Rockabillystä kirjoittaessa on hieman hankala sivuuttaa reilun neljän vuosikymmenen takaisia asioita. Se oli yhdessä 50-luvun tyylisen rock and rollin ohella - missä raja muuten kulkee, en tiedä - kuitenkin ensimmäinen musajuttu, joka iski lujaa.
Silloin edettiin ihan fanitukseen saakka ja tehtiin siihen liittyen kaikkea mitä tuommoiset ala- ja yläasteiden saumassa elävät pikkujannut saattoivat syrjässä maailman melskeiltä sijaitsevassa pikkupitäjässä tehdä. Suosikin sai kylältä, joskus harvoin genren kasettejakin. Radio soitti mitä soitti ja sormet painelivat REC ja PLAY-näppäimiä. TV:ssä saattoi kerran vuodessa nähdä jotain.
Sleepy LaBeefiltä tuli nauhalle napatuksi varmasti Boogie woogie country girl, melko todennäköisesti Honky tonk hardwood floor ja ehkä vielä joku. Ostin ruokakaupasta eri esittäjien kokoelmakasetin Rockabilly Dynamite (1980), jolla oli pari lisää.
Jyhkeä-ääninen jässikkä ja mukavasti kulkevaa musiikkia. Koska äijä ei kuulunut hypetettyihin alan tapauksiin, ei häntä sen enempää kuitenkaan silloin osannut arvostaa. Mentiin tuulten mukana. Hämäläisen Jyrkin tiimi määritteli mikä tai kuka on kova. Puolustaudun vetoamalla ikäämme.
Myöhemmin, kun oli jo monia tyylilajeja läpikäytynä ja järkeäkin oletettavasti jonkin verran vintillä, koitti paluu myös ensi-ihastusten ääreen. Sleepyltä päädyin tilaamaan viime vuosikymmenellä kuuden CD:n boksin, joka paketoi miehen taipaleen sen alusta oman wannabe-diinariuteni alkuun, siis 1955-79.
Lootan sisältö etenee siinä järjestyksessä missä laulut on purkitettu. LP:t eivät ole sieltä suoraan kuunneltavissa. Miehen ensimmäinen muuten tuli niinkin myöhään kuin -74.
Albumeista nousee omalla asteikollani ykköseksi kokoelman dokumentoiman ajan loppuun sijoittuva Downhome Rockabilly (1979).
Legendaarisen Sun Recordsin julkaisema levy sisältää molemmat muinaiset radioäänitykseni. Siltä löytyy muutamia ralleja, jotka ennättivät tulla tutuiksi Robert Gordonin ja Crazy Cavanin tulkintoina.
Boogie woogie country girl sen sijaan on minulle nimenomaan Sleepy LaBeefin biisi, vaikka Cavankin pisti sen narulle pari vuotta myöhemmin. Alkuperäinen on toki 50-luvulta ja sen takana Big Joe Turner, myös sellaisten klassikoiden kuin Shake, rattle and roll ja Flip, flop and fly ensilevyttäjä.
Lainamateriaalillahan LP:llä mennään koko matkaltaan. Boksin diskografiatietoja selaillessakaan ei ylipäätään osu silmään kuin jokunen tekijäkrediitti miehelle itselleen. Thomas Paulsley LaBeff oli mitä suurimmassa määrin tulkitsija. Nimen virallinen kirjoitusasu on tosiaan tuollainen. Taiteilijanimeä näkee muodoissa Labeef, La Beef ja LaBeef.
Kappalevalintoja tarkemmin syynätessä havaitsee myös sen, että puolet on ammennettu mustan musiikin laareista. Juuri tällä kiekolla kaikki puettiin rockabillykaapuun tai ainakin hyvin lähelle sen kaltaisiin vaatteisiin. Koko uraa tarkastellen laulajan repertuaarista voi bongata americanan eri muotoja moninaisemmin.
Downhome Rockabillyn perusversio koostuu kahdestatoista raidasta. Julkisivu kertoo mistä, paitsi että setin lopettava Big boss man piilottuu boksin kuvassa toisen kannen alle. Samoilla tulilla äänitettiin lisäksi kolme muuta, mikä selittää joittenkin painosten laajemman sisällön.
Hommia paiskittiin porukalla studiossa kahtena peräkkäisenä päivänä, kaksi kolmen tunnin sessiota kumpanakin. Paikalla oli solistin lisäksi kaksi kitaristia, kaksi basistia ja rumpali. Lisäksi eri päivinä eri pianisti. Kahden viikon päästä vielä yksi rupeama, jolloin lisää nauhoituksia laulajan ja pianistin kanssa.
Mainostamani boksi tarjoaa noinkin tarkkaa dataa kappaleiden syntyvaiheista. Kyseessä on Bear Familyn totutun loistavaa tasoa oleva Larger Than Life (1996).
En osaa sanoa, ovatko taustamuusikot vain taitavia studiosoittajia vai kiersivätkö he tällä ryhmällä Sleepyn kanssa. Ainoastaan soolokitaristi Cliff Parkerilla näyttäisi olevan muutamia muita osallisuuksia miehen levyillä. Taidosta ja tyylitajusta ei kyllä homma jää kiinni.
Esimerkiksi Tore up todistaa yhtyeen varsin kovatasoiseksi. Rytmi toimii kuin nakutettu. Pätevät vaan ei huikentelevat soolot repäistään kitaralla ja pianolla. Siihen päälle Sleepy LaBeefin vakuuttavuus ja meillä on parasta rockabillyä.
Blues stay away from me on toinen Crazy Cavanin kautta tutuksi tullut laulu. Tempo on keskimääräistä rauhallisempi. Slovariosastolle asti hidastelee There is something on your mind. Asiansa osaava orkesteri hoitaa senkin kunnialla.
Kerrankin voi sanoa juttujeni loppukaneetin adjektiivin kuvaavan käsiteltyä tapausta aika hyvin. Mitäpä muuta voi paitsi tästä albumista niin myös solistin ulosannista todeta kuin, että...
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - Robert Gordon: Bad Boy
- UUTUUSLEVYT - Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: A Rockin' Legend
Täällä sama. Asuin onneksi lähellä Jyväskylää eli Hippoksella näki Crazy Cavanin ja Matchboxin. Oltiin kaverin kanssa niin pikku-teddyjä, ala-asteen kuudennella ;DD SLB liittyy asiaan niin että kun Vaajakoskelle valmistui pari vuota aiemmin ensimmäinen alikulku niin sinne kävin sitten spreijaamassa hiton isolla SLBEEF rules tai jotain vastaavaa.
VastaaPoistaOi, veit muistojen tielle, heh..
Juu, tuota teddytautia oli silloin liikkeellä enemmänkin.
PoistaJyväskylän Kirkkopuistossa oli -80 tai -81 hillitön, 1500 ihmisen joukkotappelu, teddypojat vastaan punkkarit, sovittu juttu. Linja-autot ei päässeet liikkeelle, jengillä oli laudanpätkiä joiden läpi oli lyöty KUUDEN tuumaan mittaisia nauloja, ym rekvisiittaa jota myös käytettiin. Onneksi olin vielä ihan penikka 12-13 (olemme samaa vuosikertaa;) niin ei tullut siihen rähäkkään osallistuttua ja kun olin sitten muutama vuosi myöh valmiina tappelemaan niin ne matsit vaan loppui, kasarin noususuhdanneko ne söi? ;) Voi hyvin, aouuuuuuuuuu, T-Sus'
Poista