Tasokkaan rytmimusiikin ikiliikkujalta ja -liikuttajalta ilmestyi jälleen uutta. Tivoli (2023) asettuu loogisen oloisesti paikalleen Dave Lindholmin julkaisujen joukossa.
Minusta on hieman arveluttavaa ottaa esille kliseemäisiä "totuuksia" kuten esimerkiksi erään tietyn kolmikon lukemattomissa yhteyksissä mainittu rooli suomalaisen rock-lyriikan isinä tai vähintäänkin mullistajina. Toisaalta tunnen joskus houkutusta esittää aavistuksen eriäviä mielipiteitä tällaisiin totuuksiin liittyen. Menen seuraavassa sinne päin. En siis kiistä herrojen vaikutusta, vaan kerron kuinka olen itse kokenut.
Juice Leskisen osalta minulla ei ole lyödä pöytään vastustavia argumentteja. Arvostan hänen tekstejään, oltiinpa millä tahansa kohtaa yltiövakavan ja rokkirillumarein välistä akselia. Myös musapuoli toimii. Hector puolestaan ei ole allekirjoittanutta koskaan ihmeemmin koskettanut. Ei sävelin, ei sanoin.
Dave on omanlaisensa tapaus. Hänen musiikkinsa on iskenyt valtaosin hyvin, mutta sanoittajana hän ei ole noussut suurimpien suosikkieni joukkoon. Näin kirjoittaessani en tietenkään väitä häntä hommassa huonoksi. Parempia on vaan niin monipäinen joukko. Mielipiteitä.
Tajusin kuitenkin tätä uusinta kuunnellessani, että vanhemman Lindholmin tekstit ovat osuneet vanhempaan minuun tarkemmin kuin nuoremman Lindholmin nuorempaan tai vanhempaan minuun. Hänen viimeisimpien vuosien lauluissaan on runsaasti sellaista mikä ei jätä kylmäksi.
Olin kolmisen vuotta takaperin havaitsevinani Daven alkaneen käsitellä biiseissään ikääntymistä. Aika epäyllättävä teema sinällään, mikäli tulkintani on siellä päinkään. Tivolin päättävä Aavikon halki E-duurissa on ajateltavissa saman aiheen parissa pyörivänä.
tiedän tään kaupungin
matkani pään
kuulen tutun soittimen
haikean sävelmän
Noin kuuluu sen kertosäe (sillä varauksella, että voin kuulla kaksi ensimmäistä sanaa väärin). Kappaleen sovitus Jykä Aholan puhaltamine trumpetteineen ja komeine, paikoin jopa jylhine kuoroineen luo tunnelman, joka tukee tulkintaani sen sanomasta. Viimeistä kertaa soidessaan kertsi muuttuu muotoon:
nyt nään jo kaupungin
siintävät valot
kuulen tutun soittimen
haikean sävelmän
Onpa oivallinen temppu lopettaa albumi tuollaiseen teokseen.
Levyltä tekee mieleni nostaa kaksi muutakin vierailijallista raitaa. Pirkko Kontkasen viulun merkitys on suuri, kun ajattelee jo ilman sitäkin hienon laulun Kun muut ovat jo menneet tehoa ja tenhoa. Sama pätee Sami Sippolan foniin biisissä Anna taas.
Noita yksittäistapauksia lukuunottamatta Tivoli on miltei Daven ja Jaan Wessmanin kaksin tekemä. Maestro solistina plus kitarassa ja Wessman muissa vehkeissä (rummut, basso, koskettimet, maniska) esittävät pääosia. Äänityksen ja miksauksen ehkä jo noin miljoonannelle levylle hoitanut Jani Viitanen laulaa taustoja.
Hyvä kakkuhan sieltä taas tuli uunista ulos. Harva kykenee samaan, kun takana on luokkaa 70 keskimäärin onnistunutta yritystä.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Antero Jakoila & Dave Lindholm: Vol. II
- UUTUUSLEVYT - Tuomari Nurmio & FOLX: Rajaseudun Laki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti