Kaipa. Pari viikkoa sitten en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan uskonut mainitsevani ruotsalaista folk- ja metallivaikutteisen sinfonisen progen taituria Mari Rantasilan yhteydessä. Siihenpä yhtyeen nimen silti latasin, ja heti jutun keulille.
Täysin (?) erilaista musiikkia jo vuosia tuottanut orkesteri pompsahti mieleeni kappaleesta Raja. Syynä on sillä toistuva soitinteema, joka lähtee ensimmäistä kertaa liikkeelle 12 sekunnin tienoilla. Kuten Kaipan tapauksessa joskus, olen nytkin kahden vaiheilla revitelläänkö kitaroitse vai koskettimin.
Biisi on Marin uusimman albumin Hei Rakas Elämä (2022) rokkaavinta antia.
Levy pisti minut jälleen kerran miettimään kategorisoinnin tarpeellisuutta ja turhuutta. Sitä kuinka se on tavallaan järjetöntä, mutta kiehtovaa, onneksi vaaratonta kaikille osapuolille.
Rakentelin mielessäni nelikenttää, jossa on toisena akselina vakavasti otettavuus, toisena kohdeyleisön ikä. Nuorisojytän vakavampaa osastoa edustaisi rock, kepeämpää pop. Vanhemman väen puolella vastinparit muodostaisivat laulelma ja iskelmä.
Onhan tuo äärettömän keinotekoinen viritelmä, joka 2020-luvulla ei edes pidä paikkaansa. Nykyään kun rock taitaa olla vain meidän vanhojen partojen heiniä. Hauska ajatusleikki kuitenkin.
Tärkeintä on huomata, että moiseen pelleilyyn minut innoitti Rantasilan albumi. Sillä näet liikutaan aika ketterästi kuvitteellisen nelikenttäni ruuduilla. Se on jo itsessään nostamassa levyä massaa ylemmäs. Päälle vielä lauluääni, jota olen kenties jo riittävästi kehunut aiemmin.
Saattaa olla, että Raja on ainut rock-laariin uppoava esitys, ja itselleni vähemmän läheinen pop on enemmän läsnä. Vaan kun sitä vedellään niin moninaisin tavoin, niin kyllä kelpaa. Esimerkiksi ovelahko Etänä ja alkuun höpsältä tuntunut En enää etsi onnee kasvavat kuuntelukertojen myötä.
Iskelmällisintä antia lienevät ykkösraita Oisko joku mulle sekä loppuun sijoitettu Hei rakas elämä. Erityisen hieno Tuskan takana voisi olla sitä laulelmaa. Ja sitten taas kaikkia noitakin voi huoletta tarjota muihinkin lokeroihin.
Mitä opimme? Emme mitään uutta. Kategorisointi on edelleen turhaa ja edelleen vaaratonta.
Koko paketti on Rantasilan ajatuksella sanoittamaa, Suvi Isotalon säveltämää ja Jouni Aslak Raatikaisen sovittamaa. Tällä perusjengillä syntyi oivallista jälkeä, joka on makuuni huomattavasti parempaa kuin samojen kokkien eri reseptillä työstämä edellinen pitkäsoitto 2020 (2020). Sille paikoin ominaiset elektroniset kikkailut jätettiin tällä kertaa pois.
Komein laulu löytyy entisvanhaisen ajattelumallin mukaan epätodennäköisestä paikasta. Jännän tervomaalaisella kertosäkeellä varustettu, upea Jättäkää mut rauhaan on CD:llä numero 7/10, eli olisi vinyylillä tai kasetilla B-puolen puolivälin hujakoilla.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Mari Rantasila: 2020
- LEVYT - Jonna Tervomaa: Viivalla
- LEVYT - Kaipa: Vittjar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti