24 maaliskuuta 2022

LEVYT - Juha Vainio: Albatrossi Ja Sorsa

Sanoittaja.

Kyllä. Mitä suurimmassa määrin, mutta mutta...


Juha Vainion siihenastisen uran pituus huomioiden hämmästyttävästi vasta viides varsinainen LP Albatrossi Ja Sorsa (1981) kasattiin 12 raidasta, joilla päähenkilön panos näkyy seuraavasti:

  • 12 kertaa laulu
  • 12 kertaa sävellys
  • 10½ kertaa sanoitus

No niin, tämähän on oikeastaan melko yllättävä jakauma. Osan siitä mitä siihen liittyen seuraavassa kerron, tulin hieman toisin sanoin kertoneeksi Juice Leskisestä, kun lokakuussa 2019 höyrysin Grand Slamin Pyromaanista.

Apulaissheriffin maailmassa, jossa - kuten on tullut ennenkin todettua - ei äänen puhtaus saati tekniset ansiot paljoa merkitse, on Vainio tulkitsijana kovaa tasoa. Tietynlaiseen musiikkiin sopii tietynlainen tulkinta. Aika usein Junnu mielestäni teki homman kuten se hänen musiikissaan piti tehdä.

Korjaan saman tien lausuntoani. En näet usko, että hän olisi kovin isosti tekemällä tehnyt. Kunhan lauloi laulut omalla, tunnistettavalla tyylillään. Luojalta saamaansa ääntä käyttäen, sellaisena kuin sen sai.

Albatrossi Ja Sorsa poikkeaa siinä mielessä täysin Vainion laajasta aiemmasta tuotannosta, että hän tosiaankin sävelsi kaiken levylle tallennetun. Liki kaksi vuosikymmentä hän oli tottunut esittämään muitten sävelmiä. Toki omiaankin, mutta suhteellisen vähäisessä määrin.

Kiekon tusinaa kappaletta kuunnellessa on hyvin helppo myöntää miehellä olleen kosolti melodian tajua. Apteekin ovikelloa pidän tästä parhaana esimerkkinä. Nyökkään biisin kohdalla myös merkitsevästi jo pureskellun lauluosaston suuntaan. Vielä sitäkin pontevammin kumarran lyriikalle. Kyseessä on eräs Junnun liikuttavimmista teksteistä. Että osasi reilu nelikymppinen äijä pukea hienoon asuun mielen ongelmien kanssa kamppailevan tuskan.

miksi kirkko on kiinni yöllä
ja on apteekki auki vaan
eikö papitkin vuorotyöllä
voisi hoidella hommiaan

Noista riveistä on myös aistittavissa pienoista kritiikkiä institutionalisoitunutta kirkkoa kohtaan.

Sanoittaja siis ei sanoittanut albumia kokonaan. Siitä on jo aikaa syntyi yhdessä Veikko Lavin kanssa. Jaska ja Eetu ja Eikka taas on täysin Raul Reimanin kynästä. Jälkimmäisen tiedon oppiessani olin melkein kuin halolla päähän lyöty. Tarina esiintyvistä muusikoista kävisi sataprosenttisesti Kotkan pojan työstä, niin tarinana kuin toteutukseltaankin.

Vainion omista loistavista teksteistä nostan toisena kertosäkeen rallista Kun mä rupesin ryyppäämään. Se nimittäin kuulosti kauan sitten heti kertarykäisyllä oikein oivallusten oivallukselta.

kun mä rupesin ryyppäämään
niin lestissä luki että alko
minä lopetin tykkänään
kun pullossa luki että lakkaa

Biisi on turhankin herkästi tuomittavissa huumorilauluksi, mitä se muun ohessa toki onkin. Sanoman omakohtaisuus on käsinkosketeltavaa. Piikki, joskin varsin hyväntahtoinen sellainen, singahtaa tällä kertaa terveydenhuollon suuntaan. Eivät juuri juopolle vuosia lupailleet, vaan silti niitä kertyi.


Materiaalista puolet oli julkaistu singleinä jo ennen pitkäsoittoa, vuodesta -79 alkaen. Vielä viisi numeroa päätyi pikkumustille ison ilmestyttyä. Viimeinen lättähattu ei.

Sovittaja-kapellimestarina toimi pääasiassa Jaakko Salo. Vain sinkulla Vain sorsa lentää pohjoiseen / Panaman konsuli (1980) nämä tärkeät roolit veti Markku Johansson.

Sovitusten moni-ilmeisyys tulee mainiosti kirjattua, kun lainaan Pekka Nissilää muutaman luonnehdinnan verran. 10 CD:n boksin Legendan Laulut - Kaikki Levytykset 1963-1990 (2008) kirjassa häneltä irtoaa mm. seuraavat kuvaukset: "kevyesti jazz-vaikutteinen hitaahko foxtrot" (A1), "hyvin svengaava beat-humppa" (A5) sekä "lennokas samba-toteutus" (A6).

Toisena näytteenä toimikoon joukon varmaan vähiten tunnettu Perunalaulu. Siinä Nissilä lohkoo olevan oudohko reggae-tunnelma säkeistössä ja nopeaa jazzia kertosäkeessä. Hyvää musaa.

Muuten, tuo boksi on ainut nimike Junnulta, mikä hyllytilaani kuluttaa. Ja sehän riittää, koska siinä on kaikki.


Soittajia ja taustalaulajia albumilla vilisee kuin Vilkkilässä kissoja. Mainitsen vain toisaalla blogissa jo esiintulleina kuorolaiset Maaritin ja Irina Milanin sekä Häkä Virtasen (basso), Heikki Laurilan (kitara), Nappi Ikosen (rummut) ja Juhani Aallon (pasuuna). Kukaan ei paina joka raidalla.

Voi että, kun Albatrossi Ja Sorsa on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



3 kommenttia:

  1. Olipa virkistävä kokemus johdollasi kuunnella kokonainen albumillinen Junnu Vainiota. Onkohan niin, että koko kansan rakastama artisti on etupäässä tunnettu yksittäisistä kappaleistaan radiosoiton kautta? Ainakaan minua ei ole aateluus (lue tässä: yhteinen syntymäkaupunki) velvoittanut hankkimaan koskaan yhden yhtä Junnu-tallennetta. Mukavasti mainitsit toisen Kaakonkulman suuren pojan Veikko Lavin tekstissäsi, joka oli taas sinulle leimallisesti täynnänsä intomieltä! Lavi-suosikkini on ehdottomasti satamatyön raadollisuutta hienosti kuvaava Ladijauholaivakeikka.

    Ja sitten, kuten usein ennenkin, blogisi lukemisessa yksi asia johtaa toiseen: Tein varauksen kaupunginkirjastosta ja nyt odottelen, että systeemi kiikuttaa Ikävalkon Junnu-kirjan lähimpään filiaaliin, jotta pääsen lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esittämääsi kysymykseen vastaan mutuna: kyllä varmaan. Albumeja hänen tuotannostaan tehtiin yleensä, kun riittävä määrä kappaleita oli julkaistu pikkulevyinä (tässä tapauksessa puolet). Ymmärtääkseni Vainio siis teki pääasiassa yksittäisiä lauluja. Itselleen ja muille.

      Poista
  2. Lavin laulu on niin hieno, että typo on pakko korjata: Lasijauholaivakeikka.

    VastaaPoista