Jutut ajassa

24 kesäkuuta 2022

LEVYT - Ismo Haavisto: Mean Blue Train

Eikö se ole perinne, kun se on tehty kerran ja nyt uudestaan? Apulaissheriffin juhannusylennys nimittäin.


[Ylennys aivan mahtavaksi voidaan tehdä levylle, joka on siitä juttua kirjoitettaessa vielä kirjoittajalleen niin uusi tapaus, ettei levyn kestävyys ajan hammasta vastaan ole tullut, eikä voinutkaan tulla täysin toteen näytetyksi, ja levy täten on mahdollisesti jäänyt ansaitsemaansa aivan mahtavan titteliä paitsi; ja jolle kyseinen titteli jo kaiken reiluudenkin nimissä kuuluisi, ja näin ollen olisi syytä tavalla tai toisella sopivassa hetkessä myöntää.]

Jos blogilla olisi kirjoitettuja sääntöjä, voisi ylennykseen liittyvä kuulua kunnon kapulakielellä noin.

Ismo Haaviston Mean Blue Train (2014) oli tuossa asemassa - siis melko tuore tuttavuus - päästessään yli kaksi vuotta sitten osaksi minisarjaa KOTIMAISTA 2000-LUVULTA. Ounailin jo siinä vaiheessa, että potentiaalia löytynee. Ja löytyihän sitä. Tämän päivän korvalla kuunnellen en pysty osoittamaan albumissa lainkaan heikkouksia.

Esimerkiksi One night pitää vääjäämättömällä tavalla mukaansatempaavan rytmiikkansa lisäksi sisällään mitä mainioimmalla soundilla pikkailtua kitaraa. Olisi helppoa kuvitella biisi Jimmie Vaughanin esittämänä.

Kun Haaviston tuotanto ylipäätään on nyt paremmin hallussa, voin sanoa pitäväni häntä yhtenä suomalaisen blues-taivaan kirkkaimmista tähdistä. Ehkä sinä kaikkein kirkkaimpana. Tällaisen musiikin soisi saavan saamaansa kovasti runsaammin julkista huomiota muuallakin kuin juurimeininkiin erikoistuneessa mediassa.

Mean Blue Trainin tahkosivat:

  • Ismo Haavisto, laulu + kitarat + huuliharppu + banjo + sävellys + sanoitus + sovitus
  • Mikko Järvinen, rummut + pyykkilauta + perkussio
  • Ville Vallila, basso
  • Teuvo Lampinen, tuuba (Get outta' here!) + äänitys + miksaus + masterointi
  • Teemu Töyrylä, hienot kannet

Mainittu banjo sulostuttaa laulua, jonka tekstin on vaikea kuvitella saaneensa kimmokkeensa muualta kuin oikeasta elämästä. Luulenpa, että siinä tilittää tuntojaan ylpeä isä. Ainakin vaikutelma kumpuaa vahvana.

if something hurts you
in this big wide world
please remember
you are daddy's girl

Kappale on Daddy's girl.


Huomio! Täten ylennän.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Lähettänyt klo
Tunnisteet: ,

4 kommenttia:

  1. Ilkka Lundberg30. joulukuuta 2022 klo 16.36

    Huomasin nyt blogisi luettuani ja levyn suoratoistosta kuunteluun haettuani miten oivallinen on tapasi ottaa foto tekstin kuvitukseksi. Ja kuvan aiheena nimenomaan näkymä levykotelon siltä syrjältä, jossa on kappaleet soittojärjestyksessä. Näin on kommenttia kirjoittaessa pienempi riski välttyä kirjoittamasta ns. läpiä päähänsä siinä suhteessa, että mikä kappele mitäkin edeltää tai seuraa. Nyt sanon, että Haaviston juna pääsi kunnollisesti vauhtiin vasta, kun nimibiisin Mean Blue Train meni jo. Tästä eteenpäin albumin loppuun homma toimi kuin... (ei sentään tupata kaikkia rautatiekliseitä tähän :))

    Aion lukea vielä aiemmankin arviosi Haaviston levystä jahka selaan ja löydän sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apulaissheriffi30. joulukuuta 2022 klo 18.13

      Juu, levy on sellainen, ettei se huonone loppua kohti. Muuten, huomasitko jutun lopussa linkin siihen aiempaan...

      Poista
  2. Ilkka Lundberg30. joulukuuta 2022 klo 20.06

    Kiitos! Siinähän se näyttää olevan, linkki. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa koetan putsata kakkulat. Ettei tuntuisi bloginpitäjästä, että pitää vilkkuvalot asentaa :)

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)