LEVYT - Jonna Tervomaa: Viivalla

Musiikin historiasta voi kaivaa läjäpäin esittäjiä, joitten tyyli on matkan varrella muuttunut niin paljon, että siinä sivussa on myös yleisö vaihtunut. Omalla kohdallani tulee mieleen tapauksia, kun olen muutoksen sattuessa enemmän tai vähemmän tipahtanut kyydistä.

Sarjaa "vähemmän" edustaa viimekertaisen jutun Eppu Normaali 90-luvun alusta alkaen. Otsikolla  "enemmän" voin varustaa nyt aiheena olevan Jonna Tervomaan.

Häneltä on vuodesta 1998 lähtien julkaistu seitsemän albumia. Ensimmäiset kolme niistä menevät Apulaissheriffiin täydestä tänä päivänäkin. Neljäs, Halo (2004) ei myöskään ole hassumpi. Sen jälkeen tekemisen suunta muuttui siinä määrin, että tiukkaa tekee, jaksanko kokonaista levyä kerralla läpi soittaa.

Tarkoitukseni ei ole moittia, vaan todeta, sitä paitsi puhtaan subjektiivisesti. Yleisönsä nuo uudemmatkin ovat löytäneet, ehkä keskimäärin paremmin kuin alkupään tuotokset.

Viivalla (2001) on pitkäsoitoista kolmas ja ansaitsee paikkansa blogin yhä vaan jatkuvassa, parhaita käsittelevässä LEVYT-sarjassa.

Vinyylityypit muistavat aika ajoin touhottaa kansista, joita on mukava LP-formaatissa hypistellä ja taidettaan ihastella. Käytän nyt tilaisuutta hyväkseni ja heittelen kehuja CD-maailmasta, kun se on kerrankin aiheellista.

Minua vaivaa jonkinasteinen värisokeus, joka ei ole omiaan helpottamaan tiettyjen väriyhdistelmien varaan rakennetun, pienen fonttikoon tekstin lukemista. Taiteilijanimeä Pihvi käyttävä Maria Ahonen onnistui luomaan tässä mielessä täysin ongelmattoman graafisen ilmeen, joka lisäksi miellyttää minua muinkin tavoin.

Ehkä juuri tuo aistivajeeni saa aikaan sen, että hieman räikeät, mutta kuitenkin rauhoittavat värit toimivat minulle katseltunakin. Lehtisen sivut eivät yritä tarjota enemmän infoa kuin niille suosiolla mahtuu. Kun vielä pahvin materiaali on huippuluokkaa jopa hieman rasvakäpäläisenäkin sormeilla, ei voi kuin kiitellä.

Ahosen muista töistä Discogs-sivusto paljastaa muiden muassa Cliftersiä, Perunateatteria, Anna Erikssonia ja Marita Taavitsaista.

Nimiä tarkastellen vain vähän on muuttunut Jonnan kahteen edelliseen täysimittaiseen verrattuna.

Tekstit on ensimmäistä kertaa merkitty täysin solistin nimiin, kun aiemmilla oli joitain jaettuja sanoituskrediittejä. Sävellykset tulivat pitkälti samoilta herroilta kuin ennenkin. Jussi Jaakonaho tuotti edelleen.

Kiinnitin jo Tervomaan debyyttiä ruotivan jutun yhteydessä huomiota siihen, miten musiikkimaulleni vieraitten lauluntekijöitten onnistui säveltää makuuni niin mainiosti osuvia lauluja. Toistamatta itseäni totean saman pätevän taas. Tuolta alempaa voi linkin kautta edetä vanhaan juttuun, sikäli mikäli tarkempi pähkäily kiinnostaa.

Viivalla koostuu oivasoundisesta ja selväpiirteisestä, rock-henkisestä popista. Jaakonahon ja Tervomaan näkemys hyvästä sellaisesta on sitä tehdessä ollut häkellyttävän lähellä omaani. Päivästä riippuen arvotan joko tämän tai Jonna Tervomaan (1998) laulajan parhaaksi albumiksi toistaiseksi.

Selkeää suosikkikappaletta en pysty osoittamaan, mikä sekin puhuu kokonaisuuden hienouden puolesta. Tulkoon runsaudenpulassa kuuntelutyrkylle rennonlaiskaa svengiä puhkuva, muhevabassoinen Ihan pakko päästä pois.

Hidasteluosastoa on tarjolla loppupuolelle painottuen sopivasti. Esimerkiksi päätösraita Penni maalailee oikein mukavia tunnelmia.

Välistä mennään eikä meinata. Ripeimmät numerot Ne pakottaa ja Yksi synti sallitaan on onnistuneesti hajasijoitettu soittopaikoille 3 ja 9.

Taustayhtyeessä Jaakonaho soittaa totuttuun tapaan kitaraa ynnä muuta. Edelliseltä kiekolta Neljä Seinää (1999) tuttu Tero Mikkonen jatkaa rummuissa. Kim Rantala vetää uutena nimenä koskettimissa. Von Hertzenin veljeksistä veivaa tällä kertaa basisti Jonne (Mikko ja Kie olivat vierailleet Tervolevyillä aiemmin).

Viisihenkisen perusryhmän lisäksi studioilla kävi seitsemän muusikkoa:

• Timo Lassy, saksofoni (3)
• Aleksi Ahoniemi, saksofoni (6)
• Niko Kokko, pasuuna (3)
• Jay Kortehisto, pasuuna (6)
• Jukka Eskola, trumpetti + flyygelitorvi (3, 6)
• Tuure Kilpeläinen, huuliharppu (4)
• Lasse Kurki, taustalaulu (4, 9)

Kannattaa keskittyä esimerkiksi torviin kaihoballadilla Onnelliset.

Musaharrastukseen liittyy toisinaan eräs pahimmillaan perin kiusallinen vaiva. Korvamato. Viivalla antoi tällä rupeamalla allekirjoittaneelle palkinnoksi vakavahkon sellaisen nimeltään Ne pakottaa. Ihan kuin Jonnan kikatus rempsakan poppiksen lopussa vielä ilkkuisi sen kunniaksi.

Eipä silti, viivalta on mahdollista saada vain hyvänlaatuisia korvamatoja.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Jonna Tervomaa: Jonna Tervomaa
• LEVYT - Eppu Normaali: Kahdeksas Ihme