14 huhtikuuta 2022

LEVYT - Katriina Honkanen: Valo Lentää

Tämän kanssa minulla meinasi käydä kalpaten. Lyhyesti sanottuna meinasin antaa pois levyn, joka sitten kasvoikin arvoon arvaamattomaan. Tarinan kerroin viime keväänä sepustuksen loppuun linkatussa Rolling Rust -jutussa, joten en avaa nyt enempää.


Sanoitukset ovat itselleni musiikissa toissijaisia muuhun nähden. Ihmisääni on instrumentti siinä missä haitari ja saksofoni. Täydellinen biisi voi minulle olla tekstiltään melkein mitä vaan. Melkein.

Periaatteeseen on poikkeuksensa. Joittenkin kirjoittajien tapauksessa en ole koskaan voinut välttyä kiinnittämästä kirjoitettuun normaalia enemmän huomiota. Liimatta, Hanhiniemi, Röyhkä, Peitsamo, Leskinen, Vainio, muitakin. Täydellinenkin teksti menee silti haaskioon huonoissa kehyksissä.

Katriina Honkanen asemoituu akselilla niin ikään lähelle tekstipäätä. Hänen osaltaan realisoituu ajatus nuottien ja kirjainten sopusoinnusta. Sävellyksen ja toteutustavan (sovitus, esittäminen) päästessä riittävän hyvälle tasolle alkaa jossain kohtaa väistämättä uppoutua laulettuun, joka ehkä alkuun on soljuttuaan korvista sisään jättänyt vain pieniä jälkiä alitajuntaan, haihtuakseen jotain reittiä takaisin jonnekin.

Toisinaan sanat voivat itsessään viitata sävelen voimaan. Maanantaissa kertoja yrittää kasata itsensä toisen lähdettyä.

uudelleen muistojen murusista
itselleni minä laulun teen
sen laulaa voin, kun yö yli käy
ja piinaa muistoineen

Kun yritän sijoittaa Honkasta tuntemalleni musiikkikartalle, törmään vaikeuksiin. Folk-pitoinen, iskelmää enemmän poppiin nojaava äänimaailma ei ole järin monilukuisena edustettuna Apulaissheriffin hyllyssä. Koettakaa kestää, kun kuitenkin yritän.

Tuntematta kummankaan herran tekemisiä hirveän tarkasti, luo mieleni hauraan yhteyden Heikkeihin Harma ja Salo. Pystyisin kuvittelemaan nyt käsillä olevan albumin Valo Lentää (2001) kumman tahansa työksi. Mutta vain puolittain. Olisi varmasti parempi olla vertailematta, vaikka pakottamattomana tapanani onkin sitä enemmän tai vähemmän harjoittaa kaikkien kohdalla.

Vuonna 2001 Honkanen oli jo melko pitkän linjan muusikko, joskin paremmin tunnettu TV-ympyröistä. Valo Lentää on hänen kuudes pitkäsoittonsa. Biisit ovat yksin hänen omiaan, tuotanto yhteistyönä Ilkka Tenhusen kanssa tehtyä ja sovitukset kulloistenkin soittajien ja taustalaulajien kera rakennettuja.

Perusbändin lisäksi studiossa pistäytyi suurehko joukko 1-3 numerolla vierailevia esiintyjiä. Yhdestä kitarasoolosta vastaa Sami Hurmerinta (Muistot), toisesta Janne Louhivuori (Mä joki oon). Maarit hoitaa Sanna Kurki-Suonion rinnalla harmoniat kappaleeseen Jos tuntisit minut.

On muuten täysin sattumaa, että Rolling Rust -jutussa mainitsemani Hurmerinnat ovat kumpikin mukana. En sitä naputellessani muistanut heidän panostaan tällä kiekolla. Kukaties tämäkin oli alitajuista.


Suosikkejani levyltä hakiessa ei tarvi edetä alkua pitemmälle. Rosa hölkkäävine komppeineen ja polveilevine melodioineen iskostuu herkästi korvamadoksi. Pessi Levannon Hammond-soolo virkistää jo alun alkaenkin virkeää tunnelmaa. Valoisaa on.

Valo lentää käynnistyy Seppo Kantosen koukuttavalla pianokuviolla, joka toistuu pitkin matkaa harkitun harvakseltaan. Kertosäe jaksaa sykähdyttää aina vaan.

Valo tahtoisi lentää
yli taivaan
pilvet tavoittaa
vangita tuulen siipien alle
nousta viimaan hurjimpaan
Valo tahtoisi lentää
yli taivaan
voimaansa luottaen
etsiä tiensä ylöspäin
yli pimeyden

Korkeimmalle juuri tänä päivänä kohotan kaikilta osiltaan erinomaisen folk-vedon Perhonen. Viimeistään Mauri Saarikosken viulu niittaa tämän unohdettujen tai peräti tuntemattomien kotimaisten musiikkiteosten eliittiin.

Myös sumuista kelttihenkeä puhkuva Valkoinen valssi saa lisäkierroksia Saarikosken jousen välityksellä. On kertakaikkiaan hyvällä maulla viikaroitu viuluosuus, jossa määrää päämäärä eikä väline. Minulla on vahva tunne, että tässä(kin) paistaa läpi Tenhusen ja Honkasen näkemys siitä kuinka homma tulee hoitaa.

Kelttiläisyys - olipa Irlantia eli mitä vaan - on silloin tällöin Honkasen laulujen sovituksissa esiin putkahtava piirre. Ainakin Maanantai käy lisäesimerkistä tässä mielessä.

Kauniiksi finaaliksi säästetty Puu hiljentää kuulijan pelkistetyllä toteutuksellaan. Ainoastaan Honkasen sähkökitaralla ja Tuure Kosken kontrabassolla säestettynä se on mitä onnistunein lopetus syventymiseen kutsuvalle kolmevarttiselle.

syksy jokainen
meitä vanhentaa lisää
vaikka kylmyys lyö sisään
niin sinä uskot kevääseen

Pihapuu nimittäin. Jospa ihminenkin.


Aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti