Kun ei huomioida kuluvan vuosituhannen tekosia, on Eppujen studiolevyissä vuoden 2013 tietojen mukaan vain neljä alle 50000 kappaleen myyntiin jäänyttä. En usko rajan niiltä ylittyneen tuon jälkeenkään. Nelikko on Aknepop (1978), Aku Ja Köyhät Pojat (1983), Studio Etana (1993) sekä maanmainio Cocktail Bar (1981).
Se tosiasia, että sinikantinen vauhtirokkityö maistuu minulle niin kovin hyvin, ei ole ristiriidassa albumin nauttiman suosion kanssa. Ei ole mitenkään ainutlaatuista, että Apulaissheriffin ja koko ihmiskunnan kulttuurimieltymykset sivakoivat toisinaan eri latuja.
Sen sijaan jonkin verran on ihmetyttänyt mistä johtui lähes 30 prosentin menekin pudotus sitten edellisen. Akun Tehdas (1980) saa käyttämässäni IFPI:n tilastossa lukeman 56909, Cocktail Bar 42030. Tähän on joku syy. Mietitäänpä asiaa historian valossa.
Mutkat suoriksi vetäen Aknepopin voi sanoa edustaneen räkäistä punk-kaahausta Sex Pistolsin malliin. Vetivät mitä osasivat, eivätkä välttämättä niin kauheasti osanneetkaan. Seuraaja Maximum Jee & Jee (1979) osoitti selvää edistystä soittotaidossa ja rakentui ramonesilaisesta punk popista. Tämän jälkeen koettiin vielä suurempi siirtymä.
Mielestäni muutos tultaessa Akun Tehtaaseen hakee vertaistaan. Osaamisen karttuessa kaikilla osa-alueilla alkoi materiaaliin ujuttautua sävyjä ja monipuolisuutta. Tempoihin saatiin vaihtelua. Ramojen lisäksi ajattelen kuulevani vaikutteita Mark Knopflerilta. Bob Dylan oli lähes folk, Viimeinen funk groovaava jazz rock. Persoonallista tavaraa kaiken kaikkiaan.
Kenties luonteva kehitys olisi jo heti tämän jälkeen tuotattanut Rupisia Riimejä, Karmeita Tarinoita (1984). Toisin kävi.
Cocktail Bar ei ollut näin jälkikäteen arvioituna luonnollinen musiikkijatkumo Eppu-tarinalle. Pikemminkin se kävisi vaihtoehtoisesta polusta Maximum Jee & Jeen jälkeen. Se olisi voinut olla yhtyeen kolmas LP, mutta se oli neljäs. Näin siitä tuli hyppy takavasemmalle sen sijaan, että olisi menty eteenpäin.
Hidasteluja ei ole lainkaan. Tarttuvia kertosäkeitä tyyliin "älä mene njet njet" tai "uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa" on korkeintaan yksi; Musiikkia Rantalasta yrittää nostaa päätään sillä saralla. Suuri yleisö on aina kaivannut mukana hoilattavia täkyjä, jotka eivät ole turhan vaikeatajuisia. Niitä uupuu tällä kertaa.
Kitarat soivat edelleen Ramones-linjoilla, nyt Status Quolla ryyditettynä. Tämän perusyksinkertaisuuden päällä ilmenee kappalerakenteissa tiettyä monimutkaisuutta, jota kansa suuressa mittakaavassa ei janoa. Sinällään perin toimivat syntesaattorikokeilutkin saattoivat olla monelle liikaa.
Noin näen homman menneen laajemmassa katsannossa. Omassa maailmassani käsiteltävänä oleva teos on Eppu Normaalin parhaimmistoa, eikä ole käytössä kulahtanut.
En pysty muistamaan missä vaiheessa sen kotiin hoitelin. Oliko noin -88, kun vinyylin ostin vai olinko jo aiemmin äänittänyt kasetille? Veikkaan kasettivaihtoehtoa.
Pohjimmiltaan sisältö on kulkevaa kitararokkia. Pantsen ja Torvisen yhteistyö maistuu maukkaammalle kuin ehkä koskaan muulloin. Muikeita riffejä, eloisaa peruskomppausta ja onnistunutta maalailua pitkin ja poikin. Tämä ajatuksissa kannattaa muita unohtamatta kiinnittää huomio kolmikkoon Raukat rajat, Cocktail bar ja Haavoittunut polvi.
Aku Syrjä rumpuineen ansaitsee biisien mielenkiinnottamisesta erityismaininnan. Vaari Nevalainen bassottelee sen minkä pitää eikä tavoittele taivaita. Etualalle basso pääsee nimikappaleen introssa.
Myös lyriikat jaksavat ilahduttaa aina vaan. Nokkeluuskerroin on kokonaisuutena korkealla tasolla. Malliesimerkkeinä tästä käyvät Kansan koti ja Alaston mies, alaston nainen. Sivistysmielessä tuskin olen ainut, joka on Saarelan ansiosta oppinut mitä tarkoittaa Delirium tremens.
Martin kynäilemät Herran tähde ja Päätön mies eivät kalpene tippaakaan kokeneemman sanasepon tekstien rinnalla. Niin ikään Pantsen Ripa rapa istuu erilaisuudessaankin linjaan ongelmitta.
Toisaalta tekniikkapuolen onnistumisesta, toisaalta Martin riittävän selkeästä artikuloinnista johtuen minulle ei ole jäänyt juurikaan ymmärtämisaukkoja sanoissa. Aiemmilla Eppu-tuotoksilla väärin tulkittuja kohtia kyllä piisaa. Monet epäselvät pätkät ovat auenneet vasta myöhemmin luettuna. Tämän todetessani myönnän, että luulen vain. Saatan vieläkin tietämättäni väärinkäsittää jotain.
Vähiten itseäni kiehtovien joukkoon laskettava Warsova valittiin ainoana singlen A-puoleksi. Kuitenkin, sekin on oikein hyvä biisi ja potkii kummasti irrallaan muusta lätystä kuultuna.
Harmi, kun nykytiede ei mahdollista vaihtoehtoisten menneisyyden tapahtumaketjujen tutkailua. Olisi kiintoisaa tietää miten kuluttajat olisivat käyttäytyneet, mikäli Cocktail Bar ja Akun Tehdas olisi julkaistu päinvastaisessa järjestyksessä. Varmaan joku päivä sekin onnistuu, kun käytössämme on tarpeeksi fiksu Tekoäly (anteeksi kirosana, en ota tavaksi).
Aliarvostuksen alhosta olisi jo aika tämänkin päästä parrasvaloihin ja kaikkien syytä herätä siihen, että Cocktail Bar on aivan mahtava levy!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - Eppu Normaali: Tie Vie
- VÄLIPALAT - Tuottaja Pantse Syrjä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti