Edellinen bändinimellä Honey B & T-Bones tuotettu studiokiekko Time Was (2016) operoi siinä määrin laajalla tyyliskaalalla, että siltä vain noin kolmannes sattuu kunnolla meikäläisen makuhermoon. Oiva tuotos, vaan ei tykki.
Sen jälkeinen, yhtyeenä Honey B. Family raapaistu Sings & Plays (2017) saattaa vastaavasti olla jopa parasta mitä pariskunta Puurtinen & Kuloniemi on koskaan tehnyt. Musiikin saralla parasta. Seuraavan polven Mooses Kuloniemi rummuissa täydentää kokoonpanon perheen sisäisesti trioksi.
Tarina jatkui, kun Aija Puurtinen & Brooklynin Satu julkaisi niin ikään erinomaisen levyn Lännen Maata (2019). Hieman isommalla porukalla mennään, Mooses jälleen mukana.
Kesällä ilmestyi Honey B & T-Bonesin 40-vuotista taivalta juhlistavan trilogian ensimmäinen osa. Buzzing! 40th Anniversary Album (2022) sai Apulaissheriffiltä varauksettomat kehut heinäkuussa. Kolmas osa tulee olemaan äänikirja yhtyeen historiasta. Tässä välissä buzzahti uutta musaa sisältävä Buzzing! Vol. 2 (2022)
Johan on monimuotoista tavaraa. Jännittävää, ilmeikästä ja kyllästymisen kilometrien päässä loitolla pitävää. Taitotasoltaan eittämättä korkealuokkaista, vaikkei se allekirjoittaneelle kuuntelijana mikään itseisarvo olekaan. Yksinkertaisimmin sanottuna hienoa musiikkia.
Genrelaatikot voi huoletta unohtaa ja keskittyä nauttimaan äänistä, joita levyltä lainehtii. Tarkennan: ei ole syytä eikä tarvista keskittyä. Antaa vain aaltojen valua korviin, mieluummin kuulokkeista. Laatustereoitse toiminee yhtä hyvin myös kaiuttimien kautta. En tiedä, kun ei sellaisia nyt ole käytettävissä.
Tekninen toteutus ei voisi olla nasevampi. Tuottajaa ei kannessa nimetä, mutta äänittäjä-miksaaja-masteroija Jyri Sariolaa voimme kiittää paljosta. Soundit ovat kauttaaltaan täydelliset.
Esimerkiksi basisti Pekka Rajamäen työkalu on saatu kuulostamaan paikoin jopa jyräävältä, ks. Shake the dust from your feet. Kappale vie vahvasti ajatuksia Cultin suuntaan. Mielessä käy toisaalta Love (1985), toisaalta The Cult (1994), siis brittirokkareiden hard rock -vaihetta edeltänyt ja sitä seurannut LP. Sariola kalkuttaa lehmänkellon.
Soul button on sittenkin koko pläjäyksen kohokohta. Mooseksen mitään ratkaisuja kaihtamaton asenne tuottaa taustaan erittäin rikasta rytmiikkaa. Rajamäen basismi on yhtä lailla totunnaisesta poikkeavaa ja mielikuvituksellista.
Kun Aija lopettaa lauluosuutensa, lähtee biisi suorastaan lentoon. Viimeisen kahden minuutin instrumentaali-ilotulitus on komeimpia pätkiä mitä kuunaan muistan kuulleeni. Keltään. Hätkähtäen panin merkille, että raidalla vierailee Marko Karppi slide-kitarassa. Esa nyt kuitenkin sattuu olemaan instrumenttinsa ykkösnimiä maassamme.
Yhtä kaikki, kaikki kitarat soivat Soul buttonilla, itse asiassa koko lätyllä mitä mellevimmin.
Kosketinsoitinvastuu jakautuu puoliksi Aijan ja Seppo Kantosen kesken. Kantonen kuuluu erittäin pitkän linjan suomalaismuusikkojen kaartiin. Löysin niin paljon hänen osallisuuksiaan hyllystäni ja blogistakin, että lisäsin miehen tuonne - lyhyt mainoskatko - oikean laidan henkilögalleriaan. Muistutan taas, että ellet sitä suorilta näe, vierittele näytön alalaitaan ja klikkaa "Näytä internetversio".
Aijasta voisi todeta laulunopettajan tointakin harjoittavan solistin sumeilematta hyödyntävän teknistä osaamistaan jokseenkin parhaalla mahdollisella tavalla.
Ai että! Buzzingin molemmilla osilla on rutkasti kanootin terävimpiä muumeja keittiössä.
Hiukan harmittaa, kun jäi taannoin lähtemättä orkesterin tasakymppijuhlakonserttiin Tampereelle. Majoituskin oli jo alustavasti varattu.
-----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti