08 tammikuuta 2021

LEVYT - Kolmas Nainen: Onnen Oikotiellä

Neuvostonaapuruuden aikaan oli asioita, joista ei saanut puhua, ainakaan kovin kovaan ääneen ja julkisesti. Ehkä sekin ajatuksissaan Pauli Hanhiniemi runoili neuvostoajan päättymisen jälkeen rallin Oi Suomen nuoria!, joka luettelee nipun kiellettyjä laulun aiheita.

Reilua kahta vuosikymmentä myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa jotkut piirit pyrkivät määrittelemään, mitä voi sanoa ja jopa sen missä on soveliasta asioida. Nämä piirit eivät toki ole ns. virallisia tahoja. En mahda mitään, että yli 25 vuotta vanha, ymmärtääkseni ironinen teksti tuo mieleeni nykyisen, kannattajiensa haudanvakavasti ottaman cancel-kulttuurin.

Musiikkinumerona tuo on vallan erinomainen rokkenrolli, joka huolimatta hakkaavahkosta kompistaan potkii reippaasti. Se oli toinen etukäteen kuulemani näyte Kolmannen Naisen levyltä Onnen Oikotiellä (1994).

Ooh, Sammy! oli ensimmäinen: simppeli, letkeä ränttätänttä, joka ensikokemalta loi valtavan kontrastin parin edeltävän albumin raskaudelle. Kun sanoituskin osoittautui tutun laadukkaaksi, nousivat odotukseni tulevaa kohtaan varsin korkealle. Lisäksi tänä päivänä Apulaissheriffin arvostusta siihen nostaa riittävässä määrin aistittava blues.

En totisesti pettynyt uutuuden hankittuani. Onnen Oikotiellä tuntui aika äkkiä mainiolta tapaukselta. Vuosien myötä se on kasvanut hehkutusjuttuun oikeuttavalle tasolle. Arvaattekin jo, mihin kliseeseen tämä tulee päättymään.


Ooh, Sammy! on yllätyksellisesti - en sitä silloin hoksannut ennen kuin varta vasten valistettuna - naisihmisen näkökulmasta kirjoitettu tilitys. Sammy on Babitzin ja tuli sepitteen mukaan kruunanneeksi ilmeisen vauhdikasta nuoruutta joskus viettäneen ikäneidon tai rouvan Miss Rantakallaksi ja Miss Kukonhiekaksi.

Kalajoen Rantakalla tuli tutuksi jo nuoruudessa. Sinne kun ei pikkupitäjästä kilometrejä juuri sataa enempää kerry. Kukonhiekan sijainnin opin vasta keski-iässä ajellessani Saarijärven läpi Karstulasta Äänekoskelle päin. 90-luvulla pelkoa aiheuttanut AIDS saa biisissä ensimmäisen maininnan.

Tutun avauskaksikon jatkona orkesterin alkuaikojen musiikillista tyyliä lähelle päästään myös raidoilla 5, 7, 9 ja 10, ehkä 13. Näin ollen karkeasti puolet kattauksesta on puhtaasti hyvän meiningin rokkia. Tähän en ollut edellisvuosina tottunut.

Mukana on toki hidastuksia. Jerusalemin suutari toimii ok, ollen toinen tuntemani lauantaimakkaran riveillään mainitseva kappale (toinen tulee Pekka Myllykoskelta & Jytäjemmareilta). Timpurit on suorastaan kaunis balladi, jota Ulla Kupiaisen sello sulostuttaa hillitysti.

Niin ikään mukana on tyypillisempää 90-luvun Kolmatta Naista. Pyörteeseen sekä Sekunnit ja tunnit edustavat tätä laitaa ja tekevät sen moitteetta.

Muutaman biisin tarina vaikuttaa vanhan jatkumolta. En oo kuullut mitään voisi olla kuviteltavissa saman minän kertomaksi kuin Ote talonkirjasta (LP:ltä Elämän Tarkoitus (1991)). Kai mä tästäkin toivun on kuin lopputoteama vanhemmalle tilannekuvalle Tätähän mä hain (Tiheän Sisään (1992)).

Kai mä tästäkin toivun sisältää hieman solistin aina silloin tällöin pelailemaa harmonikkaa. Jossain toisaalla parkuu huuliharppu, mihin täytyy todeta, että harppua herkemmin hyväksyn Hanhiniemen haitarinsoiton. Tuntuu paremmalta.

Varsin monipuolinen paketti on siis kyseessä. Yhdenlaisena, mutkat oikaisevana analyysinä voisi esittää, jotta Kolmas Nainen veti 90-luvun itseään 80-luvun malliin. Myönnän väitteen kättelyssä liikaa yksinkertaistetuksi. Tietty positiivinen pohjavire levyä joka tapauksessa sävyttää. Tämä arvio tulee sanoja ja säveliä enemmän sovitusten ja tuotannon johdosta.

Allekirjoittaneelle valittu tai muuten vaan syntynyt tapa toimia oli yhtyeen taipaleella selkeä tason kohennus ja paluu kohti juuria.

Sikäli Onnen Oikotiellä osui historialliseen formaattimurrokseen, että se ilmestyi aikoinaan vain CD:nä ja kasettina. Vinyyliversio on kait yhä julkaisematta. Luulenpa senkin päivän koittavan.


Palaan lopuksi albumin ilahduttavimpiin hetkiin.

Tytöt on kaunistuneet olisi sopinut soundeiltaan ja muutenkin levylle Hikiset Siivut (1989). Erinomaisen ilmavaa ja vaivatonta rymistelyä. Hikisistä Siivuista muistuttaa myös joitain piiruja monotonisempi Onnen oikotielle.

Samaa teemaa kuin Juicen Pyhä toimitus noin 180 astetta eri kulmasta kuvaava Dägrägädägwäg on hulluttelu, johon huippusuosittu orkesteri onneksi tohti heittäytyä. Ehdottomasti bändin parhaimmistoa kautta aikain.

Edelleen ykkösluokkaan lasken toisen, vieläkin ronskimmin totunnaisesta poikkeavan irrottelun Sekosin lutkaan. Sitä saattaa moni pitää peräti outona rytmiikaltaan. Liekö sitten se kuuluisa käännetty komppi vai mikä syynä siihen, että tämä on saatu niin veikeäksi. Tarina on aito veijarisellainen ja AIDSiin viitataan jo toista kertaa.

Tarkimman osuman sain jo uutena numerosta 9 Maken kanssa. Maailmassa on väsätty joitain musiikkiteoksia, joissa on pieninkin osanen kohdallaan. Maken kanssa on yksi. Täydellisen rentoa soittoa koko ryhmältä, erityismaininnat kitaroille. Pesola ja Kivikangas malttoivat olla laittamatta tähän kaikkea osaamaansa. Paljon voi olla paljon, mutta vähempi usein riittää.

Itse asiassa biisistä löytää slidestä lähtien yllättävänkin monenlaista kitaraa, jos hiukan keskittyy. Eli korjaan lausuntoni muotoon Pesola ja Kivikangas laittoivat tähän erittäin hyvällä maulla joitain osaamiaan jippoja. Mielipidekysymyksiähän nämä.

Tekstiltään sijoitan laulun keskimmäiseksi osaksi mieltämääni Hanhiniemen toveruuskolmikkoa. Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita (LP:ltä Kolmas Nainen (1986)) oli tietenkin ensimmäinen. Liverpool (Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Pikkutaivas (2000)) on tuorein.

Ajatuksessa on jotain ylittämättömän hienoa. Ajatuksessa, jonka mukaan päähenkilö pelaa loputtomiin pajatsoa Esson baarissa ystävänsä kanssa, vaikka muut ympäriltä katoavat maailman melskeisiin. Kun Pauli kaiken päälle tulkitsee hivenen flunssaisen tai krapulaisen oloisella äänellä, on tuloksena napakymppi.

Arvasitte jutun alussa tai ette, niin näihin sanoihin se päättyy: Onnen Oikotiellä on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti