En voi välttyä tuntemasta mielihyvää aina, kun joku vanhan hyvän ajan vanha hyvä muusikko tupsauttaa uutta hyvää kuunneltavaksemme. Viime vuonna tempun tekivät ainakin Neil Young ja etenkin Brian Setzer.
Tammikuussa ilmestyi iältään noiden kahden väliin asettuvan John Mellencampin Strictly A One-Eyed Jack (2022).
Miehen bändiura alkoi puoli vuosisataa takaperin, ensilevytykset tulivat ulos 46 vuotta sitten. Tämän päivän korvilla luokittelen hänen aivan ensimmäiset saavutuksensa hölmöhköiksi, glamin ja muitten sen ajan suuntauksien parissa operoineiksi nuoruuslevyiksi. John Cougar (1979) on varhaisin LP, joka maistuu tänäkin päivänä.
Kasarin alkuun napsahti pari vähemmän mielenkiintoista ajan hengen mukaista - taas - Amerikan rokkialbumia. Ensimmäinen taiteellinen huippukausi (mielipide) osui jaksolle 1983-91, joukossa mm. ylimaallisen loistava Scarecrow (1985).
90-luvun puolivälin pitkäsoittojen merkillepantavimpia ominaisuuksia on flirttailu R&B:n kanssa. Jälleen mentiin virtausten mukaan. Kahdesti se toimi, paikoin mainiostikin, mutta yltyi lopulta liialliseksi. Mr. Happy Go Lucky (1996) vyörähti yli laidan.
Onneksi sen seuraaja John Mellencamp (1998) palautti tason kattoon olemalla oiva näyttö kokeneen lauluntekijän kyvyistä. Vuosituhannen loppuun raapaistiin Mercury-sopimuksen pykäläntäyttäjäksi mukiinmenevä kooste vanhojen rallien akustisia versioita.
Sen jälkeen Mellencamp on julkaissut harvakseltaan, onnistuen paria notkahdusta (2001 ja -08) vaille pysymään sataprosenttisen subjektiivisella hyvä/huono-akselilla hyvän puolella. Mukavinta on ollut havaita artistin jättäneen iän myötä ajan tuulien haistelun vähemmälle.
Mistä pääsenkin viimein itse aiheen kimppuun. Strictly A One-Eyed Jack on sanalla sanoen hieno. Se koostuu tusinasta ajattomasta, elämää nähneen kirjoittajan laulusta. Sävelet ovat oikeassa järjestyksessä ja sanat puhuttelevat, kun niitä vaivautuu tutkailemaan.
Olen tutkaillut vain vähän, mutta seison kirjoittamani takana. Kertosäe kappaleessa Chasing rainbows riittää yksin osoittamaan väitteeni oikeansuuntaiseksi
at the end of the rainbow
turns out it's not somewhere
look around, it's everywhere
for anyone who cares
Kohta 30 vuotta Johnin kelkassa viihtynyt Andy York on tehnyt erinomaisen työn musiikillisen johtajan nimikkeellä. Sovitukset soivat monipuolisesti, enimmäkseen rauhaa hohkaen, muutamaan otteeseen hillitysti revitellen. Mellencampille tyypillisesti instrumentaatiosta löytyy viulua ja haitaria ynnä muuta perussettiä värikkäämpää.
Kollega Springsteen vierailee kolmella biisillä. Esimerkiksi tarjoilen päätösraidan A life full of rain, jolla Pomo antaa vain kitaransa puhua.
Kansikuvan taiteili Johnin poika Speck.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - John Cougar Mellencamp: Scarecrow
- UUTUUSLEVYT - Neil Young With Crazy Horse: Barn
- UUTUUSLEVYT - Brian Setzer: Gotta Have The Rumble
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti