22 marraskuuta 2021

YKSI TOISTA VERSIOIMASSA #2 - Mari Rantasila: Kummalliset Unet - Hectorin Lauluja

Hector ja Mari Rantasila.

Miten suhtautuu heihin musiikinharrastaja, jota ensisijaisesti kiinnostaa suomalainen rock viimeisen 50 vuoden ajalta sekä länsimainen, pääasiassa afroamerikkalaiseen perustuva juurimusiikki monissa muodoissaan? Eikö ole todennäköistä, että ensin mainittu on kokoelmassa edustettuna melko kattavasti, toinen ei niinkään?

Apulaissheriffin levytietokanta ei tue arviota. Kahdeksan yksikköä Marilta, nolla Heikiltä. Nolla siellä öllöttää edelleen, vaikka menneenä kesänä arvelin jo alkavani hankintapuuhiin. En jaksa tarkistaa, sisältyykö jollekin kokoelmalle yksittäisiä Hectoreita.


Sille on pakattu 12 Heikki Harman sanoittamaa kappaletta. Kahta käännösbiisiä vaille ne ovat myös miehen sävellyksiä. Suomennoksista toisen (Olet mun kaikuluotain) hän teki aikoinaan Freemanille.

Asetelma on täten sama kuin minisarjan ykkösosassa. Molemmissa tapauksissa kyvykäs solisti versioi tunnustetun sanoittajan lauluja. Veskun Helismaa-tulkinnoissa on tosin vähän enemmän vaihtelua säveltäjien ja alkuperäisesittäjien osalta.


Kummallisten Unien kansivihkosessa Rantasila kertoo kuinka hän vuonna 1973, vasta kymmenen ikäisenä kuuli Hectoria ensi kertaa. Kuinka hän näki tämän Syksyn Sävelessä 1974 ja alkoi seuraamaan tätä tarkemmin. Ja kuinka 20 vuotta myöhemmin kävi kutsu osallistua esikuvan kiertueelle.

Ihailu on ollut hyvinkin tekstilähtöistä. Nainen on nähnyt miehen lyriikoissa toisinajattelijuutta ja kantaaottavuutta, suorastaan kapinallisuutta.

Kirjoitin tarkoituksella edellä sukupuolien kautta. Mari nimittäin tunnustaa muutaman tekstin olleen miehisen perspektiivin vuoksi hänelle hankalia. Siitä syystä jäivät pois hänelle tärkeät Olen hautausmaa ja Ake, Make, Pera ja mä.

Toisaalta mukana on Jos sä tahdot niin, joka niin ikään oli jo tippumassa listalta. Siihen löytyi kuitenkin uusi, toisenlainen näkökulma joittenkin ystävän kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Tämä jos mikä osoittaa todeksi sen itsestään selvän asian, että mikä tahansa taideteos on ymmärrettävissä monella tavalla. Sama pätee jossain mitassa myös asiapitoiseen viestintään, jopa uutisiin ja dokumentteihin.

Kuulijan vinkkelistä yllä kuvattu on aika kiintoisaa. Artistille on ollut tärkeää löytää kappaleeseen jokin katsanto, jonka takana seistä. Vasta sitten sen on voinut vetää nauhalle ja julkaista. Vastaanottopuolella ei ainakaan allekirjoittanut kovin herkästi rekisteröi eroja kahden tulkinnan välillä tuossa mielessä.

Mistä pääsenkin palaamaan tunnustamaani Hector-tuntemukseni vajavuuteen. Albumin raidoista vain puolet kilisytti kelloja pääkopassani, kun siihen vuosia sitten tutustuin. Etu vai haitta, en tiedä. Muutama esimerkki seuraa.

Omassa kotona kuulosti heti sanomaltaan tutulta. Kalle Torniaisen laatima kasaridiscopoppisovitus pelittää pirteydessään mainiosti. Originaalin en muistanut olevan sellainen kuin se on, hieman syntikkaisen 80-lukuinen sekin. Uudempi miellyttää enemmän.

Sykkivän soul-kompin viemä Lapsuuden loppu lukeutuu niihin, joita en tuntenut entuudestaan. Kyseessä on jo mainittu Syksyn Säveleen osallistunut, nostalgisen 70-lukulainen pop-iskelmä. Tässäkin Rantasilan päivitetty versio vetää pitemmän korren.

Yhtenä iltana taas on niitä kaikkein tutuimpia Hector-paloja. Se on komeudessaan sen tasoinen klassikko, että paremmaksi pistäminen ei ole helppoa. Tätä yritettiin korviini oman aikansa tuotteelta vaikuttavalla, pontevan rokahtavalla sovituksella. Heikille piste.

On todennäköisesti...

Korjaan. On varmuudella väärin väittää, että albumille olisi varta vasten yritetty tehdä alkuperäisiä parempia versioita. En ikipäivänä usko, että se olisi ollut motiivina.

Todellisuudessa Rantasila yksinkertaisesti halusi levyttää pitkään ihailemansa, itselleen tärkeän taiteilijan teoksia omista lähtökohdistaan, itsensä näköisinä. Siinä hän myös onnistui. Vaikea hänen kyllä olisikin tuollaisessa pyrkimyksessä epäonnistua. Sen verran persoonallinen ja tunnistettava hän laulajana on.

Kummalliset Unet ei ole ainut työ, jolla Mari Rantasila saa makuuni osittain heikohkosti istuvin musiikillisin ratkaisuin toteutetun kokonaisuuden toimimaan. En hehkuta aivan mahtavuudesta, mutta hyvän puolella pysytään helposti.

Josko sitä isoa Hootakin nyt sitten viimein saisi hommattua hyllyyn.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti