Jäin miettimään mitä se fanitus on, kun tiesin jo etukäteen viihtyväni tämän kirjan parissa, ihan sama mitä se sisältää.
Kai se tarkoittaa sitä, että hyväksyy ja uskoo kyseenalaistamatta kaiken fanittamansa tyypin tai ryhmän tekemän ja sanoman. Tykkää lujasti ja täysin epäröimättä kaikesta tämän tai näitten tekemästä ja tuottamasta.
Tarkemmin sanottuna fani taitaakin vain esittää hyväksyvänsä, uskovansa ja tykkäävänsä. Saattaa ollakin niin, ettei fani itse asiassa fanita tyypin tekemisiä kuten musiikkia, kirjoja tai muuta taidetta, vaan itse tyyppiä. Tai ryhmää, jos kyseessä on bändi, urheilujoukkue tai joku muu porukka.
Fanitus on siis lähtökohtaisesti lasten ja nuorten hommaa. Aikuisethan osaavat jo ajatella omin aivoin, jolloin tuollainen ei ole mahdollista. Paitsi, että kyllä se tuntuu tänä päivänä olevan. Ei tosin niinkään taiteen ja kulttuurin, vaan ismien ja politiikan parissa. Ja se on surullista.
Apulaissheriffi poistui vastikään X:stä, tuosta somesta, jossa sokeaa aatefanitusta näkee nykyisin ehkä kaikkein eniten. Sekin painoi, mutta tärkein lähdön syy oli, että X vei enemmän aikaa kuin antoi hyvää takaisin. Kuten kuukausi sitten toisessa kirjajutussa vihjasin, ovat viestintälaitteet ja some aiheuttaneet vaikeuksia oikean lukemisen kanssa.
Kyseiseltä somealustalta vapautunut aika ei silti yksin selitä sitä miksi tämä vei minua lukijana. Ei myöskään fanitus, koska en uskoakseni ole moista harrastanut sitten 80-luvun alun ja Crazy Cavanin.
Paulin Kolmas Nainen (Docendo, 2024) vei, koska aihe on isosti kiinnostava ja koska aiheen esillepano on tehty tavalla, joka osuu maaliinsa.
Mainittujen kahden syyn perusteella saatoin siis ennakoida pitäväni kirjasta. Ei toki niin, että "ihan sama mitä se sisältää". Pystyin kuitenkin riittävällä varmuudella arvaamaan sisällön olevan kuranttia. Hanhiniemen kun tiesin osaavan kynäillä muutakin kuin laulutekstejä.
Paulin Kolmas Nainen on Paulin kolmas muistelmateos. Näin voinee sanoa, vaikka Kerran elettyä (Docendo, 2016) olikin tavallaan laajennettu painos esikoisesta Soitto on sanoja (Aamulehti, 2005).
Jos haluaa ajatella nuo kaksi yhtenä, on Paulin Kolmas Nainen siltikin Paulin kolmas kirjallinen julkaisu. Häneltä nimittäin on ilmestynyt myös romaani Kaukopuhelu (Docendo, 2019).
Muistelu vie ensin Ford Transitin kyytiin ja syksyyn 1984, jolloin Kolmas Nainen oli matkalla Rockin SM-kisojen finaaliin Helsinkiin. Lyhyen väläyksen jälkeen palataan puolenkymmentä vuotta taakse päin, aikaan ennen yhtyettä.
Siitä edetään kronologisesti läpi 80-luvun. Nuorten miesten törmäilyjä bändikuvioissa. Rasa, josta kehkeytyi Kolmas Nainen. Mainitut SM-kisat. EMIlle tehdyt levytykset. Keikkareissuja Suomessa ja Virossa sekä turismia Ranskassa ja Amerikan länsirannikolla.
Ihan lopuksi lukijalle tarjoillaan hetki, jolloin syntyi yksi suomirokin suurimmista klassikoista Tästä asti aikaa. Kappaleen yksittäisiin riveihin johtaneita tuokiokuvia on tullut ilmi pitkin matkaa. Nimensä mukaisesti se pistää nippuun sen mitä on siihen mennessä tapahtunut.
Kirja loppuu, mutta jäljellä on vielä 60 sivua otsikolla Työkirja. Irralliselta tuntuva osa on päiväkirjamuotoista kerrontaa kuluneelta vuodelta. Erikoinen ratkaisu, kun muistelmat päättyivät vuoteen 1989.
En välty ajatukselta, että Hanhiniemellä olisi ollut tarve pistää paperille ja julki ajatuksia, joita järjesti hänen lähipiirissään parin kuukauden ajan turhankin uutterasti häärinyt viikatemies.
Vuodenvaihteessa meni ensin äiti. Jo ennen hänen hautajaisiaan lähti soittokaveri Perunateatterista, Hehkumosta ja Retkueesta, Juppo Paavola. Vajaa kuukausi siitä poistui tästä ajasta muistelmien perusteella tärkein ystävä ja Kolmannen Naisen kitaristi Timo Löyvä.
Tuota taustaa vasten luulen ymmärtäväni Työkirjan tarkoituksen. Hanhiniemi kertoo surutyön viivästymisestä kavereittensa osalta. Josko kirjoittaminen ja aika ovat auttaneet sen työstämisessä, toivoa sopii.
Kirja siis vei. Panin merkille kellon olleen 14:55, kun käänsin viimeisen sivun. Ostokuitissa oli aika 14:27, edellisenä päivänä.
Pistän loppuun jokusen itseäni koskettaneen irtohavainnon.
En ollut aiemmin hoksannut, mutta kun Pauli sitä teroitti, tuntuu asia itsestään selvältä. Kolmannen Naisen debyyttialbumin sanoitusten teema nimittäin. Levyhän on miltei täynnä ajatuksia siitä, miten kertoja hamuaa pois totunnaisesta ja ympäristön ehkä asettamista raameista. Ajatuksia ulkopuolisuudesta ja oman pään mukaan menemisestä.
Kerran Sievissä, matkalla Ylivieskaan jää keikkabussi kiinni suon läpi kulkevan tien penkkaan ja avun tarjonnut kuorma-autoilija toivoo viinapulloa palkkioksi. Sellaista ei tuolloin tarjolla ollut, mutta Paulin kertoman mukaan jatkossa aina oli.
Mietin, olinko paikalla keikalla, jonne tarinassa oltiin menossa. Tuo kai kuitenkin tapahtui vuonna 1986, ja me käytiin pikkupitäjästä vajaan tunnin ajon päässä ravintola Vieskassa ällistelemässä huippukuntoista yhtyettä muistaakseni kesällä -88. Taisin olla intistä keuhkokuumeen jälkeisellä toipumislomalla.
Samoilta seuduilta tulee toinenkin pointti. Keski-Pohjanmaan teitä aikoinaan paljonkin pesäpallon perässä matkanneena sanoisin, että jos Lestijärveltä etelän suuntaan ajaessaan eksyy Kaustiselle, ei varmaankaan ole kääntynyt vahingossa oikean sijasta vasempaan, vaan päinvastoin.
Kerrottakoon vielä, että kirjassa mainitaan myös Make ja Amazon, joista riitti innoitusta eräälle hienoimmista Kolmas Nainen -biiseistä Maken kanssa.
Hyvä kirja. Oikein hyvä.
P.S. Terveiset ex-X-kavereille, ketkä tämän lukee.
-----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti