Puoli kuuta takaperin totesin Focus 3:sta kertovassa jutussa, ettei proge kuulu leipälajeihini. Samaa, joskin eri syistä voi sanoa rautalangasta. Siinä missä progressiivinen rock on ollut levyhyllyssäni vähenemään päin, voisivat rautalanka ja surf puolestaan olla siellä lisääntyviä lajeja.
Se, että naapurin poika omisti 40 vuotta sitten Shadowsin kasetin, ei tee minusta asiantuntijaa. Titteliin eivät oikeuta myöskään satunnaiset kappaleet erinäisillä CD:illäni. Tämä osasto vaan on jäänyt Mopen osille harrastuksissani, mikä on hienoinen sääli.
The Dangermenin toinen pitkäsoitto Tranquille Shore (2023) on sitä itseään. Tai niitä, miten vaan. Rautalankaa tai surfia. Tahi rautalankaa ja surfia.
Biisilistalla on 15 instrumentaalinumeroa, joista kolme omaa tekoa. Niistä vastaa kitaristi Tomi Peltonen, yhdessä tapauksessa puoliksi urkuri Tuomas Siiralan kanssa.
Muut Vaaraheput ovat rumpali Harri Kunnas, basisti Timi Murto sekä toinen kitaristi Ben Engblom. Viimeksi mainitun nimi herätti jotain ajatuksen tynkää alitajunnassa. Tutkailujen perusteella hänen taustastaan löytyy The Quiets, joka on nimenä tuttu tällaiselle alan ummikollekin. Olen varmaan joskus lukenut tai kuullut bändistä ja Engblomista enemmänkin.
Lainoihin sisältyy teemoja elokuvista ja televisiosarjoista. A fistful of dollars / finale on Enrio Morriconen käsialaa Sergio Leonen filmistä. Theme from I spy saattaa kilisyttää kelloja joillekuille. Minä olen sitä ikäluokkaa, etten tiedä näkyikö tuo mm. Bill Cosbyn tähdittämä 60-luvun jenkkisarja koskaan meillä.
Alkujaan laulettuja kappaleita on ainakin yksi, jos kohta nekin (senkin) Dangermen vetää ilman ihmisääntä. Gerry And The Pacemakersin Ferry across the Mersey lienee kaikkien tuntema.
Aivan mahdottomin kiire yhtyeellä ei ole ollut materiaaliaan saattaa julkaistuun muotoon. Entuudestaan heillä oli takanaan albumi Meet The Men Of Danger (2011). Tranquille Shorea nauhoitettiin vuosina 2016-19 ja se tosiaan julkaistiin vasta nyt, ehkä koronallisista syistä. Janne Haavisto miksasi ollen myös yksi levyn äänittäjistä.
Entäs se tärkein? Musiikki itse.
Kyllähän tällainen hyvin soitettu lajityyppinsä edustaja uppoaa meikäläisessä otolliseen maaperään. Pidän kohtuullisen varmana, vaikken kirkossa kuulutettuna, että Tranquille Shore ei jää viimeiseksi genre(je)n levykseni. Sen kuuntelujen ja erittäin pikaisen muun kartoituksen perusteella perusrautalanka tosin maistuu surf-maustettua mukavammalle, minkä jo ennaltakin tiesin.
Itselleni oudompien musiikkimaastojen samoileminen tullee saamaan jatkoa ihan lähitulevaisuudessa. Pysytään silti tällaisissa juurevissa ympyröissä.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Jo' Buddy's One Man Stomptet: Lockdown Sessions & Beyond Vol. 1
- LEVYT - Focus: 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti