Jutut ajassa

25 heinäkuuta 2022

LEVYT - Irwin Goodman: Reteesti Vaan

Olin pitkään siinä uskossa, ettei Suomessa ennen 70-luvun alkua tehty niin hyviä albumeita, että sellaisesta voisi blogin LEVYT-sarjassa jorinoida. Tämä harha katosi keväällä, kun kuuntelin Lapin hiihtoreissun autoviihdykkeenä massoittain Irwiniä.

Tuolloin minulle valkeni, että Reteesti Vaan (1968) on helposti hehkutusjutun arvoinen.


En toki ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Osa lauluista tuli tutuksi jo vuosikymmeniä sitten. Koko pläjäykseen perehdyin ensimmäistä kertaa 2010-luvun alkupuolella. Rohkenin silloin investoida Goodmanin tuotannon pieniä poikkeuksia lukuunottamatta täydellisesti kattavaan 14 CD:n laatikkoon. Se sijoitus ei mennyt hukkaan, enkä nyt puhu rahallisesta arvosta.

Boksi sisältää lähes kaiken Irwinin levyttämän musiikin lisäksi aivan erinomaisen kirjan elämäkertoineen, tarkkoine kappaletietoineen, ynnä muine lisukkeineen. Laatu huokuu kaikkialta.

Kuuntelumielessä bokseissa on huonotkin puolensa. Levykokonaisuuksien hahmottaminen vaatii yleensä hieman vaivaa. Joskus albumiraidat ovat eri järjestyksessä kuin alun perin, jopa eri kiekoille hajautettuna. Tässä tapauksessa ongelmat ovat liki olemattomat. Käsiteltävä LP on sijoitettu lootan kolmannen CD:n keulille.

Vain Elämää - Kootut Levytykset 1965-1990 (2010) on tuhti tuote.


Reteesti Vaan on tekijänsä neljäs pitkäsoitto. Se ilmestyi kutakuinkin kaksi vuotta debyytin Irwinismi (1966) jälkeen. Musiikkirintamalla Irwin oli vaikuttanut enemmän ja vähemmän 60-luvun alusta lähtien. Jotain puuhastelua asian tiimoilta tapahtui jo 50-luvulla.

Voidaan siis puhua jo suhteellisen kokeneesta konkarista alalla. Ja sen kuulee. Jos kolme ensimmäistä lättyä ovat vähän sitä ja jonkin verran tätä, on tämä neljäs niihin verrattuna omaa luokkaansa. Homma on tukevasti hanskassa. Melkein rohkenisin väittää, että kokonaisuutta ajatellen tukevammin kuin koskaan myöhemminkään.

Irwinin levytysten perisynniksi muodostui 70-luvulla raju epätasaisuus. LP saattoi sisältää pari aivan loistavaa rallia, paljon kasvotonta massaa ja muutaman surkean rimanalituksen. Tekemisestä paistoi usein läpi väkisellä puurtaminen.

Reteesti Vaan ei moiseen sorru. Kaksikolla Antti Hammarberg - Vexi Salmi oli sitä tehdessään kokemusta, intoa ja taitoa ja myös tarve saada aikaan jotain tusinatavaraa kummempaa.

Koko setti on Goodmanin säveltämää ja Salmen sanoittamaa. Ensin mainittu jää usein huomioimatta taiteilijan persoonallisen äänen ja tekstittäjän nokkelien lyriikoiden varjossa. Kyllä laulu melodiankin tarvii, ja niitä Irwin totisesti osasi tuottaa. Miettikää nyt vaikka millainen sävelmä on Juhlavalssi. Aika komea. Suorastaan upea.

Kahden tyylikkään tangon (Tukku seteleitä ja Tango Kauhajoen kasinolla) lisäksi se poikkeaa tyyliltään levyn yleisestä linjasta. Enimmäkseen Reteesti Vaan kulkee jonkinlaisena folk-iskelmänä. Rokkaavana humppana tai humppaavana rokkina.

Sanoitusten osalta pysytään reilusti laadukkaan puolella. Veikkaan, että Salmi paneutui asiaan aivan toisella tapaa kuin kymmenisen vuotta myöhemmin, jolloin töitä vaivasi paikoin liukuhihnamaisuus. Ainut itseäni epäilyttävä kohta koko 35 ja puolen minuutin aikana on Kauhajoki-tangon rusinapullapuhe. Jääköön siteeraamatta.

Sen sijaan nostettakoon esiin muutamia herkullisimpia rivejä. Legendaarinen Ryysyranta saa lisäpotkua mm. seuraavista:

limppuunkaan ei riitä
puhdasta ruista
jauho on sekoitettu
Kainuun puista
havupuu setsuurin ravittaa
olet maamme armahin Suomenmaa

Ja näistä:

koska lehmä ei lypsä
niin tyhjä maitokannu
ois muuten ehkä ruostunut kokonaan
mutta siitä on värkätty
pontikkapannu
iloa murheisiin tiputtelemaan

Vastaavaa teksti-ilottelua on pullollaan koko äänite.

Kauttaaltaan toimivista sovituksista vastaa pääosin Jaakko Borg (7 kertaa), lisäksi Heikki Laurila (3) ja Rauno Lehtinen (2). Soittajisto vaihtelee pitkin matkaa. Kauhansa soppaan upottavat ihan vain jonkun mainitakseni Paroni Paakkunainen (huilu), Juhani Aaltonen (foni), Juhani Aalto (pasuuna), Ossi Runne (trumpetti) ja pitkä lista muita. Huomataan runsas puhaltimien käyttö.

Kaksi kolmannesta biiseistä julkaistiin seiskatuumaisilla, osin jo vuoden -67 puolella. Älppäriä varten rakennetuista, vähemmän tunnetuista tuon kuultavaksi Pirskeet. Se edustanee taiteilijan tuotannon sitä osaa, joka on miltei kaikille suomalaisille tuntematonta.

Niin rutkasti ennätti tämä mies saattaa nauhalle ikivihreitä hittejä, että paljon on väkisellä jäänyt pimentoon. Arvaan menusta löytyvän yleisemmin tuttuja 3-4 kappaleen verran.


Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


2 kommenttia:

  1. Vielä se leffa niin paketti on täysi! Suosalo vetää kyllä Irwinin roolin hiton hyvin!!
    Tuotannon epätasaisuus on kyllä iskelmätuottajien silloista tyyliä puhtaimmillaan eli kuten kuvasit yksi hyvä ja kymmenen paskaa.
    Parhaimmillaan dynaaminen duo sai aikaan legendaa itseään. Ja nipun hyviä biisejä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Se on onnistuneimpia muusikkoelokuvia mitä on tehty.

      Poista