Sain ensikosketuksen silloin vasta tulossa olleeseen Hearthill-liveen viime keväänä tämän Graveyard party blues -videon myötä. Johan pamahti! Nousivat odotukset kerralla kattoon.
Laulaja Jussi Sydänmäki heiluu keulilla kuin sätkyukko. Paljon eivät pekkaa pahemmaksi jää basisti Jukka Kivimäki tai varsinkaan Brian Setzeriä soolossaan lainaava kitaristi Samuli Laiho. Heikki Tikka rumpaloi järkähtämättömästi pitäen muut ruodussa. Ufo Mustonen vetelee rauhassa, jos kohta viulun kuuluvuus on vähän niin ja näin
Meiningin vallattomuus ja viriiliys välittyvät videolta, vaikka siihen on hieman isketty taiteellista kulmaa mukaan. Rokki Holistin otoksessa samasta tilanteesta voi livetunnelman aistia vielä paremmin, joskin äänenlaatu on tietysti heikompi, kun on ilmeisesti kuvattu kännykällä.
Oli 25. toukokuuta reilu kaksi vuotta sitten ja Hearthill kiertämässä tuoreen pitkäsoittonsa The Love Circus (2023) tiimoilta. Paikkana Tavastia-klubi ja taisipa tuo olla peräti ns. virallinen julkkarikeikka.
Tapahtuma tai ainakin pääosa sitä on kuultavissa albumilla Rockin' In The Graveyard (2025).
Sanottakoon siitä ensiksi, että se on kelpo levy. Hyvä levy. Mainio levy. Ihan vaan sen vuoksi korostan asiaa, ettei seuraavista sanoista jäisi kellekään väärä kuva siitä pidänkö levystä vai en. Pidän minä.
Se on vaan kun pelkkää audiota vertaa kuvan kanssa nautittuun versioon, jää CD kättelyssä kakkoseksi. Itse asiassa olen 110-prosenttisen varma, että se joutuisi tyytymään pronssisijaan ja video hopeaan, jos vaihtoehdoksi saisi vielä perskohtaisen olemisen paikalla. En ollut.
Mikäli olen Hearthillin joskus viime vuosituhannella kokenut, en sitä muista. On tosin huomioitava, että 80- ja 90-lukujen vaihteen kahta puolen tuli nähtyä paljon bändejä, mutta musiikista nauttiminen ei useinkaan ollut pääsyy mennä mestoille. Tuiskula Nivalassa ja Discoland Lestillä, nuo pikkupitäjän muinaiset lähilavat.
2020-luvun videoitten perusteella vanhat (tai vanhahkot, tai ei enää niin kauhean nuoret) sedät jaksaa heilua ilman, että soitto ja laulu jäisivät raikaamatta. Energiaa tuntuu piisaavaan vaikka muille jakaa.
Omana mielipiteenäni, tämän keskimääräistä railakkaammin esiintyvän yhtyeen kohdalla livealbumi ei ole paras musiikin julkaisuformaatti.
Takana on kuitenkin hyviä studiokiekkoja, joista kolme aivan mahtavia, mukaan lukien se Love Circus. Ja kuten todettu, nähtynä orkesteri pelittää aika lailla kympillä. Miten siis olisi konsertti-DVD...
Kaikesta huolimatta siis tykkään tästä.
12 kappaleen painotus on kolmijakoinen. Debyytiltä Hearthill (1988) kolme laulua, loistavalta Graveyard Party Bluesilta (1990) neljä ja siltä loistavalta uusimmalta kolme. Lisäksi Gas station niin ikään loistavalta Soul Foodilta (1991) ja kokoelmalle Songbook (1998) läimästy sinkkubiisi Rockabilly guy, niin voisi sanoa kuin Mertaranta Tukholman finaalin päätössummerin soidessa.
Miettikääpä lopuksi sitä, että nämä laittavat lavalla 2020-luvun ralleja kasari- ja ysäriklassikkojen rinnalle. Sen kai tekee muutkin, joilla on mitä laittaa, mutta näillä ei taso siinä yhteydessä laske tuumaakaan. Kuinkahan moni pystyy samaan?
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Hearthill: The Love Circus
- UUTUUSLEVYT - El Primitivo: Witches Of Tibet / Rockin' Roller Coaster
- VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #11 - Flatbroke Trio: Flatbroke Trio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti