1986 (?) pikkupitäjän lukion tutustumismatka Oulun opiskelupaikkoihin. Ei mitään jälkikuvaa niistä. Yliopistolla vieraillaan, ehkä myös tekulla. Illalla ennen kotimatkaa teatterilla joku esitys. Siinä välissä on hieman vapaata. Aikuisten humppakapakka (emme tienneet) Albertin ovimies käännyttää nuoren porukkamme takaisin kadulle. Kulman takaa löytyy Zivago, joka suvaitsee ainakin osittain täysi-ikäiset maalaiset sisään. Lonkeron saatoin sivaltaa.
1987-88 intin alkutaipaleella Hiukkavaarassa. Iltalomilla käydään joskus myös Zivagossa. Se on varma valinta, koska varusmieskiintiötä ei sovelleta kuten joissain muissa juottoloissa. Väitetään myös homobaariksi. En tiedä oliko.
1990 Ilpo Sulkala, Kepa Salmirinne ja Elmo Harju ostavat paikan. Pari muutakin osakasta on mukana, mutta kaverikolmikko muodostaa ydinryhmän. Hieman remppaa ja nimi muuttuu 45 Specialiksi, tyyli rock-klubiksi.
Tästä ja seuraavista 25 vuodesta kertoo Anssi Junton Rock'n'roll-yliopiston kasvatit - 45 Specialin tarina (Nispero, 2015). Kirjassa on hieman toista sataa sivua ja paljon kuvia. Siis nopeasti ahmaistava, vähintäänkin paikallisesti kiinnostava tapaus.
Teoksen olemassaolo oli tulevinaan minulle täytenä yllätyksenä joku viikko tästä taakse päin. On teoriassa mahdollista, että se meni minulta ilmestymisaikanaan ohi, mutta luultavammin jätin hankinnan myöhäisempään ajankohtaan. Ei ongelmaa. Ei tällainen noin äkkiä vanhene, jos koskaan.
Tarina on jaettu kolmeen osaan. Aluksi käsitellään bisnes ja sen taustat, toiseksi pureudutaan livemusiikkitoimintaan ja lopuksi sijansa saavat asiakkaat sekä työntekijät. Aiheen läheisyydestä ja niukkasivuisesta toteutuksesta johtuen aikaa tarinan lukemiseen kului muutama tunti yhden päivän aikana.
Yrittäjyysosiosta nousee esiin kaksi seikkaa. Ensinnäkin käy ilmi, mitä asioiden tunnollinen hoitaminen tarkoittaa ja etenkin, mitä etuja siitä pelkän moraalisen oikeellisuuden lisäksi voi olla. Toisekseen tiettyjen ulkoisten tahojen (pankit, verottaja) toiminnasta 90-luvulla muodostuu vähemmän mairitteleva kuva. Tiedostan toki molempien seikkojen kohdalla sen, että esitetty näkökulma on yksipuolinen.
Musiikkijaksossa mm. haastatellaan joitain Nelivitosessa soittaneita muusikoita. Teoksen luonteeseen kuuluen kommentit ovat pelkästään positiivisia. Tässä tapauksessa en epäile lausuntojen todenperäisyyttä.
Itsehän tuolla tuli rampattua jonkin verran 90-luvun alusta jonnekin 00-luvun puoliväliin saakka. Koska klubin livetoiminta keskittyi keskelle viikkoa ja meikäläisen klubitoiminta viikonloppuun, jäivät bändihavainnot minimiin. Kaksi muistan.
90-luvun puoliväli. Menen asiasta tehden Hunajameloneita katsomaan. Keikasta ei jää mieleen mitään. Sen muistan, kun jonossa seistessäni yhtye kipittää korkkareissaan yli Saaristonkadun, sen toisella puolella tuolloin sijainneeseen Leskisen olutravintolaan neuvoa-antaville.
2000-luvun alku. Kauko Röyhkä taas kerran Numerobaarissa. Saavun reilusti myöhässä. Pääsymaksua ei enää peritä, soitto on loppunut. Yhtye istuu alakerrassa kuin ketkä tahansa asiakkaat. Pitkätukkainen, laiha peikko nojaa istualtaan seinään eikä juuri puhu tai liiku: Mats Huldén. Myöhemmin Kauko sattuu vielä samaan aikaan Letkun puiston nakkikopille.
Kirjan kolmannen osan kiintoisinta antia on 45 Specialin portsareista kertova pätkä. Tähän liittyen erityisen merkillepantavaa on se, että paikassa ei ollut järjestyshäiriöitä käytännössä lainkaan. Asiaa ihmetteli toistuvasti virkavaltakin.
Asiakkaan vinkkelistä katsottuna nimenomaan ovella ja narikassa puuhailleet vakiokasvot olivat klubin tunnusmerkki. Tiskin takana virvokkeita myyneet työntekijät eivät ole jättäneet jälkeä muistilokeroihini. Sen sijaan nämä kaksi liioittelematta legendaarista herraa kyllä.
45 Specialin tarina lienee pakollista lukemista niille, joille se oli aikoinaan mesta paikka. Muillekin suosittelen.
-----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti