Kirjoituksen tekstinäytteet tulevat takaperoisesti yhdestä laulusta.
kylillä kysellään
missä lie mies on
joutais tulla maksamaan
jo vippinsä pois kunnoton
Maistuvinta mehua on omatekoinen puolukkamehu. Paitsi, että asiahan riippuu paljolti myös siitä mitä kulloinkin lasissa lilluu. Omatekoinen mustikkamehu on nimittäin parasta silloin, kun sitä juo.
Sama pätee moneen muuhunkin asiaan, esimerkiksi ja varsinkin musiikkiin. Nelisen vuotta takaperin, kun aiheenani oli Pauli Hanhiniemen Perunateatterin Kaupunkitarinoita (1998), totesin: "Yhtä onnistuneeseen lopputulokseen ei bändi yltänyt ennen eikä jälkeen tämän."
Muistaakseni välittömästi jutun julkaisun jälkeen otin pitkästä aikaa kuunneltavakseni kehumaani edeltäneen levyn ja ymmärsin sen olevan paras juuri silloin.
maata näyttää maaliskuu
kevättä rinnassa
on yli oman tarpeen
talon kollikissalla
se pihamaalla mouruaa
julki tunnettaan
etsii isäntäänsä
ikäväänsä jakamaan
Jo Perunateatterin pelinavaus Vol. 1 (1995) oli hyvä, mutta... Hetkinen, seis! Ylle kirjoittamaani viitaten en jatka pidemmälle. Sanonpahan vain, että albumi koki vääryyttä, kun ei se nuttura löysällä, pingottamatta tehtynä vastannutkaan hajonnutta Kolmatta Naista ikävöivien huutoon.
Kakkosvolyymillä yhtye (Happo, Hiidenniemi, Hiironniemi, Hanhiniemi) jatkaa löysin rantein, mutta niissä on enemmän ruista. Palikoita on vuodessa loksahdellut paikoilleen, mikä ilmenee yhteensoitossa.
Sovituksilla ei pöyhkeillä, vaan raidoille on pistetty tavaraa sopivasti. Aina se jaksaa innostaa, kun musassa on nuottien välissä myös ilmaa. Kunniansa ansaitsee tuottajana ja miksaajana toiminut Timo Löyvä. Tämä Kolmannen Naisen alkuperäisjäsen ja kitaristi siirtyi hiljattain turhan varhain taivaallisiin studioihin. Kannet eivät kerro suoraan, mutta päättelen parin vihjeen perusteella hänen soittavan urkuja balladissa Aina se syksy ... .
Koskettimet muutoin ja huuliharppu ovat Hanhiniemen vastuulla. Janne Haavisto käy perkussioissa ja Tanja Yli-Räikkä taustalaulussa. Murheellisen kaunista (?) tunnelmaa alleviivaava jylhä pasuunasoolo komeassa päätösnumerossa Valtatiellä hoituu Erkki Ylimäen toimesta.
Hanhiniemen vahvuudet ovat albumilla läsnä täysimääräisinä. En käy niitä enää erittelemään. Voit halutessasi naksauttaa Paulia oikean reunan henkilögalleriasta, ja saat luettavaksesi kaikki jutut, joissa hän mukana. Sieltä löytyy.
(Jos henkilölistausta ei näy, luet tätä luultavasti puhelimitse. Vyöryttele silloin aivan alas ja klikkaa "Näytä internetversio". Jo näkyy.)
Perunateatterin komentaja on mukana yhtä vaille jokaisen kappaleen säveltäjänä, joko yksin tai yhdessä jonkun muun tahi muitten kanssa.
Esimerkkibiisimme kertosäe menee näin:
punainen tupa ja perunamaa
sateessa likoaa
moottorisaha ja 100A
rauhassa ruostua saa
Se ja pari muuta esille panemaani tekstiotetta kertovat synkkää tarinaansa maaseudun tapahtumista. Mikä sitten onkaan tapahtumien ydin ja syy, voi luullakseni helposti jäädä huomaamatta jollei ole alusta asti tarkkana. Testasin teoriani yhdellä kuulijalla kysymällä viimeisen sanan jälkeen mistä siinä olikaan kyse. Hakemani vastaus jäi saamatta.
En sittenkään malta olla palaamatta sanoittajan sanoituksellisiin kykyihin. Tämäkin yksittäinen laulu pursuilee rivejä, joilla asioita sanotaan omaperäisesti ja taiten. Yleisöä ei aliarvioida tarjoilemalla yksityiskohtia liian valmiiksi pureskeltuina ja selkosuomella. Runoutta.
Kappale on albumin helmi Moottorisaha ja 100A, ja sen ensirivit menevät tähän tapaan:
se roikkuu vajassa
ja haisee pahalta
Tuota on kai vaikea ymmärtää väärin, mikäli vain tulee pätkän ja koko ensimmäisen säkeistön kuulleeksi. Jäljelle jää pelkästään ihmetys, miksi päähenkilö ratkaisuunsa päätyi.
Huomaan naputelleeni blogiin ennen tätä vain yhden samana vuonna ilmestyneen levyn hehkutuksen, ollen se Melrosen Trio (1996). Kokoelmat pois ei hyllystäni löydy kuin 23 tuon vuoden satoa olevaa kiekkoa. Niistä Mitä sais olla? kuuluu helposti top kolmoseen.
Aivan mahtava!
----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti