Jutut ajassa

11 toukokuuta 2021

LEVYT - Wilson Pickett: The Wicked Pickett

Soulin suuruuksia listattaessa on muutamia nimiä, joita ei yksinkertaisesti voi jättää pois, olipa pelissä kuinka paljon henkilökohtaisia mieltymyksiä tahansa. Yksi pakkovalinnoista on Wilson Pickett (1941-2006).

Kun ei huomioida kokoelmia ja konserttitaltioita, on häneltä julkaistu noin kaksikymmentä albumia vuosina 1963-99. Kirkkaimmin Pickettin tähti loisti hänen kuuluessaan Atlanticin talliin välillä 1965-71. Näin kerrotaan. Itselläni ei ole kokemusta kuin tuolta ajalta. Omistan vain alkupään Atlantic-älppärit paketoivan Rhino Recordsin 5CD:n.


Noille viidelle on tallennettu aikamoinen määrä klassikoita. On hänen itsensä ja muitten kirjoittamia alkuperäisesityksiä ja on versioita muitten alun perin levyttämistä kappaleista.

Keskimmäinen eli The Wicked Pickett (1966) oli Wilsonin kaikkiaan neljäs LP. Ilmestymisajasta liikkuu kahdenlaista tietoa. Julkaisu tapahtui joko joulukuussa -66 tai heti seuraavan vuoden alussa. Uskon enemmän ensimmäiseen tietoon.

Wickedille ei äänitetty yhtäkään herran omaa sävellystä. Originaalejakaan ei ole kuin neljä: Dan Pennin ja Spooner Oldhamin She ain't gonna do right ja Up tight good woman, Don Cowayn ja Ronnie Millerin Three time loser sekä Bobby Womackin Nothing you can do. Huomataan, että osa ajan soul-artisteista kirjoitti materiaalia myös toisille solisteille. Se oli melko tyypillistä.

Ylle näytteeksi linkattu esitys edustaa keskimääräistä hidastempoisempaa Pickettiä, mutta aivan nojailumusiikkia se ei ole. Clarence Carter versioi saman vuonna 1968.

Covereita 60-luvun soul-lätyiltä tosiaan löytyy. Kun ei aina haluttu, ehditty tai inspiroiduttu säveltämään uutta, oli helppo silpaista nauhalle näkemys jonkun toisen jo yleisölle tutuksi tekemästä biisistä. Se vasta olikin tyypillistä.

Wickediltä voi bongata kahdeksan raidan verran tällaisia. Kaikki olivat nähneet päivänvalon aiemmin 60-luvulla, joten kovin pölyisiä arkistoja ei pöyhitty. Lainoista tunnetuin on eittämättä Eddie Floydin iso hitti Knock on wood. Sen alkuperäisjulkaisusta ei ollut kulunut vielä montakaan kuukautta.

Raukean kaunis Sunny on niin ikään varsin usein kuultu laulu. Vaan enpäs tiennyt ennen tätä päivää, että ensimmäiseksi sen purkitti japanilainen poppari Mieko Hirota. Eiköhän useimmat ole siihenkin tutustuneet jonkin muun version välityksellä. Niitä on nimittäin satoja.

Klassikkoihin voi lukea vielä ainakin Sir Mack Ricen Mustang Sallyn ja Solomon Burken Everybody needs somebody to loven. Molemmissa tapauksissa Pickettin levytys oli suurin piirtein neljäs. Jälkimmäisestä on olemassa Rolling Stonesin tulkinta, mikä pätee myös kappaleeseen Time is on my side.


Myöhempien aikojen musiikin harrastajia - tai ehkä paremminkin satunnaisia kuuntelijoita - on totutettu tämänkin albumin materiaaliin kiitettävästi elokuvien voimin. Everybody needs somebody to love (The Blues Brothers, 1980) ja Mustang Sally (The Commitments, 1991) soivat muitten esittäminä filmeissä.

Samoin tekee yksi Wickedin riuskimmista ralleista New Orleans (Blues Brothers 2000, 1998). Se on oiva esimerkki Wilson Pickettin raaemmasta laulutyylistä. Kyllä miehellä muuntautumiskykyä oli.

Se on myös oiva esimerkki, jos vielä mietitään jo puitua versiointikysymystä. Se oli alun perin Gary U.S. Bondsin singlen A-puoli syyskuussa 1960. Muita levytyksiä oli hieman yli kuudessa vuodessa kertynyt noin 20 ennen Pickettin coveria. Ken janoaa päästä näitä tarkemmin penkomaan, voi käydä vaikkapa mainiolla SecondHandSongs-sivustolla.

Kivahan noita on selvitellä, mutta ymmärrän hyvin, jos asioiden tuo laita ei suurinta osaa kiinnosta pätkääkään. Heidänkin kannattaa kaivaa tämä levy käsiinsä ja kuunnella, ellei se ole ennalta tuttu.

Kuten todettua, Wilson oli yksi soulin jättiläisiä. Monen muun tavoin hän aloitti nuorena kirkkokuorossa, vaikutti jonkin aikaa gospel-yhtyeessä (The Violinaires) ja siirtyi sitten rhythm & bluesin ja soulin pariin (The Falcons). Sooloura kutsui ennen 60-luvun puoliväliä. Loppu on historiaa ja tämä on tärkeä luku sitä.


Olkoon suomennos ilkeä tai häijy, siisti tai makee, niin joka tapauksessa The Wicked Pickett on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


7 kommenttia:

  1. Taas albumi, jonka kuunteluun vähän harjaantumaton korva alkaa sopeutua vasta toisella yrityksellä. Mutta jos tarjolla ei olisi ansiokasta blogitekstiä, ei sitä harjoittelukierrosta pääsisi lusimaan, koska ei Pickettistä mitään tietäisi. Nyt on "Sunny" jo sen oloinen, että siihen voi palata joskus vaikka aikojenkin päästä. Ja välissä voi tehdä versioretkiä, koska siihenkin tarjoillaan vinkkilinkkiä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Täsmäsuositus mainitulle Clarence Carterin She ain't gonna do right -versiolle, joka sopii omaan korvaani ehkä paremmin kuin Pickettin.

      Poista
    2. Ainakin peräkkäin kuunnellessa minunkin korvaani miellytti se, ettei Carter ole kelpuuttanut kovaäänistä kuoroa huhuilemaan kanssaan. Jos nyt päättäisin oikein toden teolla ryhtyä sielukkaamman musiikin kuuntelijaksi - en tiedä vielä - ovat nämä blogitekstisi omiaan tasoittamaan tietä.

      Poista
  2. (Nuo kaksi outoa kysymysmerkkiä kommenttini lopussa ovat täysi mysteeri.)

    VastaaPoista
  3. Kuuntelin Kantritohtorin vajaan vuoden takaiselta juurihoitovastaanotolta taltioitua ohjelmaa. Nättilä soitti ja tarinoi (hänestä on tullut toinen lempijutuniskijöistäni, toinen on tätä blogia pitävä kynämies) klassikosta nimeltä "Stagger Lee". Teppo oli valinnut soittoon The Fabulous Thunderbirdsin version. Ihan menevä esitys. Tapani mukaan läksin sitten pikku retkelle suoratoistoon. Spotify'pa olikin ripustanut tarjolle useita muitakin kyseistä biisiä versioineita: Jerry Lee Lewis, Levon Helm etc. Wilson Pickettin tulkinnassa on kuitenkin niin kova meno ja meininki, että sen kuunteleminen johdatteli palaamaan taas takaisin The Wicked Pickett'iä ihmettelemään. Näin nämä jutut kiertyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan muitten Pickett-levyjen pariin, ellet jo mennytkin. Esimerkiksi The Exciting Wilson Pickett sisältää joitain tunnetuimpia kappaleitaan.

      Poista
  4. Kuulostaa jännittävältä. Pannaan muistiin :)

    VastaaPoista