07 maaliskuuta 2021

LEVYT - Juice Leskinen Slam: Ajan Henki

Juice Leskinen Slamin Ajan Henki (1981) on varmaan yksi biisinikkari-runoilijan tekstikeskeisimmistä levyistä kautta aikojen. Sellaiseksi se ainakin meikäläisen päässä vääntyy. En ole varma voiko sen (tai tekijänsä) sanoa ilmestyttyään olleen kansakunnan kaapin päällä. Nyt se joka tapauksessa pääsi poseeraamaan meidän tilanjakajallemme.


Jos alkukaneetin väittämän jälkeen joku toivoi tai pelkäsi jutun analysoivan albumin sanoman puhki, voi hän saman tien ähkäistä pettymyksestä tai huoahtaa helpotuksesta. Apulaissheriffin aina vaan musalähtöinen asenne vetäköön pitemmän korren tällä(kin) kertaa. Juicen riimit ja rivit on kyllä muitten toimesta jo reposteltu joka kantilta moneen otteeseen. Pidätän oikeuden poiketa lupaamastani tarvittaessa.

Slam veteli viimeisiään ja alkoi repeillä liitoksistaan, kun LP:tä talvella 1980-81 äänitettiin useaan otteeseen, pidemmän ajanjakson kuluessa. Jari Yliaho oli jo aiemmin korvannut Petteri Salmisen kitarassa.

Rumpali Matti A.Takala pakkasi kapulansa loppuvuodesta -80 liittyäkseen parin muun kiinnityksen jälkeen Catwalkiin, joka tinttasi blues-pohjaisesti, mukanaan Heikit Vihinen ja Silvennoinen sekä Mikko Löytty. Hän ehti takoa nauhalle pohjat biiseihin Syys ja Kone.

Tilalle otettiin Kari Peltonen, joka iski rytmit muille raidoille. Paitsi epäkappaleeseen Ajan henki, jolla pakkaa sekoiteltiin työnjaon osalta siten, että esimerkiksi rummuista vastasi Safka Pekkonen. Peltosen aika yhtyeessä jäi kovin lyhyeksi hänen erottuaan jo keväällä. Seuraaja Vesa Sytelä jatkoi sittemmin Grand Slamissakin. Peltonen katosi vuonna 1987, eikä miehen kohtalosta taida olla tänä päivänäkään tietoa.

Basisti Hannu Tervaharju ehti juuri ja juuri soittaa koko levyn. Heti kohta keväällä Juicen erittäin läheinen ystävä sai kuitenkin monon kuvan persauksilleen bändikemiallisista syistä. Vaihtoehtona olisi ollut Yliahon ja Pekkosen lähtö.

Ila Loueranta peri Tervaharjun paikan hoideltuaan Ajan Hengelle pianoa ja kitaraa sekä taustalaulua. Yhden numeron verran Loueranta sai vastuuta ykkösmikrofonin takana. Vakuuttavasti hän luikautti seitkytlukuisen sävelmän Syys.

Safka oli tälläkin kertaa pääasiassa urkuri. Kuten kirjoitettu, rumpujakin hän pelasi, samoin kuin pianoa, kitaraa, haitaria ja mitä kaikkea. Leskisen mukaan mies soittaa mitä vaan. Ajan Hengellä ukko loistaa uruin etenkin naulatessaan kaikin puolin nerokaskomppisen Myrkytyksen oireet sekä improvisoiden tyyliä studiossa pikaisesti kyhättyyn finaaliin Kuumaa tuhkaa.

Tarinan mukaan jälkimmäinen syntyi nauhan jämän pituiseksi pomo Leskisen saneltua muille soinnut ja käskettyä näitä soittamaan määrämittaisesti. Samalla hän sanoitti lonkalta erään hienoimmista teksteistään. Dokumentoin, en analysoi:

siihen ympäristöön
sopeutunut koskaan en
tähän vähemmistöön
kuuluu meistä jokainen

Onhan näitä viime hetken pikaisia getoneja ja smokeonthewatereita monillakin huipuilla, mutta kyllä Kuumaa tuhkaa lyö ne kaikki. Vakava Juice saa ääneensä enemmän tuskaa kuin ehkä koskaan muulloin.


Myrkytyksen oireet. Puutun pikaisesti klassikkoon. Jo yllä mainitun lisäksi sille tallentui käsittämättömän hienoa kuorolaulantaa. Lisäksi löytyy Yliahon ylimaallisen loistelias kitarasoolo. Parhaita kysyttäessä en niitä juuri koskaan hetkessä muista. Siispä kirjattakoon nyt pöytäkirjaan, että tässä on mielestäni yksi maailman kovimmista.

Edellisen kuvan kahta puolen käsitellyt vinyylin puoliskojen päättäjät ovat kuuluneet suomirokin kaanoniin jo neljä vuosikymmentä, eikä lainkaan ansiotta. Kaksi yhdestätoista ei kuitenkaan riitä nostamaan kokonaisuutta terävään kärkeen. Onneksi ne eivät jääneet ainoiksi valopilkuiksi.

Vähemmän soitettua ja tunnettua Slamia edustaa paremmanpuoleinen rokkenroll Taivaan tuuliin. Jälleen saa kehua taustakuorojen komeutta. Simppelin rokin taakse piiloutuu varsin oivallinen sävellys. Sovituksessa häivähtää jo Grand Slamin suureellisuus.

Sitä samaa grändiä aistin myös Manserockissa, joka on hard-sellaiseen vilkuileva boogien rytistys. Safka värittää selustaa pianolla ja vingauttaa kitarasoolon. Toisen vetää Leskinen. Aivan ei ylletä Yliahon oireitten täydellisyyden kantapäille, mutta eräänlainen kuriositeetti tuokin.

Midas polveilee popahtavan kepeästi. Oikein hyvää.

Ekumeeninen jenkka hyppyyttää iloisesti huumoripitoisen kirkkokritiikin taustana äänittäjä Mika Sundqvistin heittäessä sekaan pari sanaa. Oikein, oikein hyvää.

Svengaa kuin hirviö jatkaa alkupään linjalla perusrokkina. Hyvää on edelleen.

Huonon puolelle ei sorruta missään vaiheessa. Ajan henki tosin poikkeaa normimusiikista ollen raskaan kompin tanakoittama pitkä, puhuttu kertomus. Antti Heikkisen mainio Risainen elämä toteaa siitä: "Leskisen mukaan Ajan henki osui nimensä kanssa yksi yhteen, ajan henki 1980-luvun alussa oli juuri sitä turhaa paskaa, jota televisio lauantaisin suolsi."

Vähänpä tuli tietämään mikä on meininki tänä päivänä.

Josko minä niihin teksteihin silti hieman vielä kajoan. Nimittäin virkeiden urkujen ja kuplivan basson siivittämä Kone osuu kohtalaisen tarkasti omaankin ajatusmaailmaani. Joitain täsmäpoimintoja siltä dokumentoin, en analysoi:

joku ostaa vaan, koska toinen myy
...
tämä kone vielä meidät
muusiksi hakkaa
tämä kone aina käy
eikä koskaan lakkaa
...
mennään päästä sisään
ja toisesta ulos
alku se tässä on lopputulos

Kuuntelin hiljattain levyä ristiin rastiin ilmaissuoratoiston avulla. Koneen lisäksi muutamaan muuhunkin sanoitukseen nähden tuntui perin hykerryttävältä kontrastilta, kun suoratoiston maksullisen version mainos pirteänä vakuutteli, jotta "premiumilla voit skipata rajattomasti". Ei hyvää päivää!

Kaiken alkajaisiksi albumi tarjoaa hätäisesti kuunteleville mielensäpahoittajille polttoaineeksi rempseän rallin Mussolini perusdiini. Vähemmistöjä solvataan näennäisesti ja vittu sanotaan ääneen. Ah, kuinka mukava olisi hiukan ristiinaulita, voisi joku ajatella. Ja menisi metsään niin, että rymisisi. Jätän analysoimatta.

Musiikkikappaleena se rynkyttää pelkästään alun ja lopun. Välissä yli puolet kuluu hidastellen, missä yhteydessä laulu vaihtuu taas kerran puheeksi ja suomikin hetkiseksi italiaksi. Vai onko sittenkin latinaa?


Muutamia Apulaissheriffin juttuja kommentoineen I.L:n toiveesta tämänkertaisen väsäsin ja sinne päin suunnattujen terveisten myötä voin rehellisesti kertoa, että Ajan Henki on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


2 kommenttia:

  1. Vaikka se kerta saattaa joskus tullakin, jolloin blogisi lukija joutuu kysymään, että onko nyt ihan varmasti mahtava levy. Se kerta ei ole kuitenkaan nyt. Jotakin Leskisen musiikkia pitkään kuunnelleen mielessä liikahtaa ihan jokaisen biisin kohdalla. Jopa hauskasti luonnehtimasi "Ajan hengen", joka on mielestäsi siis epäkappale:) Niinhän se onkin, mutta olisi sen joku toinen voinut tehdä turhanaikaisemmin. Tätä albumia kuunneltiin kerran tuoreeltaan kasarin alussa muutaman entisen opiskelukaverin voimin. Päästiin "Ekumeeniseen jenkkaan". Yksi Pekka totesi kun oli makusteltu muutamat parhaiten pudonneista riimeistä, että ei taida tämä ihan heti päästä radiosoittoon. En muista pääsikö. Riippui varmasti vähän siitä, millainen oli ajan henki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattoipa toillaan olla ajan henki 40 vuotta sitten vähemmän Ekumeenista jenkkaa suosiva. Oma musiikkimaku oli tuolloin suunnattu toisaalle.

      Poista