Tunnustan kärkeen tämänkin verrattoman kotimaisen rytmimusiikkiorkesterin päätyneen allekirjoittaneen tietoon vasta kuluneen syksyn aikana. YLEn Kantritohtori esimerkiksi on soittanut heitä kahdessakin syksyn jaksossaan. Tällä viikolla saman teki Bluesministeri samalla kuuntelualustalla.
Ylen järkeenkäymättömän uutispommin mukaan nuo kaksi Radio Suomen ohjelmiston tukipylvästä muuten lakkautetaan parin muun, niin ikään kanavan hyvimmistöön laskemani ohjelman kanssa.
Ei herranjestas tätä enää ihminen ymmärrä. Miksi pitää ajaa kanavan profiilia aina vaan lähemmäs kohti kymmeniä samankaltaisia kaupallisia? Mikseivät tällaiset enimmäkseen hieman varttuneemman väen suosikit pysy kaaviossa? Miksei valtavirrasta etäällä soiva tavara kelpaa?
Miksi, miksi, miksei ja miksei?
Jutun aiheeseen palatakseni ja ylle heittämääni sivuten voisi todeta Fat Chancen pelaavan juuri sellaista musiikkia, josta on helppo löytää yksittäisiä kappaleita molempien mainitsemieni ohjelmien linjaan sopien. Yhtyeen toinen levy Second Chance (2023) vaikuttaa olevan mitä muikein sekoitus rhythm and bluesia, boogie woogieta ja jazzia. Rock and roll on niin ikään ihan siinä liepeillä, samoin ehkä paikoin surf.
I wanna go north, east
south, west, every which way
as long as I'm movin'
long as I'm movin'
long as I'm movin'
baby, I don't care
Noin pannaan alkujaan Ruth Brownin rallissa As long as I'm moving ja se kuvaa hyvin bändin linjaa. Tietyissä rajoissa monipuolista, muttei ihan mitä tahansa. Jonkinlainen, toimiva sapluuna sentään on käytössä. As long as they're moving.
Biisimateriaali on yhtä omaa lukuunottamatta kierrätettyä. Tässä olisi hyvä paikka penkaista originaaleja, mutta säästän tuon kortin vielä tulevaisuuteen.
Aiempi tietämättömyyteni tai kenties muistamattomuuteni Fat Chancen suhteen ei itse asiassa ole kovinkaan yllättävää. Ensimmäisen albumi kun ilmestyi jo seitsemän vuotta sitten eikä Oulussa juuri pääse etelän roots-pumppuja elävänä näkemään.
Soittajisto on debyyttiin verrattuna täysin muuttumaton. Erinäisissä alan ryhmissä vaikuttaneilta muusikoilta homma käy perin sutjakkaasti. Gona Lehtinen kitarassa, Hessu Pirhonen pianossa, Jan Smedberg bassossa ja Artsi Taskinen rummuissa taitavat tyylinsä.
Kvartetin näkemyksellisen rytmi- ja sävelmaton päälle on solisti Merikukka Kiviharjun hyvä pistää osuutensa. Minun korvaani hänen englannin ääntämyksensä on varsin epäsuomalaista. Se yhdessä itse lauluäänen kanssa passaa porukan linjaan paremmin kuin ensi alkuun tuli ajateltuakaan.
Ykköspitkällä Right On Time (2016) hoiteli lauluosuuksia Ria Korhola, sittemmin Ria And The Hi-Bindersin keulilta tuttu. Kuinka ollakaan, senkin yhtyeen pariin minut johdatteli Kantritohtori.
Se, että otin tässä jutussa käsitelläkseni YLEn ihmelinjan ei millään muotoa pyri vähättelemään jutun aihetta. Second Chance lukeutuu kiistatta, paitsi omakohtaisesti ilahduttavimpiin uusiin tuttavuuksiin, myös vuoden levyihin Apulaissheriffin olemattomissa papereissa.
Ja onhan kaltaistaan musaa toki vastaisuudessakin mahdollista kuulla vaikkapa Roll FM:llä. Syksyn aikana Fat Chancea ovat kanavalla luukuttaneet ainakin Peltsu Setä ja Rollabilly Special.
Kirjoitin aiemmin olleeni löytävinäni kiekon tyylipaletista jopa surf-sävyjä. Voitte itse arvioida pitääkö moinen kutinsa klikkailemalla soimaan kakstoistikon päätösraidan Caravan.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Jo' Buddy's One Man Stomptet: Lockdown Sessions & Beyond Vol. 1
- UUTUUSLEVYT - Honey B & T-Bones: Buzzing! Vol. 2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti