Jutut ajassa

18 marraskuuta 2020

LEVYT - Jonna Tervomaa: Jonna Tervomaa

Käytetäänpä tovi sinällään tyhjänpäiväiseen kategorisointileikkiin. Jos unohdetaan valtaosa musiikinlajeista ja katsotaan yhdellä tapaa hyvin kapeaan, jää jäljelle rock ja pop. Sijoitun tällä keinotekoisella akselilla kuunteloissani selkeästi rokkilaidalle.

Kuka tahansa hiemankaan asiaa harrastanut tunnistaa vaivatta janan ääripäät, mutta keskikentälle jäävä harmaa alue menee enempi mielipidekysymykseksi. Kaikkea kun ei pysty yksiselitteisesti asettamaan asteikolla oikealle kohdalle. Sitten puhutaan vielä pop rockista omana lajinaan. Löydän kyllä tuollaiseenkin genreen luettavaa huttua hyllystäni, joskin suhteellisen vähän.

Jonna Tervomaa (1998) istuu ajatuksissani aika tukevasti pop rock -laarissa. Kyseessä on pitkän linjan taiteilijan ensimmäinen tai neljäs albumi riippuen siitä, haluaako ottaa huomioon 80-luvun lapsitähtiajan. En nyt ota.


Artistin myöhempään tuotantoon verrattuna esikoinen on eniten rock, häviävän hetken verran jossain kohtaa peräti hard sellainen, siellä täällä alalahkoa grunge. Välillä tuntuu lähes soulilta. Luokiteltakoon tämä miksi vaan, niin niin hyvää tavaraa on koko tusina, että ansaitsee tulla kehutuksi.

Puolimatkan krouviin saakka painellaan pääosin - sanoisinko? sanon - keskitempoisesti. Julma maa hidastelee numero vitosena tuoden tähän vaihtelua. Eipä sillä, ei alkupuoliskolla muutenkaan tasapaksuuteen sorruta.

Aina tietenkin löytyy niitä, joitten mielestä kappaleet muistuttavat liikaa toisiaan. Väittäisin sellaista tuomiota tässäkin tapauksessa todennäköisemmin kuulijan laiskuudeksi kuin totuudeksi.

Biisien toteutuksen lisäksi myös sanoitukset elävöittävät kuvaa. Tervomaan tekstit ovat kauttaaltaan hienoja. Niitä ei ole pilattu leväperäisillä ja helpoilla ratkaisuilla. Kaikesta huomaa, että riveihin on pistetty enemmän ajatusta ja sydäntä kuin pop-maailmassa keskimäärin. Takana olleeseen kokemukseen nähden tuo on arvostettavaa. Ei ollut hän kynän kanssa Keskeneräinen.

Apuja tuli kolmasosaan lauluista, Tuure Kilpeläiseltä (3 kpl) ja Lasse Kurjelta (1). En osaa sanoa kuinka paljon.

Otetaan ensimmäiseksi esimerkiksi Tarkkailen sua, jossa kertoja hairahtuu turhan kiinteään naapuriseurantaan. Tälle oli keksitty joku vierasperäinen nykytermi, jota en tähän hätään onneksi muista.

sun riisilampun valo loistaa
oot hereillä taas
odotan ja zoomaan tuttuun paikkaan
sä tuut ikkunaan
sä käännät kohti sun pään
muttet minua nää

Saman tarinan jatkosta kävisi Palvomaan sua, jonka minä on mennyt ihailussaan ehkä jo liian pitkälle.

mullon laatikossa susta
polaroid-kuvia
ne on ainoat ikonit
joista saan huvia
ei mikään saanut mua
polvistumaan
eikä mikään saanut mua
kumartamaan
siksi päätin ryhtyä
palvomaan sua

Olisi hauskaa, mutta luultavasti väärin ajatella, että menussa noitten väliin jäävä Likainen mies päättäisi kertomuksen. Tarkkailun ja palvonnan kohde asuisi samassa huushollissa ja totuus olisi valjennut.

tää pää ei ees yritä ymmärtää
mikä sinussa mättää
tää pää sinut ulos ja pois heittää
sulle ovea näyttää
tää pää ei ees yritä ymmärtää
sinut muistista hävittää

Musiikkiin palatakseni, loppupuolisko pitää sisällään hyvinkin monenlaista tavaraa. Jo esiin nostamani Likainen mies ja Palvomaan sua ovat ne kaksi, jotka tuossa järjestyksessä kilauttivat päässäni soul- ja hevikelloja. En sijoittaisi kumpaakaan kokonaisuutena mainittuihin lokeroihin, kunhan sain etäisiä vaikutelmia.

Stop hyppelehtii iloisena vauhditteluna Housemartinsin tyyliin. Varmuudella en muista, mutta tämä saattoi olla jonkun TV- tai radio-ohjelman tunnarina tai mainoksessa tai jossain muussa normaalista poikkeavassa yhteydessä soitettu. Miten mä voin tietää, johdanko nyt hatarine mielikuvineni harhaan?

Levyn varsinaisena hötkötysrallina toimii mainio Väärällä jalalla. Sen jälkeen ilmapiiri muuttuu radikaalisti ja pari viimeistä viedään hitaan hämyisissä merkeissä.

En sinulta rauhaa saa johdattaa mojovine kaiutuksineen ajatuksia Twin Peaksiin. Tervomaan debyytin hännillä Etsii on riisutun kaunis, unenomainen tunnelmointi.


Tärkeimpänä aisaparina esikoista koosti Jussi Jaakonaho, josta tuli luottokumppani vuosiksi eteen päin. Jaakonaho tuotti ja sovitti, oli vielä säveltämässä yhtä biisiä. Kaiken päälle hän soitti kitaroita ja pianoa sekä aikaansai orgaanisia ja ohjelmoituja lyömäsoitinääniä.

Varsinaisina säveltäjinä esitettävää kirjoittivat Kilpeläinen (4 kpl), Kurki (4), Mikki Kauste (2), Tommi Lattunen (1) ja Markus Nordenstreng (1). Kukaan näistä ei ole muilla tekemisillään juuri tullut ilahduttaneeksi Apulaissheriffin maulla varustettua kuluttajaa. Silti parivaljakko Jonna + Jussi teki muutaman muun avustuksella hienoa jälkeä heidän nuoteistaan.

Minulle tämä on monien joukossa yksi osoitus siitä, että musiikissa sävellys on sittenkin aika pieni osa lopullista teosta. Sovitus, soitto, tuotanto ja jopa miksaus vaikuttavat lopputulemaan sen verran isosti. Unohtamatta vokalistin ääntä ja tulkintaa.

Jonna Tervomaa on hyvä tulkitsija ja Jonna Tervomaa on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



2 kommenttia:

  1. Tervomaan musiikki on vaikeaa, mutta lyriikat loistavia. Näin voi vähän mutkat suoristaen kiteyttää kaltaiseni junttimaisen maun omaava musiikin kuuntelija. Jos parhaat vibat syntyvät Great American Songbook'ista kaivettavista kantripohjaisista laulahduksista ("Jotkut päivät on kultaa", Freukkareiden cover John Denverin biisistä, jonka nimeä en nyt muista), eivät "Jonna Tervomaa"-albumin tyyliltään vaihtelevat sävelmät heti avaudu. Mutta lyriikat voivat toisaalta porttiteorian mukaisesti auttaa sisään tällaiseen musiikkiin. Ja, ainahan voi välillä kuunnella Tervomaan levyttämän version Juicen "Rakkauden haudalla"-hitistä.
    Blogikirjoituksesi on mainio. Ei varmasti jää ainoaksi, johon uppoudun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Mukava lukea.

      Tuo levy taisi olla sellaista 90-luvun nykymusiikkia, joka kokonaisuutena meni ohi minunkin maustani. Musiikin toimivuus ei onneksi ole täysin genre-pohjaista. En osaa itsellenikään selittää miksi joku joskus osuu ja joku toinen ei. Niin vain on.

      Poista