Kotimaisessa roots-maailmassa asiat sujuvat mainiosti. Auringonkierto ei ole vielä puolessakaan ja käsillä on jo neljäs uutuuslevy, joka saa naaman virneeseen ja tekee hyvää nupille ja sielulle. Neljäs sellainen, jolle arvosanoja jaellessa ei neljä tähteä tahdo riittää, ainakaan ilman plussia tai puolikkaita.
2023 ei siis tässä mielessä eroa edeltäjistään oikeastaan mitenkään. Kyllä Suomessa nykyään nämä hommat osataan.
Jo' Buddylla eli Jussi Raulamolla on ollut tapana omistaa levynsä sitten edellisensä edesmenneille. Tällä kertaa listalle päätyivät mm. Honey Aaltonen, Wilko Johnson, Robert Gordon ja Jerry Lee Lewis.
Artisti itse on yhä mitä eläväisimmillään. Miehen ensimmäisestä keikasta on 40 vuotta, levytysurakin alkoi yli kolme vuosikymmentä sitten. Tänä keväänä hänen pajaltaan putkahti soolotyö Lockdown Sessions & Beyond Vol. 1 (2023).
Sitä on nauhoitettu Lontoossa ja Tampereella jo vuodesta 2020 alkaen. Maestron työkaluina soi oman äänen lisäksi akustista ja sähkökitaraa, lap steeliä, pianoa, urkua, bassoa sekä rumpua ja muita lyömiä. JD Harmo hoitaa huuliharpun kahdella ja Masa Orpana fonin yhdellä raidalla.
Ruokalista on siis rakennettu juureksista.
Raulamolle tyypillisesti juuri mikään yksittäinen kattaus ei ole yksiselitteisesti vain jotain tiettyä lajia. Perunamuusista voi löytää maa-artisokkaa tai palsternakkaa, ellei molempia. Lantturaaste ei ole pelkkää sitä itseään, vaan sisältää lisäksi naurista, jopa kaalia. Miksei puolukkaakin. Punajuurilisukkeesta voi bongata myös hivenet kelta- ja mustajuurta.
Annosten sofistikoituneisuus ei välttämättä täytä pintaporukan vaatimuksia. Muusiin on jätetty pottusattumia. Samoin sosekeittojen koostumuksessa on rosoa ja särmää. Raasteita ei ole höylätty vain yhdellä reikäkoolla, vaan samassa kupissa on useamman paksuista raastojälkeä. Porkkanat ovat epäsäännöllisen monihaaraisia.
Kaikki yllä kertomani tekee tästäkin Jo' Buddyn albumista niin riemastuttavan koosteen, että sen pariin on uskoakseni mukava palata lukemattomia kertoja määrittelemättömän pitkän tulevaisuuden aikana.
Raulamon kitarointityyli on mojovuudessaan persoonallista ja tajuisaa. Huomasin uutuutta kuunnellessani hänen näpsivän usein hieman iskujen perässä, mikä luo vastustamatonta groovea lopputulokseen. Tapa on sama mitä esimerkiksi Topi Sorsakoski aikoinaan viljeli laulussaan.
Vokalismista voisi sanoa sen olevan sataprosenttisen hyvällä tavalla erikoista ja omintakeista. Tämäkin on piirre, joka on minuun vedonnut aina Karjalaisen ja Nurmion varhaisajoista saakka. Monista nuorempien polvien suomalaissolisteista puhumattakaan.
Koska joudun, tai siis pääsen tunnustamaan kyvyttömyyteni lokeroida näytebiisiä(kään) kiistattomasti mihinkään genreen, käytän sen kuvaamiseen laatusanoja: viekoitteleva, svengaava, muikea, pongahteleva, hykerryttävä.
Kuunnelkaa itse. Lakewood walk.
Niin, ne kolme tätä edeltänyttä -23 huippujuurikiekkoa on koottuna tuohon alle linkkeinä niistä kertoviin blogijuttuihin.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Marjo Leinonen & Bublicans: Holy Roller
- UUTUUSLEVYT - Heikki Raine: Pickin' And Singin'
- UUTUUSLEVYT - Dr. Helander & Third Ward: Shining Pearls
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti