Minulta jäi epähuomiossa tämä puoli tarinaa minisarjan edellisessä osassa kertomatta. Sanottakoon nyt, etten tarkasti edes muista miten ja milloin Erja Lyytisen tuotanto alkoi herättää mielenkiintoa. Melko varmasti se tapahtui jälkeen vuoden 2010. Ensimmäisen jakson Creek Road Eleven on yhtä tuore löydös kuin nyt suurennuslasin alle päätynyt veijari.
Kirjaimellisesti ottaen päähenkilömme ei täytä 2000-luvun kotimaisille asettamaani kriteeriä "ensilevytyksen vuosiluku alkaa kakkosella". Ismon ja Pekka Haukijärven duo Bottlenecks julkaisi CD:n Boogie Baby jo 1998. Muusikon ura oli alkanut paljon sitäkin aiemmin. Joudun ihan pikkuisen katsomaan faktaa sormien läpi, jotta saisin riittävän moniosaisen sarjan kasaan.
Kuluvalla vuosituhannella äänitteitä on Bottlenecksin ohella ilmestynyt kokoonpanoilla Honky Tonk Men ja Ismo Haavisto Band. Velipojan kanssa Ismolla oli lyhyt projekti Marko Haavisto & The Hanks. Hän on vieraillut myös Marko Haavisto & Poutahaukkojen levyillä, kuten lukemattomien muidenkin, aina niinkin yllättävää artistia myöten kuin Laura Voutilainen.
Nyt keskitymme lähimenneisyyteen. Haavisto keikkailee sekä itsekseen että triona basisti Ville Vallilan ja rumpali-perkussionisti-pyykkilautailija Mikko Järvisen tukemana. Osaavalle ja tekevälle pelimannille tuntuu lisäksi olevan tarjolla monenlaista kertaluonteisempaa hommaa muissa yhtyeissä.
Koronataukoa tietysti pukkaa juuri näinä päivinä, joten eiköhän käydä jutun aiheena olevan albumin kimppuun. Mean Blue Train (2014) on kaupoissa Ismo Haaviston nimellä, mutta mukana ovat myös yllä kerrotun trion muut jäsenet.
Joukon jatkoksi Teuvo Lampinen puhaltelee raidalle Get outta' here! muhkean tuubakompin; yksinkertaisen, mutta maukasta erilaisuutta tarjoavan. En rasita lukijoita horjuvilla tyylilajiarvauksillani. Jotenkin vaan tuuba lennättää ajatukset New Orleansin suuntaan.
Toisena esimerkkinä peruslinjasta hitusen poikkeavasta meiningistä erottautuu Ismon soolona, pelkän banjon säestyksellä herkullisesti vetämä Daddy's girl. Sangen näppärästi käypi sekin.
Heti sen perään on sijoitettu simppeli balladi It's forbidden to love you, jolla Haavisto väläyttää vielä huuliharpistinkin taitoja. Hän tekee sen lyhyen soolon muodossa, jolloin onnistumisen mahdollisuudet meikäläisen korvissa ja päässä ovat lähtökohtaisesti paremmat kuin jatkuvalla komppauksella. Toimii.
Kaikkiaan Mean Blue Train on monipuolinen, silti hyvin läjässä pysyvä nippu esityksiä. Jo käsiteltyä musiikillista rikkautta täydentää tietenkin päätyylilaji blues, jota on ympätty mukaan monin eri tavoin paketoituna.
Joukon jatkoksi Teuvo Lampinen puhaltelee raidalle Get outta' here! muhkean tuubakompin; yksinkertaisen, mutta maukasta erilaisuutta tarjoavan. En rasita lukijoita horjuvilla tyylilajiarvauksillani. Jotenkin vaan tuuba lennättää ajatukset New Orleansin suuntaan.
Toisena esimerkkinä peruslinjasta hitusen poikkeavasta meiningistä erottautuu Ismon soolona, pelkän banjon säestyksellä herkullisesti vetämä Daddy's girl. Sangen näppärästi käypi sekin.
Heti sen perään on sijoitettu simppeli balladi It's forbidden to love you, jolla Haavisto väläyttää vielä huuliharpistinkin taitoja. Hän tekee sen lyhyen soolon muodossa, jolloin onnistumisen mahdollisuudet meikäläisen korvissa ja päässä ovat lähtökohtaisesti paremmat kuin jatkuvalla komppauksella. Toimii.
Kaikkiaan Mean Blue Train on monipuolinen, silti hyvin läjässä pysyvä nippu esityksiä. Jo käsiteltyä musiikillista rikkautta täydentää tietenkin päätyylilaji blues, jota on ympätty mukaan monin eri tavoin paketoituna.
Olisi helppoa rakentaa blues-levy, joka yksitotisuudellaan alkaa puolivälissä puuduttaa niin, että kuulija joutuu jatkamaan hampaat irvessä finaaliin päästäkseen. Tämä ei kyseiseen perisyntiin kaadu. Kymmenen kertaa albumille varioituna Cabin feverin tapainen rynkytys voisi olla kauhukuva moisesta. Nyt se istuu kokonaisuuteen vallan mainiosti.
Teksteissä liikuskellaan osittain alan kliseisissä kuvioissa. Vai mitäpä sanotte kappalenimistä Voodoo queen, Mean blue train tai I'm drinkin' whiskey (do not disturb). Keskimmäisen loppuun on toteutettu "asemalle tuleva juna"-efekti, jollaisen muistan äkkipäätä ainakin J.Karjalaisen 80-luvulta. Omaperäisin aihe on tällätty Phone sex bluesiin.
Linkkasin ylle tsekattavaksi viskiviisun, joka on suosikkini kaikkiaan kolmestatoista. Se pompahtelee eteen päin vääjäämättä ja sulavasti kuin saalistava kissapeto. Basson ja rumpujen yhteistyö svengaa veikeästi. Maestron kepitys päällekkäin nauhoitettujen rytmikitaran ja sliden voimin kertoo instrumentin olevan tukevasti näpeissä. Sanoituksen huumori saa myhäilemään leveästi.
Tajuan tätä kirjoittaessani vanhojen höyryveturien jollain tapaa vetoavan minuun. Peitsamon Rautahevosta sauhutessani en vielä tajunnut.
Sitten kun voimassa olevat kokoontumisrajoitukset päättyvät, olisin enemmän kuin vähän kiinnostunut näkemään herran livenä. Joko yksin tai bändin kanssa, aivan sama. Haavisto tekee musiikkia, joka huutaa tulla esitetyksi maksimissaan keskikokoisen kuppilan lavalla.
Teksteissä liikuskellaan osittain alan kliseisissä kuvioissa. Vai mitäpä sanotte kappalenimistä Voodoo queen, Mean blue train tai I'm drinkin' whiskey (do not disturb). Keskimmäisen loppuun on toteutettu "asemalle tuleva juna"-efekti, jollaisen muistan äkkipäätä ainakin J.Karjalaisen 80-luvulta. Omaperäisin aihe on tällätty Phone sex bluesiin.
Linkkasin ylle tsekattavaksi viskiviisun, joka on suosikkini kaikkiaan kolmestatoista. Se pompahtelee eteen päin vääjäämättä ja sulavasti kuin saalistava kissapeto. Basson ja rumpujen yhteistyö svengaa veikeästi. Maestron kepitys päällekkäin nauhoitettujen rytmikitaran ja sliden voimin kertoo instrumentin olevan tukevasti näpeissä. Sanoituksen huumori saa myhäilemään leveästi.
Tajuan tätä kirjoittaessani vanhojen höyryveturien jollain tapaa vetoavan minuun. Peitsamon Rautahevosta sauhutessani en vielä tajunnut.
Levyssä on potentiaalia niin roimasti, että Apulaissheriffin antama aivan mahtavan titteli on erittäin lähellä. Periaatteesta kiinni pitäen jätän sen toistaiseksi myöntämättä, koska tunnustuksen saaminen edellyttää pitempää tuttavuutta, jolloin myös ajankestävyys tulee testattua.
Sitten kun voimassa olevat kokoontumisrajoitukset päättyvät, olisin enemmän kuin vähän kiinnostunut näkemään herran livenä. Joko yksin tai bändin kanssa, aivan sama. Haavisto tekee musiikkia, joka huutaa tulla esitetyksi maksimissaan keskikokoisen kuppilan lavalla.
Jos matka Ouluun käy ja paikalla olen, lupaan olla vaatimatta "do not disturb", vaikka olisi minkälainen whiskey hyppysissä.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #2 - Erja Lyytinen & Dave's Special: Attention!
- KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #1 - Creek Road Eleven: The Long Harvest
- LEVYT - Kari Peitsamo Road Hogs: Rautahepo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti