidän albumin vaikuttavaa vierailijalistaa:
Tällä tavalla! Bändilevy on tässä tapauksessa nimenomaan bändilevy. Ei muita mukana ja kaikki biisit omaa tekoa. Sävelet on merkitty Laihon ja Sydänmäen, sanat jälkimmäisen, sovitukset ensin mainitun plus koko porukan nimiin.
Musiikillisesti rikkaasta kappalevalikoimasta on vaikea nostaa mitään muiden yläpuolelle. Mainittakoon mainiot etukäteisnäytteet, nopeampi Blue fool ja hitaampi Will I ever see my love again. Aiemmin keväällä nuo lyhyet nostivat odotukset pitkän suhteen korkealle.
Pettyä siis ei tarvinnut. Heti avausraita I'm moving osuu rockabillyisenä menopalana välittömästi maaliin. Ai että tuota Ufon ja Laihon instrumenttien juttelua puolimatkan krouvin pihalla, ihan vaan esimerkkinä.
J.Hearthillin teksteihin en ole koskaan (tähän mennessä?) isommin perehtynyt. Uskallan silti väittää, että häntä pidettäisiin laajalti rock-lyyrikoittemme ykkösluokkaan kuuluvana, mikäli kieli olisi suomi. Mainitsen tämän toteavaan sävyyn, mielipiteenäni ja arvauksenani, vailla ajatuksen tynkääkään ehdottaa muutosta mihinkään suuntaan.
Jos The Love Circus (2023) ei vuoden lopussa ole sen Top5-äänitteiden joukossa, on kesän ja syksyn aikana täytynyt tulla aikamoisen mahtavia levyjä. Sanoisin sen tällä hetkellä olevan Top2:ssa, Bublicaanien seurassa.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - Hearthill: Soul Food
- UUTUUSLEVYT - Marjo Leinonen & Bublicans: Holy Roller
- UUTUUSLEVYT - Jo' Buddy's One Man Stomptet: Lockdown Sessions & Beyond Vol. 1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti