Eikö se ole perinne, kun se on tehty kerran ja nyt uudestaan? Apulaissheriffin juhannusylennys nimittäin.
Jos blogilla olisi kirjoitettuja sääntöjä, voisi ylennykseen liittyvä kuulua kunnon kapulakielellä noin.
Ismo Haaviston Mean Blue Train (2014) oli tuossa asemassa - siis melko tuore tuttavuus - päästessään yli kaksi vuotta sitten osaksi minisarjaa KOTIMAISTA 2000-LUVULTA. Ounailin jo siinä vaiheessa, että potentiaalia löytynee. Ja löytyihän sitä. Tämän päivän korvalla kuunnellen en pysty osoittamaan albumissa lainkaan heikkouksia.
Esimerkiksi One night pitää vääjäämättömällä tavalla mukaansatempaavan rytmiikkansa lisäksi sisällään mitä mainioimmalla soundilla pikkailtua kitaraa. Olisi helppoa kuvitella biisi Jimmie Vaughanin esittämänä.
Kun Haaviston tuotanto ylipäätään on nyt paremmin hallussa, voin sanoa pitäväni häntä yhtenä suomalaisen blues-taivaan kirkkaimmista tähdistä. Ehkä sinä kaikkein kirkkaimpana. Tällaisen musiikin soisi saavan saamaansa kovasti runsaammin julkista huomiota muuallakin kuin juurimeininkiin erikoistuneessa mediassa.
Mean Blue Trainin tahkosivat:
- Ismo Haavisto, laulu + kitarat + huuliharppu + banjo + sävellys + sanoitus + sovitus
- Mikko Järvinen, rummut + pyykkilauta + perkussio
- Ville Vallila, basso
- Teuvo Lampinen, tuuba (Get outta' here!) + äänitys + miksaus + masterointi
- Teemu Töyrylä, hienot kannet
Mainittu banjo sulostuttaa laulua, jonka tekstin on vaikea kuvitella saaneensa kimmokkeensa muualta kuin oikeasta elämästä. Luulenpa, että siinä tilittää tuntojaan ylpeä isä. Ainakin vaikutelma kumpuaa vahvana.
if something hurts you
in this big wide world
please remember
you are daddy's girl
Kappale on Daddy's girl.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #3 - Ismo Haavisto: Mean Blue Train
- KOTIMAISTA 2000-LUVULTA - Tulossa...
- LEVYT - Maustetytöt: Kaikki Tiet Vievät Peltolaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti