UUTUUSLEVYT - Tigerlily: Tigerlily

1971, 72, 73, 74, 74, 75, 75, 76, 77, 78, 78,

80, 80, 80, 81, 81, 82, 83, 84, 87, 88, 89,

90, 91, 92, 92, 93, 94, 96, 97, 98, 98, 99,

00, 01, 03, 04, 05, 06, 06, 07, 08, 08, 09, 09,

10, 12, 12, 12, 13, 15, 15, 16, 17, 17, 18, 19,

20, 21, 21, 22, 22, 23, 2024, ...

Nuo ovat vuosilukuja, kunhan pistää kunkin luvun eteen vielä vuosisadan ilmaisevat numerot silloin, kun ne puuttuvat. Lukusarja kuvaa yhdellä tavalla omistamiani Dave Lindholmin ja hänen bändiensä levyjä. Aika aukotonta tekemistä jo hyvän aikaa.

Ja huomio, noissa on vain kaksi kokoelmaa, nekin sisältäen tavaraa, jota on aiemmilta LP:iltä turha etsiä.

Aukkojakin on. Vanha & Uusi Romanssi ilmestyi kaikkien lähteitten mukaan jo 1979. Mutta kun CD-painokseni väittää -80, näkyy se tuossa noin. Aukkoa siis ilmeisesti ei tässä olekaan.

80-luvulla, Daven ollessa tuotteliaimmillaan tuli ulos peräti viisi albumia, joita en omista. Ymmärtääkseni noista vain yhtä on olemassa CD:nä eli formaatissa, jossa musiikkini nykyään on liki 100-prosenttisesti. Kumma, kun ei mikään uudelleenjulkaisuja harjoittava levy-yhtiö ole näihin tarttunut:

• Kuutamolla (1983)
• Moderni Hiljainen Musiikki (1985)
• Dave's 12 Bar: In The Night (1986)
• Dave's 12 Bar: First Second (1987)

Bluesoundsin Here Come The Golden Heartsista (1982) löytyy CD-versio, vaan ei allekirjoittaneelta. Haussa on.

1995 taitaa olla Ferrisin (1971) jälkeen ensimmäinen vuosi, jolloin Lindholmilta ei putkahtanut mitään pitkään soivaa. Tai sitten se oli -94, riippuen siitä kummalle puolen vuodenvaihdetta Canpaza Gypsysin debyytin julkaisuajankohta osui. Kahta tietoa on tästäkin.

2002 on aukko vain hyllyssäni. Silloin Dave oli mukana SF-Bluesin ensilevyllä, jota en ole hankkinut. Vielä.

2011 livautettiin kauppoihin isompi boksi, johon en ole investoinut.

2014 on käsittääkseni myös oikeasti aukko. En pidä kovin pahana, jos silloin vähän yli kuusikymppinen taiteilija piti välivuoden julkaisutoiminnassa. Tommi Liimatta muuten murjaisi jossain yhteydessä vitsin tapaisen nykyartisteista, jotka ilmoittavat julkisuudessa, että oli superrankka vuosi, kun tuli julkaistua kolme biisiä. Heh. 

Miten yllä oleva liittyy jutun aiheeseen, kysyy joku.

No. Minusta tuolla on itseisarvoista merkitystä. Minusta on kohtalaisen runsaasti arvostusta ansaitsevaa, kun joku painaa hommia tuohon malliin. Peitsamokin veti ihan hyvin reilut 40 vuotta, mutta lopetti siihen. Ei siinä, sen hänelle suo.

Lindholmin tekemisille kokonaisuutena annan arvoa myös taiteellisessa mielessä. Tai siis, enhän minä taiteellisuudesta piittaa, vaan siitä miten itse koen hänen musiikkinsa. Ei kaikki tuo ole, eikä voikaan olla minusta erinomaista, mutta eipä sieltä rimanalituksiakaan juuri löydy.

Siellä joku meinaa mainita Simo Frangenin tai Jarmo Saitajoen kanssa tehdyt levyt. Saa mainita, mutta kyllä minä niitäkin pystyn kuuntelemaan.

Muistan miten Pekka Laine heitti aika rehellistä tekstiä kerran ollessaan Klassikkokäräjillä arvostelemassa biisejä. Soittivat Bowieta ja Laine totesi miehen olevan nero, mutta tehneen valtavat määrät paskaa musiikkia. Lainaus ei ole suora, koska en muista sanottua tarkasti.

Olen samaa mieltä. Lindholmia taas en pidä nerona, mutta ei hän mielestäni kovin paljon kovin paskaakaan ole tehnyt. Monipuolisuus ja muuntautumiset eivät ehkä ihan yllä Bowien, mutta Neil Youngin tasolle nyt sentään. Youngia ja Davea yhdistää myös se, että kumpikin on käsitykseni mukaan tehnyt aina koko lailla pelkästään sitä mitä huvittaa, kaikista ulkoisista vaateista täysin piittaamatta.

Edelleen jää auki mitä tekemistä kaikella tällä vuodatuksella on Tigerlilyn melko uuden levyn Tigerlily (2024) kanssa.

Ajatukseni lähtivät tuolle laukalle, kun varsin hain netistä arvioita parin kuukauden ikäisestä uutuudesta. Kaksi löysin. Kaksi (2)!

Aika niukalti, kun ajattelee kenestä on kyse. Olen melko varma, että Emsalö on lähetellyt medioille arvostelukappaleita. Silti vain kaikki Davet ansiokkaasti läpikäynyt rockdata.org sekä tietääkseni niin ikään harrastepohjalta (tästä en ole varma) toimiva Desibeli.net ovat vaivautuneet.

Onkohan pitkäikäinen, runsas ja tinkimätön julkaisutoiminta rajoite oikeitten medioitten edustajille? Muistellaanko vain Ainoa ja Sirkusta, Bluesoundsia ja Pen Leetä?

Noin se on mennyt. Toisaalta, ei kai se haittaakaan. Veikkaan Lindholmin vähät välittävän siitä mitä hänen tuotoksistaan sanotaan. Taitaa hänellä olla jo seuraava kuvio työn alla silloin, kun edellinen päätyy kauppojen valikoimaan.

Niin tämä Tigerlily.

Oivallista muusia on taas saatu aikaiseksi. Seassa on sattumina lymyäviä koukkuja, joihin kuulija tarttuu, kun aika on tarttumiseen sopiva. Meno on kenties raskainta Lindholmia koskaan. Paikoin kynnetään käytännössä miltei heavy rockin sarkaa.

Olen kuunnellut paketin läpi puolisen tusinaa kertaa. Joskus on tuntunut ihan kivalta, kerran pari huomattavan paljon paremmalta. Voi hyvinkin olla, että tämä nousee myöhemmin huipputapaukseksi. Siten kävi kohdallani pikku hiljaa Dave Lindholm Lightsin ensilevylle, joka näki päivänvalon 2021.

Tigerlily vääntää triona, jossa maestron kanssa hääräävät Lightsinkin basistina toiminut Mikko Löytty ja rumpali Gilbert Kuppusami. Jälkimmäinen oli mukana D:n Jakoilan kanssa työstämällä albumilla Vol. II (2022).

Löytty tekee taas yksinkertaisen vakuuttavaa jälkeä. Gilbert K saa toimia solistina biisillä Magic sticks. Yllätykseni oli melkoinen, kun yhytin tiedon, jonka mukaan hän osallistui taannoin Voice of Finlandiin ja taisi jotenkuten menestyäkin. Niin no, miksipä ei.

Dave on siis painanut hommia jo seitsemällä vuosikymmenellä, kun tulkitsee aloittamisen tapahtuneen jo 60-luvulla. Hän tullee painamaaan loppuun asti, jos vain kitara pysyy näpeissä. Ja jos ei, niin mennee sen jälkeen triangeli- tai palikkalinjalla.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Antero Jakoila & Dave Lindholm: Vol. II
• UUTUUSLEVYT - Dave Lindholm Lights: Dave Lindholm Lights
• LEVYT - Bluesounds: Black