SINGLEKOKOELMIA #4 - Nazareth: The Singles Collection

Pikkukiekkoja isolle kokoilevien minisarjassa saa neljäntenä vuoron Nazarethin The Singles Collection (1990).

Toissa jakson singlekokoelmaan tämän yhdistää mielikuvituksettoman, mutta kuvaavan nimensä ohella Castle Communications, jonka logo koristaa myös Kinks-lätyn UK-versiota. Viimekertaisen Pate Mustajärven taas olisi mitä helpoin kuvitella versioineen Nazarethia. En muista näin tapahtuneen.

Bändihän oli Skotlannista, josta tiedetään tulleen muutakin hyvää.

20-numeroinen jytäpaketti käsittää melko kattavan otoksen yhtyeen singlejä ajalta 1973-83. Musiikin nälkäni tyydyttyy hieman paremmin periodin alkuajan parissa, mutta kestää kyllä isommitta ongelmitta koko 78-minuuttisen.

Oikeastaan vasta ja ainoastaan vihonviimeinen Love will lead to madness rupeaa tuntumaan vääräseuraiselta näin pitkän rupeaman aikana. Se menee jo lällyn puolelle alkukasarin syntikoilla höystettynä aikuis-rockina. Edeltävä Games vihjaa jo tulevasta tyylin muutoksesta.

Nettiselailun perusteella näyttäisi siltä, että kosketinsoittimet ilmestyivät Nazarethin levyille vasta vuonna 1980. Niistä vapaata ainesta on kattauksessa 16 kappaleen verran. En tarkoita, että pitäisi olla, koska numero 17 Dressed to kill pianoineen lukeutuu albumin huippuihin.

Se istuisi tukevasti penkillä, jos valitsisin näistä parhaiten kesäiseen autoiluun (luu ulkona, tukka hulmuten, aurinkolasit naamalla) sopivat rallit. Samaan tarkoitukseen sopisivat mm. kaikille tuttu Bad bad boy, mahtava Shanghai'd in Shanghai sekä mourukitarainen Hair of the dog.

Itsehän en juuri käytä laseja, en omaa paljonkaan tukkaa, enkä varsinkaan pystyisi käsivarsi ikkunalaudalla ajelemaan ilman seurannaisvaikutuksia. Mutta teoriassa.

Jos aivan viimeiset raidat unohdetaan, voi orkesterin tyylissä havaita vain pientä muutosta popahtavampaan suuntaan 70-luvun loppua kohti tultaessa. Silti esimerkiksi vuoden -77 Somebody to roll on aikamoista junttaheviä ja vuosikertaa -76 edustava You're the violin niin ikään raskaampaa rockia. Erityiskehu jälkimmäisen bassorummun äänitykselle.

On nämä minisarjan kokoelmat vaan tähän saakka olleet kovia. Nazareth ei tee poikkeusta, joskin lopusta kaksi pois olisi tehnyt nannaa kokonaisuudelle.

Nyt pariin otteeseen kuunneltuna kiinnitin huomiota levytysten soundipolitiikkaan, joka on vuodesta toiseen pysynyt kuosissaan. Jykeviä rumpuja, hienosti soivia kitaroita ja kaiken päällä Dan McCaffertyn laulu.

Olen tällä päivämäärällä valmis nimittämään hänet kahden parhaan joukkoon kaikkien aikojen hard rock -ääniä valittaessa. Olisi ollut erittäin mielenkiintoinen vaihtoehtoinen historia, jos Youngin veljekset olisivat napanneet hänet Bon Scottin (toinen parhaista) seuraajaksi, kuten olisi voinut käydä. McCafferty peittoaa mielestäni Brian Johnsonin vähintään 6-3.

Myöskin parin tuoreen kuuntelun jäljiltä alkaa tuntua vääryydeltä, etten ole vieläkään yhtyeen tuotantoa tätä enempää hankkinut. Tämä on sentään ollut hyllyssä jo viime vuosituhannelta asti. Kaikki juttuun kirjatut pähkäilyni perustuvat 90-prosenttisesti kokoelman sisältöön, mikä voi toki johtaa harhaan.

Sopivasti huomaan nyt, että vanhaa Nazarethia on julkaistu uudelleen aivan hiljattain, ja kaupoissakin olisi heti saatavilla. Katsotaan...

Lopuksi heitän vielä näytteen, joka alleviivaa bändin kykyä saada monentyyppinen musiikki toimimaan. Love hurts näyttää kaikille muille yrittäjille ja yrittelijöille power-balladin mallia, ei vähiten maagisen laulusuorituksen myötä.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• SINGLEKOKOELMIA - Tulossa...
• SINGLEKOKOELMIA #2 - Kinks: The Singles Collection
• SINGLEKOKOELMIA #3 - Pate Mustajärvi: Pam Pam Pauli Vaan