17 syyskuuta 2020

LEVYT - Eric B. & Rakim: Follow The Leader

80-luvun jo hiipuessa ja pitkälle 90-lukua seurasin kohtalaisella innokkuudella mitä jenkkien rap-kuvioissa tapahtuu. Välineistönä Music Televisionin Yo! MTV Raps, Soundi ja Radiomafia.

Tuolloin tehtiin yhä vieläkin kuuntelun kestävää puhelaulukamaa. Aivan kovinta kaartia oli Eric B. & Rakim ja heiltä etenkin Follow The Leader (1988).

Nopeasti väsätty esikoinen Paid In Full (1987) sisälsi melkoisen pelkistettyä tuotantoa ja liikaa instrumentaaleja. Minua tyylilajissa kiinnosti nimenomaan räppäys aikana, jolloin taustoissa luotettiin paljolti sämpläykseen ja muutoin epäorgaanisesti tuotettuihin rytmeihin ja säveliin. Ihmisääni pois ja musiikin vetovoima miltei hävisi. Ei aina, kuten alempana selviää.

Debyytilläkin oli hetkensä, mutta vasta tämä kakkosalbumi sykähdytti reilummin.


Täytyy tähdentää, etten missään nimessä kategorisesti ylenkatso konemusiikkia. Pakko ei ole tehdä oikeilla soittimilla reaaliajassa. Loppupeleissä on ihan yks hailee millä tavalla tuotetaan, kunhan aikaansaannos ravistaa ja/tai nautituttaa.

Follow The Leaderin vaikeimmin sulatettava pätkä on Eric B. never scared, jossa on hieman minulle sopimattoman runsaasti DJ-kikkailun makua. Microphone fiend on enimmäkseen kelpo suoritus. Harmi, että sen viimeinen vajaa kaksiminuuttinen yskii pahasti. 

Kun nuo kaksi numeroa ohittaa, jää jäljelle timanttia. A-luokkaan lukeutuvat tällä kertaa myös kotipoikien ja -tyttöjen räppäysalustoiksi ajatellut The beat sekä Beats for listeners. Valtaosa jälkimmäisen viehätyksestä pohjautuu muhkeaan bassoluuppiin.

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka LP yksityiskohtaisesti rakennettiin. Rakimin veljen Stevie Blass Griffinin ilmoitetaan soittaneen kiekon kaikki instrumentit. Näistä ja muualta lainatuista pätkistä Eric Barrier loihti pohjan, jonka päälle William Michael Griffin Jr pajatti osuutensa. Mitkä mahtavat olla oman ja sämplätyn osuudet lopputuloksessa?

Termillä pajattaminen en pyri aliarvostamaan Rakimia. Hän ottaisi varmuudella palkintopallipaikan, mikäli lähtisin tuntemiani alan artisteja pistämään kovuusjärjestykseen.

Kaksikon polkujen erottua muutaman soolotyönkin julkaissut ikätoverini latoo riimejä tiskiin raukeahkosti, silti vakuuttavasti. Ei perustu hänen tyylinsä raivoon tai ryminään. Ei saa eturivi pärskeitä naamalleen häntä ihmetellessään. Ulosanti on harkitun kuuloista ilman turhaa dramatiikkaa. Vahvaa kerrassaan.

Lyriikoihin en ole perehtynyt ollenkaan. Apulaissheriffille riittää tässäkin tapauksessa musiikki, jonka yksi osanen ihmisääni on.

Yksi käytetyimmistä rumpukuvioista genressä eli James Brownin Funky drummer toimii pohjana ensimmäisessä näytteessä Lyrics of fury. Eric B. annostelee muuta sälää perusbiitin päälle taloudellisesti, mutta tarpeeksi. Rakim päästelee koko matkan tasaista, monotonisuudessaankin painavaa tekstivirtaa.

Toinen esimerkki The R tihkuu sekä taustaltaan että sanailultaan unenomaista, laiskanpulskeaa svengiä. Ihastuin raitaan levykaupan lämmintä vinyyliä ensi kertoja pyöritellessäni yli 30 vuotta sitten. Hip hop all time greatest -osastoa.

Tätä kirjoittaessa törmään sivumennen sanoen erikoiseen ilmiöön. Nimittäin, ainakin No competition Spotifysta kuulokkeitse imutettuna aiheuttaa oudon epämiellyttävän värinän korvien väliin. Alaäänet tuntuvat juuri tässä hetkessä vaikeasietoisilta. Ilmiö liittynee päivän kuntoon eikä liene toistettavissa myöhemmin.


Muistelen saaneeni ensikosketuksen Eric B. & Rakimiin eri esittäjien kokoelmalta The Word Is Out! Sen avaa Derek B:n remiksaama Paid In Full. Tykästyin ja myöhemmin yllätyin, kun albumiversio oli riisutumpi. Oikeammin sanottuna se ei toki mennyt noin, vaan päinvastoin. Remix oli puetumpi.

Follow The Leaderin 2000-luvun uudelleenjulkaisuun tyrkättiin CD:n hännille kolme vaihtoehtoista versiota levyn kappaleista, mistä tarkkakatseisimmat jo saivat vihiä ylläolevasta kuvasta. Jälleen kerran piilotin lukijoilta nämä melko lisäarvottomat täytepalat. Kyllä saa useimmiten yksi näkemys riittää.

Tapa ei rajoittunut hip hop -piireihin, mutta oli - ehkä on? - huomattavan yleinen lajin parissa. Jossain mielessä ymmärrän tämän. Kuten todettua, musiikkisuuntauksessa vanhojen äänitteiden sämplääminen osaksi omaa taidetta oli - ehkä on? - perin yleistä. Tätä taustaa vasten ei tunnu kummalta, jos alkuperäiset tai eri tekijät kyhäilevät uustulkintoja biiseistä.

Ulkona tuuli puhaltelee virkistävän syksyisesti ja Follow The Leader on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti