Viisaammat ovat kirjoittaneet hänen imeneen vaikutteita ragtimesta, jonka suhteen Apulaissheriffin asiantuntemus on olematon. Monien kollegoidensa lailla Hurtinkin taustalla luuraa myös gospelin hengellinen perinne.
Mississippi John Hurtin musiikki on kepeää, hyväntuulista ja lämmintä. Kun on nähnyt hänestä valokuvia ja kuuntelee taidokasta kitarointiaan ja pehmeä-äänistä lauluaan, syntyy väkisinkin vaikutelma miellyttävästä tyypistä. Totta vieköön, täytyihän tuon olla maailman mukavin ukkeli.
Kliseeksi muodostunutta sanontaa käyttääkseni Hurtin kerrotaan soittaneen ilokseen, vain sitä mitä piti hyvänä. Hän ei paljoa esiintynyt kapakoissa kuten aikalaisensa. Mitä pienempi paikka ja mitä vähemmän väkeä, sen parempi. Se oli passeli käytäntö hänen pienivolyymiselle soitolleen ja jopa heikoksi sanotulle äänelleen.
Tämä mies on henkilökohtainen suosikkini verrattuna sarjassa aiemmin pöyhittyihin Son Houseen, Bukka Whiteen, Memphis Minnieen ja Charley Pattoniin. Syynä pidän hänen omaperäisyyttään ja positiivisuuttaan.
Jos monen samaa ikäluokkaa edustavan blues-äijän tai -muijan syntymäajasta onkin epätietoisuutta, voitaneen Hurtin perheen iloinen perhetapahtuma suhteellisen luotettavasti ajoittaa vuoteen 1893.
Tulkitsen näin, koska tieto on peräisin perheraamatusta, jonka sivuille harva olisi uskaltanut luikuria tuohon aikaan laskea. Tietenkään informaatioketju kyseisestä raamatusta tähän blogiin ei välttämättä ole luotettava, joten...
John-pojan ensikosketus kitaraan tapahtui alle kymmenen ikäisenä. Eräällä kitaristilla, William Carsonilla oli tapana vierailla Hurteilla ja viettää siellä öitäkin. John on myöhemmin kertonut yrittäneensä yöllä muiden nukkuessa kokeilla vieraan soittopeliä ja saada siitä irti samanlaisia ääniä kuin Carson itse. Pojan kiinnostus musiikkiin oli sen verran palava, että äiti heltyi viimein ostamaan tälle oman vehkeen, joka sai nimen Black Annie.
Nuorukaisena Hurt työskenteli maatilalla ja rautateillä. Samalla hän syventyi parantamaan instrumenttinsa hallintaa. Opiskelu oli itseohjaavaa ja tuloksena tuli kehitettyä uusi omaperäinen tekniikka, jota lukuisat ovat kuluneen sadan vuoden aikana jäljitelleet. Ensimmäisiä kertoja tyyliä kuullessaan voi erehtyä luulemaan, että homma toteutetaan kahdella kitaralla. Tämä video näyttää mistä on kyse.
Välikommentti: en osaa soittaa pätkääkään, mutta on kiehtovaa nähdä kuinka tuollainen mainiolta kuulostava pikkailu tehdään.
Harvakseltaan tehty keikkailu alkoi jossain vaiheessa. Mississippi John Hurt säesti silloin tällöin paikallista viulistia Willie Narmouria. Tämän avulla hän sai kontaktin levy-yhtiöön ja pääsi studioon, ensin Memphisissä ja sitten pari kertaa New Yorkissa.
John-pojan ensikosketus kitaraan tapahtui alle kymmenen ikäisenä. Eräällä kitaristilla, William Carsonilla oli tapana vierailla Hurteilla ja viettää siellä öitäkin. John on myöhemmin kertonut yrittäneensä yöllä muiden nukkuessa kokeilla vieraan soittopeliä ja saada siitä irti samanlaisia ääniä kuin Carson itse. Pojan kiinnostus musiikkiin oli sen verran palava, että äiti heltyi viimein ostamaan tälle oman vehkeen, joka sai nimen Black Annie.
Nuorukaisena Hurt työskenteli maatilalla ja rautateillä. Samalla hän syventyi parantamaan instrumenttinsa hallintaa. Opiskelu oli itseohjaavaa ja tuloksena tuli kehitettyä uusi omaperäinen tekniikka, jota lukuisat ovat kuluneen sadan vuoden aikana jäljitelleet. Ensimmäisiä kertoja tyyliä kuullessaan voi erehtyä luulemaan, että homma toteutetaan kahdella kitaralla. Tämä video näyttää mistä on kyse.
Välikommentti: en osaa soittaa pätkääkään, mutta on kiehtovaa nähdä kuinka tuollainen mainiolta kuulostava pikkailu tehdään.
Harvakseltaan tehty keikkailu alkoi jossain vaiheessa. Mississippi John Hurt säesti silloin tällöin paikallista viulistia Willie Narmouria. Tämän avulla hän sai kontaktin levy-yhtiöön ja pääsi studioon, ensin Memphisissä ja sitten pari kertaa New Yorkissa.
Tuloksena oli 13 kappaletta musiikin historiaa. Nämä on julkaistu sen seitsemän kertaa, esimerkiksi Soul Jamin koosteella Spike Driver Blues - The Complete 1928 Okeh Recordings (2016).
Mutta siihenpä se sitten jäi, toistaiseksi. Parin vuoden sisään ilmestyneet savikiekot jäivät kaupallisesti vaatimattomalle tasolle eikä levytysura saanut jatkoa. Mies jatkoi tavallista elämää, mies teki töitä ja ilmeisesti mies ei juurikaan esiintynyt - jos lainkaan. Näin kului yli kolme vuosikymmentä.
1963 Mississippi John Hurt löydettiin uudelleen. Jos juttusarjan aiemmat osat on luettuna, tämä haiskahtaa varmaan tutulta. Hurt ehti ennen menehtymistään (1966) levyttää ja esiintyä sen verran paljon, että nimi tuli tutuksi ja häntä muistetaan arvostaen vielä tänäkin päivänä. 1928 sessioitten materiaalin vähyyden vuoksi jutun aiheena olevalle kokoelmalle tuikattiin mukaan puolen tusinaa nauhoitusta 60-luvulta.
Tarjottava näyte on luonnollisesti sitä parasta tavaraa eli vanhaa kunnon. Valintani on Candy man.
Päähenkilömme vaikuttaa saatavilla olevan dokumentoinnin perusteella olleen elämäänsä tyytyväinen, vaatimaton, hyväntuulinen, kiltti ja ties mitä kaikkea positiivista. Luonnollisena jatkeena tälle hänen lapsenlapsensa Mary Frances Hurt perusti vuonna 1999 Mississippi John Hurt -säätiön.
Mutta siihenpä se sitten jäi, toistaiseksi. Parin vuoden sisään ilmestyneet savikiekot jäivät kaupallisesti vaatimattomalle tasolle eikä levytysura saanut jatkoa. Mies jatkoi tavallista elämää, mies teki töitä ja ilmeisesti mies ei juurikaan esiintynyt - jos lainkaan. Näin kului yli kolme vuosikymmentä.
1963 Mississippi John Hurt löydettiin uudelleen. Jos juttusarjan aiemmat osat on luettuna, tämä haiskahtaa varmaan tutulta. Hurt ehti ennen menehtymistään (1966) levyttää ja esiintyä sen verran paljon, että nimi tuli tutuksi ja häntä muistetaan arvostaen vielä tänäkin päivänä. 1928 sessioitten materiaalin vähyyden vuoksi jutun aiheena olevalle kokoelmalle tuikattiin mukaan puolen tusinaa nauhoitusta 60-luvulta.
Tarjottava näyte on luonnollisesti sitä parasta tavaraa eli vanhaa kunnon. Valintani on Candy man.
Päähenkilömme vaikuttaa saatavilla olevan dokumentoinnin perusteella olleen elämäänsä tyytyväinen, vaatimaton, hyväntuulinen, kiltti ja ties mitä kaikkea positiivista. Luonnollisena jatkeena tälle hänen lapsenlapsensa Mary Frances Hurt perusti vuonna 1999 Mississippi John Hurt -säätiön.
Isoisänsä perinnön vaalimisen lisäksi voittoa tavoittelemattoman organisaation tarkoituksena on tarjota vähävaraisissa oloissa eläville nuorille mahdollisuuksia musiikin ja koulutuksen saroilla. Uskon, että John olisi ylpeä Marystä.
"That's all I have to say about that"
Siinä kaikki mitä minulla oli mielen päällä muinaisesta bluesista. Esiteltyjen viiden artistin rinnalle olisin voinut nostaa vaikkapa Blind Willie Johnsonin, joka edusti maallisesta tyylistä sanomaltaan poikkeavaa gospel blues -suuntausta.
Juttuja varten tehdyn netin kahlailun tuloksena kiinnostusta vielä itselleni tuntemattomista, ensimmäisistä alan miehistä herättivät eniten Tampa Red, Skip James sekä Big Bill Broonzy. Näistä jälkimmäisen tuotantoa levytti albumillisen verran itse Muddy Waters vuonna 1960. Alan naisista voisi tutustua ainakin Bessie Smithiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti