LEVYT - Neil Young: Harvest

Jos olisi tosi vakavasti otettava musiikin harrastaja ja diggari (ei toki fani, sehän olisi aivan liikaa), katsoisi muutaman asteen kieroon arvostamiensa taiteilijoiden suosituimpia tuotantoja.

Jos huvikseen näpyttelisi jutuntapaisia ATK-verkkoon, sanotaan nyt vaikka omasta mielestään parhaista äänitteistä, eniten ostavaa yleisöä liikkeelle saaneet tapaukset jäisivät valintakahinoissa automaattisesti rannalle ruikuttamaan.

Jos sittenkin joku kaunis päivä sattuisi kaksi edellistä sääntöä menemään längistä ja ajautuisi massan vietäväksi, ei ainakaan missään nimessä liittäisi räpeltämänsä suosikkilevyjutun kappalenäytteeksi artistin kaikkein tunnetuinta ikivihreää.

Tästä on lähdettävä. Juntturoidaan vastaan.

Heart of gold on aivan mahtava biisi. Se on ainut USAn listaykköseksi asti päätynyt single Neil Youngilta. Se on mukana hänen kaikkien aikojen myydyimmällä LP:llään Harvest (1972), joka on ainut USAn listaykköseksi päätynyt albumi häneltä. Se oli vieläpä ilmestymisvuotensa myydyin albumi maassa.

Heart of goldilla Youngia säestävä orkesteri The Stray Gators koostuu seuraavista soittajista:

• Kenny Buttrey, rummut
• Tim Drummond, basso
• Ben Keith, steel-kitara
• Jack Nitzsche, piano + slide-kitara

Tosiasiassa tuo oli nippu studiomuusikoita, jotka Young palkkasi taustalleen ja nimesi ryhmän kuten nimesi. Harvestin kattauksesta 7/10 on pääosin ylle listatun porukan heiniä.

Vuoden 1973 kiertue aloitettiin samalla miehistöllä, mutta kesken sen vaihtui rumpali. Livetallenteella Time Fades Away (1973) kannuja takoo Johnny Barbata. Paljon myöhemmin julkaistiin turneen alkupään keikalla nauhoitettu Tuscaloosa (2019), jolla kapulavastuu on vielä Buttreyllä.

Jälkeen päin Gatorsit kasattiin vielä Harvest Moonille (1992), mutta silloin Spooner Oldham korvasi Nitzschen.

Kultaisella sydämellä Neilin laulua tukee tämän päivän silmin katsottuna varsin nimekäs kaksikko. James Taylor oli jo tuolloin iso nimi ja on julkaissut valtavasti myyneitä albumeita viitisenkymmentä vuotta, viimeksi 2020. Linda Ronstadtin suurin menestys oli tuloillaan muuan vuosi Harvestin jälkeen, kun häneltä ilmestyi 70-luvun lopulla ja 80-luvulla useita Top10-levyjä.

Taylorin ja Ronstadtin äänet sulostuttavat myös toista sinkkulohkaisua Old man, ensin mainitun näppäilessä myös banjoa. Tekstin innoittajana toimi Youngin Broken Arrow -tilan tilanhoitaja, vanha mies, johon runoilija itseään vertasi.

old man look at my life

I'm a lot like you were

old man look at my life

24 and there's so much more

live alone in a paradise

that makes me think of two

CSNY-kollegat päästettiin Harvestilla ääneen pareittain. Roolitukset menevät näin: David Crosby & Graham Nash - vetreä Are you ready for the country, C & Stephen Stills - komea Alabama sekä S & N - jykevä Words (between the lines of age). Jännää, ettei kaikkia kolmea kuulla kertaakaan samalla raidalla.

Tajuan nyt, että nuo kolme ovat kokonaisuuden eniten rokkaavaa antia. Country rockin maastossahan Harvest pääosin tarpoo, mutta on itse asiassa aika monisävyinen paketti balladeineen sun muineen.

Osoituksena siitä miten talo rakennettiin erilaisista elementeistä, The needle and the damage done on mukana solistin akustisena soololivenä. Toiseen ääripäähän perusbändimeiningistä vievät Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa Englannissa taltioidut There's a world ja A man needs a maid.

Jälkimmäinen toimii kuin 10 litran muoviämpäri mustikka-apajilla. Se alkaa kauniisti miehen ja pianon voimin. Kun orkesteri hyppää mukaan minuutin paikkeilla, muuttuu tunnelma dramaattiseksi ja elokuvamaiseksi. Kaikki eivät moisesta tykkää, mutta Apulaissheriffiin osuu. Hallittua orkestrointia Nitzschen toimesta.

Eräällä kaverilla oli muinoin asunnossaan kaiuttimet asennettuna kuuntelua varten saunaan. Kyllä vain sopisi tällainen musamenu hienosti löylyttelyn oheen.

Mietitäänpä vielä tuokio ykköshittien ilmeistä kuluneisuusvaaraa.

Heinäkuun kolmantena 2016 istuimme Hartwall Arenan pitkän sivun katsomossa, noin kello kymmenen suuntaan lavan keskustasta. Illan toisena numerona vanha mies veti yksin akustisen kitaran kanssa Heart of goldin.

Voin tunnustaa, että koin tilanteen siinä määrin epätodellisen tuntuisena, että piti vähän nieleskellä. Muistelen miettineeni, ettei esitys nyt ihan huippuluokkaa ole, johtuen ehkä paikan kalseudesta soolomateriaalia ajatellen. Kuitenkin kaikki mitä sisältyi 44 vuotta aiemmin vinyylille prässättyyn lauluun ja se, että olin paikalla todistamassa sen esittämistä suomalaiselle yleisölle liikutti.

Pitkän rupeaman aikana ämyreistä kajahti peräti viisi kappaletta Harvestilta. Jos alkuun hiukan tökki, kohosi kokonaisarvosana tasolle kiitettävä plus, kun maestro ja The Promise Of The Real latasivat jäähallin täyteen erinomaisuutta.

Harvest muuten oli ensimmäinen Youngin CD hyllyssäni 1990-luvun jälkipuoliskolla. Vinyylikaudellani en ollut vielä tuotantoonsa herännyt. Entuudestaan olin tutustunut MTV:ltä näkemääni ja videokasetille nauhoittamaani Unplugged-konserttiin. Vähäsen petyin, kun sen parasta antia ollut Harvest moon ei CD:lle sisältynytkään. Kesti oppia, että eri levyjä ovat.

Vaikkei kuuta tarjoakaan, on Harvest on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Neil Young: Young Shakespeare